Kaikki tiedotteet

23.8.2023

Kirkkohallitus vastustaa valtionrahoitukseen liittyvää lakimuutosta

Kirkkohallituksen täysistunto antoi kokouksessaan 23.8. lausunnon, jossa se vastustaa kirkon yhteiskunnallisten tehtävien hoitoon liittyvän valtionrahoituksen lakimuutosta.  

Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyytänyt kirkkohallitukselta lausuntoa luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laeiksi valtion rahoituksesta evankelis-luterilaiselle kirkolle eräisiin yhteiskunnallisiin tehtäviin annetun lain 2 §:n muuttamisesta ja ortodoksisesta kirkosta annetun lain 119 §:n muuttamisesta. Lakiesityksessä evankelis-luterilaisen kirkon lakisääteisen valtion rahoituksen ja ortodoksiselle kirkolle myönnettävän valtionavustuksen indeksikorotuksia rajoitettaisiin vuosina 2024–2027 yhdellä prosenttiyksiköllä. 

Kirkkohallitus vastustaa muutosta. Lausunnossa katsotaan, että esityksessä tulisi vahvemmin arvioida ehdotettua muutosta perustuslain 6 ja 11 §:n pohjalta. 

Tälläkään hetkellä valtion rahoitus ei kata sitä osuutta kirkon lakisääteisten yhteiskunnallisista tehtävistä aiheutuvista kustannuksista, jota rahoituslakia säädettäessä pidettiin kohtuullisena. Valtion rahoitus ei kata seurakuntien yhteiskunnallisten palvelujen kustannuksia kokonaan, vaan osa jää seurakuntien jäsenten maksettavaksi. Eduskunnan hallintovaliokunta on jo vuosina 2014 ja 2016 katsonut, että olisi selvitettävä mahdollisuuksia korjata tämä tilanne, jossa kirkon jäsenet joutuvat kattamaan myös kirkkoon kuulumattomien lakisääteisiä palveluja. Tätä selvitystyötä ei ole tehty.  

Lausunnossa myös katsotaan, että julkisen talouden sopeuttamistoimenpiteiden negatiivisten vaikutusten ei tulisi kohdistua vain osaan kansalaista eli kirkon jäseniin. Tätä voidaan pitää perustuslain 6 ja 11 §:n vastaisena.  

Lisätiedot: Hallintopäällikkö Asta Virtaniemi, asta.virtaniemi@evl.fi, p. 050 318 8608 

Täysistunto hyväksyi uuden hallintosääntömallin seurakunnille ja ehdottaa tehtäväksi tarkennuksia kirkkojärjestykseen 

Kirkkohallituksen täysistunto hyväksyi uuden hallintosääntömallin, jonka tarkoituksena on auttaa hallintosäännön valmistelua seurakunnissa ja seurakuntayhtymissä. Heinäkuun alussa 2023 voimaan tulleen kirkkolain myötä hallintosääntö korvaa aiemman kirkkolain mukaiset kirkkovaltuuston tai yhteisen kirkkovaltuuston työjärjestyksen, kirkkoneuvoston, yhteisen kirkkoneuvoston tai seurakuntaneuvoston ohjesäännön, johtokuntien johtosäännöt sekä kappeliseurakuntien ohjesäännöt. Hallintomallia varten on pyydetty lausunto Kirkon laintarkastustoimikunnalta. Kirkkolain siirtymäsäännöksen mukaan uusi hallintosääntö tulee ottaa käyttöön viimeistään 1.1.2024. 

Kirkkohallituksen täysistunto ehdottaa kirkolliskokoukselle, että kirkkojärjestykseen tehdään muutamia muutoksia, jotka tulisivat voimaan vuoden 2024 alussa. Piispainkokouksen työjärjestykseen ehdotetaan mahdollisuutta määrätä kirkkohallituksen viranhaltijoista ja työntekijöistä, joilla olisi oikeus olla läsnä ja käyttää puheoikeutta piispainkokouksessa. Kirkkojärjestystä ehdotetaan muutettavaksi myös siten, että kirkon keskusrahaston tilikauden tilinpäätös tulee laatia helmikuun lopun sijasta maaliskuun loppuun mennessä. Samassa yhteydessä ehdotetaan korjattavaksi kirkkojärjestyksen säännös, jonka mukaan seurakunnan osa-alueen johtokunnan päätösvallasta valita alueen johtava pappi määrätään alueen johtokunnan johtosäännössä. Säännös on ristiriidassa kirkkolain kanssa, jonka mukaan asiasta tulisi määrätä hallintosäännössä.  

