Kaikki tiedotteet

18.4.2019

Suomen ja Inkerin evankelis-luterilaisten kirkkojen neuvottelukunta kokoontuu Hollolassa

Joka toinen vuosi kokoontuva Suomen ja Inkerin evankelis-luterilaisten kirkkojen neuvottelukunta pitää tapaamisensa tänä vuonna Hollolassa ja Lahdessa 26.–28.4. Tapaamisessa kuullaan molempien kirkkojen ajankohtaisia kuulumisia ja teologisena teemana on tällä kertaa ”Kirkon tehtävä maallistuneessa yhteiskunnassa”. Suomen delegaatiota johtaa piispa Seppo Häkkinen.

”Suomen ja Inkerin luterilaisten kirkkojen välillä on paljon yhteistyötä ja kanssakäymistä. Siksi on hyödyllistä, että kirkoillamme on voimassa oleva yhteistyösopimus. Neuvottelukunta tuo vakautta ja säännöllisyyttä kirkkojemme välisten yhteyksien hoitamiseen. Se myös tarjoaa hyvän mahdollisuuden päivittää ajankohtaisia kuulumisia ja vahvistaa yhteyttä henkilötasolla. Tärkeänä pidän myös teologista keskustelua, joka on liittynyt muutamiin edellisiin neuvottelukunnan kokouksiin”, Häkkinen toteaa. 

Neuvottelukunnan kokous päättyy sunnuntaina 28.4. kello 10 alkavaan messuun Lahden Ristinkirkossa. Messussa saarnaa piispa Aarre Kuukauppi. Messun jälkeen on lounas ja kirkkokahvit kirkon alakerrassa, jonka jälkeen vietetään kaikille avointa Inkeri-juhlaa Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Inkeri-juhlassa terveiset Inkerin kirkosta tuovat piispa Aarre Kuukauppi, Kelton koulutuskeskuksen rehtori Ivan Laptev ja tiedotuksen koordinaattori, kirkkomusiikin kouluttaja Darja Shkurljateva.

Suomen delegaatioon kuuluvat piispa Seppo Häkkinen, ulkoasiain osaston johtaja Kimmo Kääriäinen, kirkkoherra Leena Haakana, aluekoordinaattori Satu Kivisaari, kansainvälisen työn hiippakuntasihteeri Timo Rosqvist, johtava asiantuntija Tomi Karttunen, asiantuntija Ari Ojell sekä FM, teol. kand. Riikka Porkola.

Inkerin delegaatiota johtaa piispa Aarre Kuukauppi ja muut jäsenet ovat vikaari, lääninrovasti Olav Panchu, pääsihteeri, kirkkoherra Mihail Ivanov, rehtori, pastori Ivan Laptev, lähetysjohtaja, diakoni Jevgenij Razkatov, tiedotuksen koordinaattori, kirkkomusiikin kouluttaja Darja Shukurlyateva, toiminnanjohtaja Juha Saari sekä projektikoordinaattori, tulkki Jaroslava Novikova.

Lisätietoja:
asiantuntija Ari Ojell p. 050 350 9039

Takaisin sivun alkuun