22.9.2026

Kirkon uusi strategia rakentaa tulevaisuutta ja toivoa

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi strategia vuosille 2027–2032 suuntaa toimintaa kohti tulevaisuutta ja toivoa. Strategiassa kirkko sitoutuu kulkemaan heikoimpien rinnalla, vahvistamaan lasten ja nuorten tulevaisuususkoa, puolustamaan ihmisarvoa ja luomakuntaa sekä rakentamaan kirkkoa, jonka keskuksena on Kristus ja jossa on tilaa erilaisille tavoille olla kristitty.

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi strategian kokouksessaan 22.9.2026 ja lähettää sen kirkolliskokoukselle käsiteltäväksi tulevaisuusselontekona.

Strategian nimi on “Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon. Se vastaa toimintaympäristön muutoksiin, kuten kasvavaan eriarvoisuuteen, yksinäisyyteen, hengellisyyden murrokseen ja siihen, että ihmiset ovat kirkon jäseniä aiempaa moninaisemmilla tavoilla. Samalla se kutsuu kirkkoa vahvistamaan perustehtäväänsä: toivon, uskon ja yhteyden rakentamista.

Uskoa voi ilmaista monin tavoin

Kirkko haluaa kulkea erityisesti niiden rinnalla, joiden ääni jää helposti kuulumattomiin. Köyhyyden, syrjäytymisen, yksinäisyyden ja muiden yhteiskunnallisten haasteiden keskellä kirkko sitoutuu puolustamaan ihmisarvoa ja edistämään oikeudenmukaisuutta. Strategiassa korostuu ajatus siitä, että lähimmäisestä huolehtiminen on koko kirkon toimintaa läpäisevä toimintatapa.

Kristillisen uskon sanoma ja Jeesuksen esimerkki ovat strategian perusta. Kirkko haluaa vahvistaa mahdollisuuksia kasvaa uskossa ja keskustella hengellisistä kysymyksistä tavalla, joka puhuttelee tämän päivän ihmisiä. Tavoitteena on kirkko, jossa on tilaa elää ja ilmaista uskoa eri tavoin.

Kirkko haluaa vahvistaa tulevaisuususkoa ja kriisinkestävyyttä

Strategia painottaa myös lasten ja nuorten hyvinvointia sekä tulevaisuudenuskon vahvistamista. Kirkko sitoutuu rakentamaan toivoa sukupolville, jotka kohtaavat epävarmuutta maailmantilanteen, ilmastokriisin ja muiden yhteiskunnallisten muutosten keskellä. Samalla kirkko jatkaa työtään luomakunnan suojelemiseksi ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseksi. Lisäksi kirkko vahvistaa ihmisten ja yhteisöjen henkistä kriisinkestävyyttä, turvallisuuden tunnetta ja keskinäistä luottamusta.

Monta syytä kuulua kirkkoon

Suomen evankelis-luterilainen kirkko haluaa olla yhteisö, johon voi kuulua monin eri tavoin. Strategiassa tunnistetaan, että ihmiset osallistuvat kirkon toimintaan erilaisissa elämäntilanteissa ja eri tavoin kuin aiemmin. Tavoitteena on vahvistaa seurakuntalaisten osallisuutta ja mahdollisuuksia olla mukana rakentamassa kirkon tulevaisuutta.

Uusi strategia ohjaa kirkon toimintaa vuoteen 2032 saakka. Sen keskeinen viesti on, että kirkko haluaa vahvistaa toivoa, yhteyttä ja välittämistä muuttuvassa maailmassa sekä toimia rohkeasti ihmisten ja koko luomakunnan hyväksi.

Strategiaa on valmisteltu laajassa yhteistyössä eri puolilla kirkkoa: valmistelusta ovat vastanneet piispa Mari Parkkisen johtama ohjausryhmä ja strategian projektipäällikkö Elina Hellqvistin johdolla työskennellyt työryhmä. Strategian sisältöön ovat osallistuneet kirkon työntekijät, luottamushenkilöt ja jäsenet webinaareissa, työpajoissa ja sidosryhmäkuulemisissa.

Kirkon strategia vuosille 2027–2032 on luettavissa hankkeen sivuilta.

Lisätietoja: Elina Hellqvist, strategian projektipäällikkö, Kirkkohallitus elina.hellqvist@evl.fi p. 040 688 1478

Liitteenä olevan valokuvan on ottanut Aino Vuokola.

Takaisin sivun alkuun