4. paastonajan sunnuntai

Joh. 6:48–58

“Kauanko vielä?” Kysymys, jota miljoonat lapset ovat kyselleet autojen, rekien ja vankkureiden takapenkeillä vuosisatojen ajan. Arvoitus, jota vaeltajat, kilpaurheilijat ja työvuortensa alle uupuneet kellokorttien orjat ovat kyselleet itseltään kautta maailman sivun.

Kysymys, jota on kyselty sekä innoituksen että väsymyksen hetkinä. Ja tullaan kyselemään – niin kauan kuin ihmisen suonissa reissuveri kiertää.

Eräinä jos toisinakin maaliskuisina iltapäivinä olen tökännyt molemmat sauvani metriseen keväthankeen liukulumikenkieni viereen, kun hankien päälle voimalla sirissyt kevätaurinko on pistellyt silmieni reunoja. Auringon terävät nuppineulat silmäkulmissani olen ravistellut karvakintaita käsistäni, ja hapuillut vanhoja luotettavia aurinkolasejani jostain takkini lukuisista taskuista.

Noina hetkinä olen usein tullut “puolimatkan krouviin”.

Vaelluksilla, retkillä tai reissuilla, olin sitten suksilla, jalan tai peltilehmän ratin takana, ovat tauot osa matkaa. Ihminen pyrkii jäsentämään sekä elämänsä että päiviensä matkantekoa erilaisin etapein. Niitä selvittämällä hän palkitsee itsensä tauoilla, ehkä suklaalla tai jopa lämpimällä ruoalla. Ja jäsenten oikomisella aurinkoisilla kantohangilla tai auton takaluukussa järvenselkien reunamilla pötkötellen.

Puolimatkan etappi on taukojen presidentti. Silloin on saman verran matkaa edessä kuin takana. Jos siihen asti on selvinnyt ilman aurinkolaseja tai apetta, voi silloin antaa itselleen luvan laittaa ne silmilleen ja lasketella loput matkasta suklaapalat suupielissä.

Kun vastarannalla siintävä pääsiäinen on eräänlainen kevään maali, en välttämättä heti keksi parempaa puolimatkan krouvia kuin maaliskuun puolivälin aurinkoiset hanget.

Niillä jaksaa perille.
Sen jälkeen taas uudet etapit eteen.

Juho Niemelä
Kirjoittaja on toimittaja-muusikko-retkeilijä, joka ihmettelee tunturin laella tai keikkalavalla maailmankaikkeuden mysteerejä