Kaikki tiedotteet

17.8.2023

Kirkon kunniamerkit tekstiilitaiteilija Helena Vaarille ja piispa Tiit Salumäelle

Arkkipiispa Tapio Luoma luovutti tänään 17.8.2023 Suomen evankelis-luterilaisen kunniamerkit, Mikael Agricolan ristin tekstiilitaiteilija Helena Vaarille ja Pyhän Henrikin ristin Viron kirkon piispa Tiit Salumäelle.

Tekstiilitaiteilijan kädenjälki kirkkorakennuksissa – Helena Vaari

Hollolalainen tekstiilitaiteilija Helena Vaari on 30 vuoden aikana suunnitellut ja toteuttanut lähes 300 kirkkotekstiiliä. Niihin sisältyy muun muassa viisi piispan kaapua ja kirkkotekstiilit yhteentoista kirkkoon. Vaikka Vaari on urallaan suunnitellut ja toteuttanut kirkkotekstiilien ohella muitakin taidetekstiilejä, voi häntä pitää ensisijaisesti kirkkotekstiilitaiteilijana. Tekstiilejä on esitelty lukuisissa näyttelyissä.

”Kirkko on työllistänyt taiteilijoita satoja vuosia. Joka kerran, kun käyn kirkossa valmisteilla olevien töideni kanssa, tunnen suurta kiitollisuutta saadessani tehdä työtä pyhään paikkaan. Voin olla yhtenä lenkkinä niiden taiteilijoiden ketjussa, jotka ovat jo melkein parituhatta vuotta saaneet rakentaa ja koristaa kirkkoja”, sanoo Helena Vaari.

Helena Vaari on myös aktiivinen toimija sosiaalisessa mediassa, jossa hän esittelee taidettaan, tekstiilien suunnittelua ja toteuttamista, ja kouluttaa muun muassa symboliikasta ja tekstiilien hoitamisesta.

Suomen ja Viron ystävyysseurakuntien alullepanija – Tiit Salumäe

Viron kirkon Piispa Tiit Salumäellä on monipuoliset ekumeeniset ansiot sekä kotimaassaan että kansainvälisesti. Lisäksi hän on toiminnallaan edistänyt merkittävästi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Viron kirkon keskinäisiä suhteita. Piispa Tiit Salumäe (s. 1951) vihittiin Viron evankelis-luterilaisen kirkon papiksi vuonna 1975. Hän toimii edelleen Haapsalun seurakunnan pastorina.

Salumäe on toiminut pitkään kirkkonsa edustajana Viron kirkkojen neuvostossa ja ylläpitänyt tiiviisti ekumeenisia yhteyksiä Viron kirkon ja lukuisten eri maiden kirkkojen välillä. Salumäellä on ollut keskeinen rooli kirkkojemme välisen ystävyysseurakuntatyön kehittämisessä. Nykyisin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja Viron kirkon seurakuntien kesken on noin 100 ystävyysseurakuntasuhdetta. Salumäe on kirkolle myös keskeinen yhdyshenkilö vironkielisessä kirkollisessa työssä Suomessa.

Salumäen ura sijoittuu kirkon aseman kannalta historialliseen murrosvaiheeseen. Hän aloitti työnsä kommunistivallan aikana Neuvosto-Virossa, jatkoi sitä uskonnon aseman vähitellen vapautuessa 1980-luvun loppupuolella ja viimeksi itsenäisessä Viron tasavallassa.

Lisätietoja: Meri-Anna Paloniemi, arkkipiispan erityisavustaja, arkkipiispan kanslia p. 040 141 6348

Lisätietoa kirkollisista kunniamerkeistä.

Lisätietoja Helena Vaarin tekstiilitaiteesta.

Kuva: Vasemmalta kansliapäällikkö Pekka Huokuna, arkkipiispa Tapio Luoma sekä palkitut, tekstiilitaiteilija Helena Vaari ja piispa Tiit Salumäki. Kuva: Meri-Anna Paloniemi.
Lisää kuvia kunniamerkkien jakotilaisuudesta voi pyytää Meri-Anna Paloniemeltä meri-anna.paloniemi@evl.fi

Takaisin sivun alkuun