Helatorstai: Tuskan toisella puolella

Luuk. 24:46–53

Kaiken merkitystä on vaikea nähdä tässä ja nyt. Kaiken merkitystä on vaikea nähdä silloin, kun sattuu eniten. Elämän tarkoitus katoaa surun alle. Vastauksia ei ole kenelläkään valmiina, kun pahaa tapahtuu. Sanat jähmettyvät huulille. Kuolema on peruuttamaton.

Elämän mielettömyyden jotkut selittävät Jumalan poissaololla. Tällaisessa maailmassa ei voi olla Jumalaa, jossa tapahtuu niin käsittämättömiä asioita.

Ajattelen, että juuri sellaisessa maailmassa, missä minä en pysty selittämään asioiden syy-seuraussuhteita, asioiden absoluuttista alkua tai määrittelemään itse elämäni viimeistä lukua, on oltava Jumala. Sellaisessa maailmassa, jossa minun rohkeuteni ei riitä katsomaan silmiin sen kaikkia kauheuksia, on oltava Jumala, joka näkee pidemmälle. Jumala, joka näkee tuskan toiselle puolelle.

Jumala ei jäänyt ristille. Hän ei jäänyt hautaan. Mutta hän on kuitenkin kulkenut saman tien kuin minä ja ihan jokainen ihminen. Jumala on kysynyt samat kysymykset. Jumala on huutanut hylättynä tuskaansa. Jumala on katsonut ihmisen pahuutta ja itsekkyyttä silmiin. Jumala näkee pidemmälle. Jumala näkee tuskan toiselle puolelle. Silloinkin, kun itse en siihen pysty.

”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? Kun hän ei säästänyt omaa Poikaansakaan vaan antoi hänet kuolemaan kaikkien meidän puolestamme, kuinka hän ei lahjoittaisi Poikansa mukana meille kaikkea muutakin.” (Room. 8:31-32)

Näe minut. Minua ei huomata.
Kuule minua. Sanat jähmettyvät huulilleni.
Katso minua. En saa silmiäni auki.
Ole kanssani. Uskallan aloittaa päiväni.
Aamen.

Ulla Oinonen
Kirjoittaja on Kirkon Ulkomaanavun asiantuntija ja pappi, joka sanoo välillä liiankin usein kyllä uusiin haasteisiin periksiantamattomaan toivoon nojaten