2. paastonajan sunnuntai: Luvattu maa – Suomi

Luuk. 7:36–50

On lottovoitto syntyä Suomeen, kertoi ala-asteen opettajani Tapani. Olin samaa mieltä. Minua kommentti tosin hieman huvitti, koska olin itse syntynyt Etiopiaan. Olinhan lähetystyöntekijöiden lapsi.

Olin ekaluokkalainen, kun palasimme Suomeen 80-luvulla. Silloin Suomi tuntui lintukodolta. Tuntui, että koko ajan mennään kohti parempaa ja välittävämpää yhteiskuntaa. Peruskoulu eli kultakauttaan. Meillä oli maailman koulutetuimmat opettajat. Ei käynyt mielessäkään, että oppikirjoja täytyisi kierrättää, vaan saimme ne aina omaksemme.

Sitten tuli 90-luvun lama. Yrityksiä kaatui ja työttömyysluvut nousivat. Moni yrittäjä joutui ahdinkoon, kun idänkauppa loppui kuin seinään. Harteille jäivät velat ja epätoivo. Yhteiskunnan ilmapiiri muuttui. Moni koki, että asiat hoidettiin epäreilusti. Jotkut joutuivat velkavankeuteen ja toiset pääsivät pälkähästä.

Minusta tuntuu, että lama muutti Suomea enemmän kuin moni uskoo; 80-luvun lintukoto muuttui pysyvästi. Otimme askeleita kohti kovempia arvoja. Alkoi puhe siitä, ettei hyvinvointiyhteiskuntaan ole varaa. Tuli it-huumaa, Nokian maailmanvalloitusta ja Suomen talouden hyviä aikoja, mutta puhe pysyi samana ja toisista tuli upporikkaita, toiset seisoivat leipäjonoissa. Alkoi puhe tuloeroista hyvänä asiana; rikkailta valuu hyvinvointia huono-osaisille. Meneekö se näin? Ei. Verotus tasoittaa tuloeroja, mutta oikeudenmukaisuus heitetään roskakoriin.

Missä olemme nyt? Onko 80-luvun lintukodosta mitään jäljellä? On, vielä. Suunta on kuitenkin pelottava, samoin vauhti. Ahneus ja empatian puute ovat tehneet meistä oman edun tavoittelijoita. Välillä nipistän itseäni: onko Suomi muuttunut irvikuvaksi lapsuuteni maasta? Me suomalaisethan tämän maan teemme. Voisimmeko siis herätä, ennen kuin olemme maailmassa, jossa toiset ovat etuoikeutettuja ja toisille tippuu armopaloja, jos hyvin käy?

Make Perttilä
Kirjoittaja on muusikko ja opettaja, jonka synnyinkaupunki on Addis-Abeba