Kaikki tiedotteet

11.5.2021

Uusi julkaisu kirkkojen ekumeenisten yhteyspyrkimysten nykytilanteesta

Nykyisessä ekumeenisessa keskustelussa esiintyviä teemoja käsittelevää suomenkielistä kirjallisuutta on niukasti saatavilla. Nyt julkaistu Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuissa ilmestyvä teos Ekumenian ajankohtaiskysymyksiä nostaa esiin ekumeenisen keskustelun löytöjä suomalaisessa ja kansainvälisessä kontekstissa. Esimerkiksi luterilais-katolisen dialogin merkkipaalun, vuoden 1999 Yhteisen julistuksen vanhurskauttamisopista ovat nyt omaksuneet myös metodistien, reformoitujen ja anglikaanien maailmanyhteisöt. Tällä on seurauksia myös eurooppalaiselle ekumenialle. Ekumeeniset suhteet luterilaisten ja ortodoksien kesken Suomessa ovat hyvät. Kansainvälinen kehitys tuo tähän kuitenkin uutta dynamiikkaa. Lähetyksen ja ekumenian yhteyden ymmärtäminen on yksi avain niin pohjoisen kuin etelän kristillisyyden ilojen ja haasteiden ymmärtämisessä. 

Luterilainen lähestymistapa ekumeniaan on kirjassa keskeisesti esillä toimintaympäristön ja lukijakunnan vuoksi.  Kirkkomme piispoista ovat ekumenian ja teologian johtavan asiantuntijan Tomi Karttusen toimittamaan kirjaan kirjoittaneet Matti Repo ja Jari Jolkkonen

Kirja avaa Augsburgin tunnustusta ja sen ekumeenista ulottuvuutta sekä eurooppalaisten protestanttisten kirkkojen yhteyspyrkimyksiä ja luterilais-katolista dialogia. Toisen kansankirkon näkökulmaa avataan artikkelissa luterilaisten ja ortodoksien välisistä keskusteluista. Vuosien kuluessa ekumenian painopisteet ovat muuttuneet, joten myös globaali kristillisyys sekä etelän kirkkojen vahvistunut rooli ovat tarkastelun kohteena. Ajankohtaisista aiheista lisäksi uskontojen kohtaamisen tematiikka on kirjassa esillä.

Kirjoittajat ovat alansa kokeneita asiatuntijoita, joilla on kokemusta myös kirkkojen elämästä kotimaassa ja kansainvälisesti. Julkaisu soveltuu lähde- ja oppikirjaksi ajankohtaisista ekumeenisista kysymyksistä.

Julkaisu on luettavissa ja ladattavissa Kirkon tutkimuskeskuksen verkkojulkaisuna.  Myös painettu versio on tulossa verkkokauppaan lähiaikoina. 

Lisätietoja: 
Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, ekumenia ja teologia, tomi.karttunen@evl.fi, p. 050 594 1713

Takaisin sivun alkuun