Esitysluonnoksesta pyydetään kirkon laintarkastustoimikunnan ja piispainkokouksen lausunnot. Kirkkojärjestyksen muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024. 

Lisätiedot: Hallintopäällikkö Asta Virtaniemi, asta.virtaniemi@evl.fi, p. 050 318 8608 

Oikeudellisia ratkaisuja kirkollisvalituksiin  

Helsingin hallinto-oikeus on antanut ratkaisun Taipaleen seurakunnan valitukseen rakennusavustusten jaosta vuonna 2022 Mikkelin hiippakunnassa. Hallinto-oikeus jätti valituksen osittain tutkimatta sekä hylkäsi valituksen tutkituilta osin.  

Taipaleen seurakunta valitti hallinto-oikeudelle kirkkohallituksen täysistunnon 19.4.2022 tekemästä päätöksestä, joka koski Taipaleen seurakunnan hakemaa rakennusavustusta. Valituksessa haettiin avustuspäätöksen kumoamista ja avustuspäätöksen palauttamista uudelleen kirkkohallituksen käsiteltäväksi. 

Korkein hallinto-oikeus on hylännyt Sulkavan seurakunnan lakkauttamista ja liittämistä Savonlinnan seurakuntaan koskevan valituslupahakemuksen, eikä siten anna ratkaisua valitukseen. Hallinto-oikeus oli aiemmin antanut ratkaisun, ettei se tutki asiaa.  

Samoin korkein hallinto-oikeus jätti tutkimatta valituslupahakemuksen, joka koski Puumalan seurakunnan lakkauttamista ja liittämisestä Mikkelin tuomiokirkkoseurakuntaan.  

Lisätiedot: Taipaleen seurakunnan valitus: Yliarkkitehti Edla Mäkelä, p. 050 591 7665, edla.e.makela@evl.fi 
Sulkavan ja Puumalan seurakuntia koskevat valitukset: Taloussuunnittelupäällikkö Johanna Simpanen, johanna.simpanen@evl.fi, p. 050 432 3323  

Muita päätöksiä 

Kirkkohallitus vahvisti Vihdin seurakunnan kirkkovaltuuston 25.01.2023 tekemän päätöksen siunauskappelin rakentamisesta. Vanha siunauskappeli purettiin vuonna 2022. Lisätiedot: Yliarkkitehti Edla Mäkelä, edla.e.makela@evl.fi, p. 050 591 7665  

Täysistunto jätti epätarkoituksenmukaisena vahvistamatta Raahen seurakunnan kirkkovaltuuston päätöksen, jolla seurakunta oli päättänyt myydä määräalan SSAB Europe Oy:lle, joten kannan ottaminen päätöksestä tehtyihin valituksiin raukeni. Kirkkohallitus jätti toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta vaatimuksen, jonka mukaan seurakunta velvoitettaisiin tyhjentämään ja korjaamaan määräalalla sijaitseva pappila nykyisellä paikallaan. Lisätiedot: Maankäyttöpäällikkö Harri Palo, harri.palo@evl.fi, p. 050 378 2292

Kirkkohallitus jätti raukeamaan valituksen, joka liittyi Espoon seurakuntayhtymän määräalan myyntiä koskevaan päätökseen, koska seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto oli poistanut valituksenalaisen päätöksen. Vaatimus valituksesta aiheutuneiden selvittely- ja laatimiskulujen korvaamisesta hylättiin.  Lisätiedot: Maankäyttöpäällikkö Harri Palo, harri.palo@evl.fi, p. 050 378 2292

Täysistunto hyväksyi lähetys- ja kansainvälisen työn ohjaajan viran haltijan tutkintovaatimukset. Päätös oli tarpeen tehdä, koska vanha päätös kumoutui uuden kirkkolainsäädännön tullessa voimaan.  Lisätiedot: Koulutuspäällikkö Ulla Tuovinen, ulla.tuovinen@evl.fi, p. 040 688 143 

Täysistunto lakkautti 26 Kirkkohallituksen virkaa, jotka on pidemmän ajan kuluessa muutettu työsuhteisiksi palvelussuhteiksi sekä 26 virkaa, jotka on aikanaan jätetty täyttämättä säästösyistä tai organisaation rakennemuutosten yhteydessä. Lisätiedot: Henkilöstöpäällikkö Sari Kiili, sari.kiili@evl.fi, p.040 688 1418.

Täysistunnon pöytäkirja julkaistaan noin viikon sisällä kokouksesta osoitteessa  domus.evl.fi

Seuraava kirkkohallituksen täysistunnon kokous on 19.9.2023. 

Takaisin sivun alkuun