Palaa sanaston etusivulle

Tuomiosunnuntai

Tuomiosunnuntai on kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Kalenterivuodessa se sijoittuu marraskuun viimeiseksi sunnuntaiksi ennen adventin ajan alkua. Sen nimi vaihtelee eri kirkoissa. Joissain kirkoissa puhutaan vain viimeisestä sunnuntaista ilman lisämääreitä. Suomessa otettiin vuoden 1958 evankeliumikirjaan Ruotsin esikuvan mukaisesti nimitys tuomiosunnuntai. Tästä päivästä käytetään myös nimitystä Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Näihin kahteen erilaiseen aiheeseen tiivistyy tuomiosunnuntain sanoma: Kristus viimeisen tuomion toteuttajana on maailmankaikkeuden valtias.

Tuomiosunnuntain evankeliumitekstissä (Matt. 25:31) puhutaan siitä, kuinka Kristus tulee aikojen lopulla kirkkaudessaan ja kaikkien enkeleidensä kanssa. Näin tuomiosunnuntai liittyy samalla seuraavaan sunnuntaihin eli ensimmäiseen adventtiin, ja kirkkovuoden alussa ja lopussa kuullaan sama viesti: Jumala lähestyy meitä Kristuksessa. Tuomiosunnuntain liturginen väri on vihreä. Se kuvastaa hyvin sunnuntain teemaa eli uskon ilmenemistä arjessa.

Tuomiosunnuntai kirkkovuosikalenterissa 

Takaisin sivun alkuun