4.11.2026 Opetusministeri Adlercreutz kirkolliskokouksessa: Kirkon painopisteet keskeisiä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta Opetusministeri Anders Adlercreutz teki kuluvan hallituskauden viimeisen kirkolliskokousvierailun Turun Linnasmäen opistolle keskiviikkona 4.11.2026. Opetusministeri viittasi puheenvuorossaan mm. kirkon uuteen tulevaisuuden ja toivon strategiaan. Strategia muistuttaa kirkon yhtenä tehtävänä olevan kulkea heikoimpien rinnalla, puolustaa ihmisarvoa ja rakentaa yhteisöjä, joissa ketään ei jätetä yksin. ”Nämä ovat teemoja, jotka ovat keskeisiä myös suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta”, Adlercreutz totesi. ”Kun katseita vähitellen suunnataan kohti seuraavaa hallituskautta, uskon kirkon olevan tärkeä keskustelukumppani kysymyksissä, jotka koskevat lasten ja nuorten hyvinvointia, yksinäisyyden vähentämistä, yhteiskunnan henkistä kriisinkestävyyttä, kulttuuriperinnön vaalimista, ympäristövastuuta sekä ihmisten mahdollisuutta löytää osallisuutta ja merkityksellisyyttä nopeasti muuttuvassa maailmassa.” Ministeri Adlercreutz nosti esiin myös hautaustoimen, jonka hoitamisen valtio on antanut kirkolle. Adlercreutz totesi, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on tunnistettu tarve ensi hallituskaudella arvioida hautaustoimea koskevan lainsäädännön ajankohtaisuutta ja mahdollisia kehittämistarpeita kokonaisuutena. ”Tähän liittyy myös tarve käydä tarkasti läpi hautaustoimen rahoitusjärjestelmään liittyvät näkökulmat. Kysymys ei ole ainoastaan rahoituksesta, vaan myös siitä, miten yhteiskunta huolehtii tehtävästä, joka koskettaa aikanaan jokaista Suomessa asuvaa ihmistä.” Hautaustoimi on Adlercreutzin mukaan myös konkreettinen esimerkki niistä arvoista, joita kirkon uudessa strategiassa korostetaan. ”Se liittyy ihmisarvon kunnioittamiseen, yhteisvastuuseen ja siihen, ettei ketään jätetä yksin myöskään elämän viimeisessä vaiheessa. Siksi keskustelu hautaustoimen tulevaisuudesta on samalla keskustelua siitä, miten nämä arvot toteutuvat suomalaisessa yhteiskunnassa myös tulevina vuosina.” Ministerin puhe on luettavissa kokonaisuudessaan kirkolliskokouksen verkkosivuilla. Kirkon tuore tulevaisuuden ja toivon strategia lähetettiin tulevaisuusvaliokunnan käsittelyyn Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuosille vuosille 2027–2032 “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” tuotiin kirkolliskokoukselle käsiteltäväksi tulevaisuusselontekona ja etenee seuraavaksi tulevaisuusvaliokunnan käsittelyyn. Kirkolliskokous kävi monipuolisen keskustelun kirkkohallituksen täysistunnon syyskuussa hyväksymästä strategiasta. Puheenvuoroja käytettiin noin 30. Tulevaisuuden ja toivon strategia suuntaa kirkon toimintaa kohti tulevaisuutta ja toivoa sekä vastaa toimintaympäristön muutoksiin, kuten kasvavaan eriarvoisuuteen, yksinäisyyteen, hengellisyyden murrokseen ja siihen, että ihmiset ovat kirkon jäseniä aiempaa moninaisemmilla tavoilla. Strategiassa kirkko sitoutuu neljään päätavoitteeseen: toimimaan heikoimpien rinnalla, antamaan arvoa erilaisille tavoille uskoa, vahvistamaan lasten ja nuorten tulevaisuususkoa sekä rakentamaan kirkkoa, jossa on tilaa erilaisille tavoille olla kirkon jäsen. Kirkon strategiassa keskiöön nousevat edelleen arvot, jotka tässä strategiassa saavat lisämääreet: Usko, joka yhdistää; Toivo, joka saa toimimaan ja Rakkaus, joka rohkaisee. Kirkkohallituksen esitys 5/2026 kirkolliskokoukselle ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuosille 2027–2032 ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon” Suomen evankelis-luterilaisen kirkon strategia vuosille 2027–2032 Kirkolliskokouksen työjärjestys ja kirkkohallituksen ohjesääntö päivitettiin vastaamaan kirkon eläkerahastolakia Kirkolliskokous hyväksyi kirkolliskokouksen työjärjestyksen muuttamisen siten, että se vastaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon eläkerahastosta annettuun lakiin sekä Kirkon eläkerahaston hallituksen toimintaan suunniteltuja muutoksia. Muutokset koskevat Kirkon eläkerahaston hallituksen valintaa, hallituksen tai sen jäsenen erottamista, eläkerahaston hallituksen puheenjohtajan ja eläkerahaston johtajan läsnäolo- ja puheoikeutta kirkolliskokouksen täysistunnossa sekä eläkerahaston talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman käsittelyn määräaikoja. Myös kirkkohallituksen 1.1.2027 voimaan tuleva ohjesääntö päivitettiin vastaamaan kirkon eläkerahastolakia. Kirkon eläkerahastosta annetun lain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.3.2027. Ehdotetut kirkolliskokouksen työjärjestyksen muutokset tulivat voimaan välittömästi. Lakivaliokunnan mietintö 4/2026 kirkkohallituksen esityksestä 10/2026 kirkolliskokoukselle Kirkolliskokouksen työjärjestyksen ja kirkkohallituksen ohjesäännön muuttaminen Kuva: Antti Partanen. Seuraa kirkolliskokousta verkossaKirkolliskokouksen alustava työsuunnitelma ja taulukko käsiteltävistä asioista löytyvät kirkolliskokouksen verkkosivuilta. Myös päiväjärjestykset eli luettelot täysistunnoissa käsiteltävistä asioista ja niihin liittyvistä asiakirjoista julkaistaan samoilla sivuilla, kun ne ovat valmistuneet. Sivulta löytyvät linkit striimauksiin sekä Domus-palveluun, josta löytyvät kaikki kirkolliskokouksen asiakirjat. Kirkolliskokouksen kanslia toimittaa kaksikielisen uutiskirjeen kirkolliskokouksen työskentelystä. Ennen kirkolliskokousviikkoa uutiskirjeessä kerrotaan käsiteltäväksi tulevista asioista ja kirkolliskokousviikon jälkeen informoidaan tehdyistä päätöksistä. Tilaa uutiskirje sähköpostiisi. Kuvia kirkolliskokouksesta lisätään Kirkon materiaalipankkiin istuntoviikon aikana. Kirkolliskokouksen viestintä:Tuula Putkinen, viestintäpäällikkö, p. 046 922 0232Tuija Helenelund, viestintäasiantuntija, p. 050 529 8503Åsa Holmvik, sakkunnig inom kommunikation, tfn 040 581 1815 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/opetusministeri-adlercreutz-kirkolliskokouksessa-kirkon-painopisteet-keskeisia-suomalaisen-yhteiskunnan-tulevaisuuden-kannalta/ Kopioi linkki