Kaikki tiedotteet

24.9.2024

Kirkon Keskusteluapu – mielen hyvinvoinnin puolesta jo 60 vuotta

Kirkon puhelin- ja verkkoauttamispalvelu Kirkon Keskusteluapu viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlavuotta. Itsemurhien ehkäisytyötä ryhdyttiin Suomessa suunnittelemaan vasta 1960-luvulla. Lokakuun alussa vuonna 1964 käynnistynyt palvelu tunnettiin silloin nimellä kirkon Palveleva puhelin, ja se oli ensimmäinen organisoitu apu itsemurhavaarassa oleville.

Vaikka ajat ovat muuttuneet, palvelulle on yhä huomattava tarve. Yhteydenottoja tulee enemmän kuin mihin pystytään vastaamaan.

Vuonna 2023 keskustelua ja mielen kevennystä kaipaavat ottivat yhteyttä Kirkon Keskusteluavun palveluihin yhteensä noin 103 000 kertaa. Päivystäjät vastasivat puheluihin noin 42 000 kertaa, ja puhelinkeskustelu kesti keskimäärin 19 minuuttia. Valtaosa soittajista asui yksin. Keskusteluavun chatissä käytiin reilut 3900 keskustelua ja päivystäjät vastasivat 1170 nettikirjeeseen.

Ihmissuhteet, arjen tilanne, sairaus ja yksinäisyys keskustelujen yleisiä aiheita

Ihmissuhdeongelmat olivat yleisin aihe yhteydenotoissa. Soittajat halusivat puhua myös arjen haasteista, sairauksista ja yksinäisyydestä. Lisäksi keskusteltiin uskosta, elämän merkityksestä ja hyvinvoinnista.

”Kirkon Keskusteluapu on aina pysynyt ajan hermolla, ja keskustelujen sisällöt ovat heijastaneet yhteiskunnan ajankohtaisia haasteita. Tällä hetkellä yksinäisyys ja mielenterveysongelmat ovat keskustelussa korostuvia ilmiöitä. Lisäksi maailmantapahtumat aiheuttavat turvattomuutta ja taloudelliset huolet painavat – näiden keskellä monet pohtivat elämän merkitystä ja sisältöä”, kertoo sielunhoidon asiantuntija Petri Patronen Kirkkohallituksesta.

Kirkon Keskusteluapu on monipuolistunut 1960-luvulta tähän päivään 

Palvelevan puhelimen toiminta alkoi Helsingissä ja laajeni myöhempinä vuosikymmeninä valtakunnalliseksi, jolloin yhteydenotto helpottui ja apua oli saatavilla koko maassa. Palveleva netti käynnistettiin vuonna 2005, Palveleva chat vuonna 2014 (sitä ennen se toimi Kirkon chat -nimellä osana Hengellinen elämä verkossa -työtä), ja Palveleva nettikirje aloitti vuonna 2015. Palvelut yhdessä muodostavat Kirkon Keskusteluavun.

Palvelu on anonyymiä ja luottamuksellista, sillä puheluita ei tallenneta eikä käydyistä keskusteluista poimita henkilökohtaisia tietoja. Soittajien numerot eivät välity päivystäjille eivätkä näy järjestelmässä. Käydyistä keskusteluista tilastoidaan vain yleisluontoisia asioita, kuten keskustelun pääasialliset aihepiirit ja puheluiden kestot.

Kirjoitettuja viestejä ja niihin annettuja vastauksia eivät pääse lukemaan muut kuin vaitioloon sitoutuneet henkilöt. Niitä ei arkistoida pysyvästi eikä julkaista missään.

Kirkon keskusteluavun Palvelevassa puhelimessa, chatissa ja nettikirjeessä päivystää noin 700 vapaaehtoista yli 60 paikkakunnalla eri puolella Suomea. He ovat koulutuksen saaneita vapaaehtoisia tai kirkon työntekijöitä.

Katso piispa Teemu Laajasalon haastattelu Kirkon keskusteluavun 60-vuotisneuvottelupäivillä. 

Lisätietoja
Kirkon keskusteluapu
Petri Patronen, sielunhoidon asiantuntija, Kirkkohallitus, petri.patronen@evl.fi p. 040 484 2622

Takaisin sivun alkuun