Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 13.4.2021 Piispainkokous hyväksyi ekumeenisen toimintalinjauksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous järjestettiin tiistaina 13.4. ensimmäistä kertaa virallisesti Teams-kokouksena. Piispainkokous hyväksyi kirkon ekumeenisen toimintalinjauksen Ovet auki ykseydelle ja yhteydelle – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ekumeeninen toimintalinjaus vuoteen 2026. Linjaukset on laadittu koko kirkon Ovet auki –strategian pohjalta, ja ne ohjaavat kirkon ekumeenista työtä ja toimintaa. Ekumeenisessa toimintalinjauksessa käydään lyhyesti läpi aiemmat ekumeeniset linjaukset, kirkon näkyvän ykseyden etsimisen teologiset perusteet, oppikeskustelujen yleiset tavoitteet ja etenemisvaiheet sekä ekumeeninen toimintaympäristö. Lisäksi asetetaan konkreettisia tavoitteita ekumeeniselle toiminnalle kirkon elämän eri tasoilla. Tarkoituksena on, että hiippakuntien ja seurakuntien omissa toimintalinjauksissa jatketaan asian konkretisointia. Pöytäkirjatarkastamaton versio linjauksesta on luettavissa piispainkokouksen sivuilla. Lisätiedot: Tomi Karttunen, johtava asiantuntija, p. 050 594 1713, tomi.karttunen@evl.fi Sairaala- ja kehitysvammaistyön pappien kelpoisuusvaatimuksista päätös Piispainkokous päätti sairaalapapin ja kehitysvammaistyön papin virkoihin vaadittavasta tutkinnosta perusteluineen. Kelpoisuusehtona vaadittavan osaamisen omaavat papit ovat erityiskoulutettuja ammattilaisia, jotka kykenevät työskentelemään vaativissa hoitoyhteisöissä. Piispainkokouksen päätös vastaa sisällöltään vakiintunutta käytäntöä ja vahvistaa sen. Siinä määritellään ensimmäisen kerran sairaalapapin ja kehitysvammaistyön papin virkoihin vaadittava tutkinto ja osaaminen. Päätöksen tavoitteena on huolehtia sairaala- ja kehitysvammaistyön pappien ammatillisesta osaamisesta. Lisäksi tavoitteena on osoittaa alan koulutustarve ja näin vaikuttaa siihen, että yhteiskunnan koulutusjärjestelmä tuottaa sairaala- ja kehitysvammaistyön pappien viroissa edellytettävän osaamisen tuottavia ylempiä korkeakoulututkintoja (teologian maisteri). Päätöksellä halutaan myös varmistaa, että kirkko huolehtii virkojen edellyttämän sairaalasielunhoidon erityiskoulutuksen järjestämisestä. Päätös tulee voimaan 1.6.2021. Lisätiedot: Kari Kopperi, piispainkokouksen pääsihteeri, p. 050 594 1317, kari.kopperi@evl.fi Suomen Ekumeeniselle Neuvostolle ja Luterilaiselle maailmanliitolle avustukset Piispainkokous myönsi avustuksia Suomen Ekumeeniselle Neuvostolle (SEN) ja Luterilaiselle maailmanliitolle. Ekumeeniselle Neuvostolle myönnettiin 75 000 euroa ja Luterilaiselle maailmanliitolle 50 000 euroa. Avustukset myönnettiin kirkon kansainvälisten ja ekumeenisten yhteyksien rahastosta. Suomen Ekumeeninen Neuvosto on ajautunut akuuttiin taloudelliseen kriisiin. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kolehdit muodostavat lähes puolet SENin budjetista, ja nämä tulot ovat romahtaneet koronaepidemian vuoksi. SEN pyrkii pidemmällä aikavälillä saamaan talouden kestävämmälle pohjalle, mutta siihen tarkoitetut toimet eivät kuitenkaan ratkaise koronapandemian synnyttämää akuuttia talouskriisiä. Luterilaiselle maailmanliitolle (LML) myönnetty avustus käytetään ekumeenisiin dialogeihin. Niihin liittyvä projekti pyrkii ensisijaisesti kahden- ja monenväliseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön muiden kristittyjen maailmayhteisöjen ja ekumeenisten järjestöjen kanssa tunnistamalla teologisen vuoropuhelun alueet ja teemat. Ekumeeniset dialogit ovat Luterilaisen maailmanliiton ekumeenisen toiminnan keskiössä, ja niiden rahoittamisessa jäsenkirkkojen tuki on ratkaisevassa asemassa. Lisätiedot: Kimmo Kääriäinen, kirkkoneuvos, p. 040 522 1464, kimmo.kaariainen@evl.fi Koronaepidemia näkyy teologiopinnoissa Piispainkokous keskusteli vuoden 2020 Kirkon teologikoulutustoimikunnan toimintakertomuksesta, jossa tarkastellaan teologikoulutusta erityisesti kirkon työn näkökulmasta. Toimikunta on pannut merkille, että koronaepidemian aiheuttama etäopiskelu viivästyttää opintojen valmistumista, haastaa opiskelijoiden jaksamista ja vaikeuttaa seurakuntaharjoittelun järjestämistä. Vuonna 2020 teologikoulutuksen aloitti yhteensä 290 opiskelijaa. Teologian maisterin tutkintoja valmistui tavanomaista enemmän (284), mikä selittyy Helsingin yliopiston osalta sillä, että tutkintorakenteen uudistamisen siirtymäaika päättyi. Teologian maistereiksi valmistuneista 125:llä oli kelpoisuus kirkon pappisvirkaan. Åbo Akademista valmistuneista teologian maistereista vain pienellä osalla (v. 2020 12 %) on kelpoisuus kirkon virkaan. Pappisvihkimysten määrä väheni huomattavasti koronaviruspandemian aikana. Papiksi vihittiin 64 maisterin tutkinnon suorittanutta vuonna 2020. Edellisenä vuonna vihkimyksen sai 80 maisteria, mikä on pitkäaikaisen keskiarvon mukainen määrä. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on edelleen merkittävin yksittäinen teologien työllistäjä. Lisätiedot: Anna-Kaisa Inkala, piispainkokouksen teologinen sihteeri, p. 050 380 3270, anna-kaisa.inkala@evl.fi Piispainkokouksen pöytäkirja tulee noin viikon päästä domus.evl.fi-palveluun. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-hyvaksyi-ekumeenisen-toimintalinjauksen/ Kopioi linkki