Demoneista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä yliluonnollista persoonallista henkiolentoa, joka on pahantahtoinen. Raamatussa pahat henget ja riivaajat esiintyvät sairauksien aiheuttajina. Uuden testamentin kirjoittamisen aikaan vallalla oli antiikin maailmankuva. Monet sairaudet ja vaivat ymmärrettiin ympäröivässä kulttuurissa pahojen henkien aiheuttamiksi.
Juutalainen uskonto perustui rituaalisiin puhtaussäädöksiin, joiden mukaan epäpuhdas ihminen ei voinut lähestyä Jumalaa eikä Jumala voinut siunata saastaista. Siten moni sairaus leimasi ihmisen epäpyhäksi ja usein eristi normaalin elämän piiristä. Tämän ajattelutavan Jeesus mursi parantamistoiminnallaan. Hän lähestyi sairaita – jopa koski heihin vastoin kaikkia puhtaussäädöksiä. Parantamistyössä on oleellista se, että syrjään heitetyt tuotiin takaisin yhteisöön – ei se, mitä ajateltiin sairauksien aiheuttajiksi.
Paha on yhä olemassa, mutta kun puhutaan hauraiden ja heikkojen tai vakavasti sairaiden elämän edellytyksistä tai mielisairauden syistä, on puheet pahoista hengistä ja riivaajista syytä jättää kokonaan pois.
Luterilaisen kirkon sielunhoitotyössä nojataan yleiseen kliiniseen psykologiaan ja sen käsitteisiin. Siinä tärkeää on ihmisen kuunteleminen ja kunnioittaminen.