Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 3.12.2020 Joulua vietetään tänäkin vuonna poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta Seurakunnat eri puolilla Suomea tekevät parhaansa, että joulutunnelma tavoittaisi mahdollisimman monet poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta. Monet seurakunnat valaisevat kirkkonsa jouluna. Hautausmailla voi käydä sytyttämässä kynttilän läheisten haudoille. Joissakin kirkoissa voi käydä joulun aikaan hiljentymässä, vaikka koronaviruksen vuoksi monet seurakuntien joulunajan tapahtumat järjestetään verkossa. Tapahtumajärjestelyissä on isoja alueellisia eroja virustilanteen mukaan ja muutoksia voi tulla nopeallakin aikataululla. Oman alueen tapahtumista ja niiden järjestelyistä löytyy tietoa seurakuntien omilta verkkosivuilta. Joulumieltä voi kohottaa muun muassa jouluisia radio- ja tv-ohjelmia seuraamalla, osallistumalla joulukeräyksiin ja avaamalla verkkojoulukalentereiden luukkuja. Joulukalentereista iloa joulun odotukseen Joulu.fi-sivustolta löytyy kirkon joulukalenteri, joka tarjoaa päivittäin vaihtuvia yllätyksiä. Sivustolla voi myös katsoa jouluevankeliumivideon ja tulostaa jouluisia värityskuvia. Arkkipiispa Tapio Luoman joulukalenteri vie Nalle-Kallen kanssa joulutunnelmaan. Arkkipiispa lukee arkkipiispan talossa Turussa joulukalenterissaan yhden sadun joka päivä aina jouluaattoon asti. Kalenterissa on muun muassa Roope Lipastin ja Timo Parvelan kirjoittamat sadut. Arkkipiispan joulukalenteri löytyy Facebookista. Kirkon tutkimuskeskuksen joulukalenteri hyödyntää kirkon nelivuotiskertomuksessa koottuja uusia tietoja suomalaisten joulunvietosta ja siihen liittyvistä asenteista. Lastenkirkon joulukalenteri tarjoaa perheen pienimmille Päkä-Lampaan videokalenterin. Kalenteri löytyy Youtubesta. Kauneimmat joululaulut Koko Suomen Kauneimmat Joululaulut -tapahtuma järjestetään 13.12. kello 18 Suomen Lähetysseuran YouTube-kanavalla ja Facebook-sivuilla. Tapahtuma on katsottavissa 6.1.2021 asti. Laulujen sanat tulevat näkyviin ruutuun, jotta katsojien on helppo laulaa mukana kotioloissa. Monissa seurakunnissa järjestetään Kauneimmat joululaulut -tapahtumia myös kirkoissa ja ulkotiloissa. Tapahtumamuutokset ja peruutukset koronatilanteen vuoksi ovat mahdollisia. Jotkut seurakunnat lähettävät Kauneimmat joululaulut -tapahtumia myös suoratoistona verkossa. Laulutapahtumista löytyy lisätietoa Kauneimpien joululaulujen verkkosivuilta. Jouluhartaudet ja muut tapahtumat Monilla alueilla ei voi koronaviruksen takia järjestää sellaisia jouluhartauksia ja -tapahtumia, joissa yleisö on läsnä. Seurakunnat kuitenkin striimaavat hartauksiaan ja muita tapahtumiaan verkkoon. Ajantasainen tilanne kannattaa tarkistaa seurakuntien omilta verkkosivuilta Seurakuntien ilmoittamien jumalanpalveluksien ja muiden tilaisuuksien suoratoistoja kootaan tänne. Jos et löydä oman seurakuntasi tilaisuuksia, voit etsiä niitä seurakuntasi verkkosivustolta. Radiossa ja televisiossa hartauksia ja jumalanpalveluksia Radio/Yle Radio 1 Jouluaattona 24.12. klo 15 lähetetään aattohartaus Helsingin Vuosaaren kirkosta ja klo 18 Jouluaaton ehtoopalvelus. Joulupäivänä 25.12. klo 7 Jouluaamun jumalanpalvelus tulee Mikkelin tuomiokirkosta. Saarnaajana on Mikkelin hiippakunnan piispa Seppo Häkkinen ja liturgina vt. kirkkoherra Hilveliisa Ukkonen. Tapaninpäivänä 26.12. lähetetään jumalanpalvelus Savonlinnan tuomiokirkosta. Saarnaajana rovasti Toivo Loikkanen ja liturgina kappalainen Leena Paintola. Jouluradio soi loppiaiseen saakka Jouluradio tuo uskon, toivon ja rakkauden koronasyksyn jouluun. Jouluradion pääkanava on sekoitus perinteisiä joululauluja, yllättäviä tulkintoja sekä ihan uutta joulumusiikkia. Sen rinnalla soida verkossa yhdeksän muuta monimuotoista joulukanavaa. Kaikkia kanavia voi kuunnella osoitteessa www.jouluradio.fi. Jouluradio kuuluu myös kaapeliverkossa ja Elisa Viihteen kautta. Televisio/Yle Tv 1 Jouluaamun 25.12. jumalanpalvelus tulee Askolan kirkosta. Jumalanpalveluksessa saarnaa Antti Kupiainen. Tapaninpäivänä 26.12.lähetetään toisen joulupäivän liturgia Tampereen ortodoksisessa kirkossa. Palveluksen toimittaa isä Aleksej Sjöberg. Hyvä mieli lahjoittamalla Joulumieltä voi viritellä osallistumalla hyväntekeväisyyskeräyksiin. Kotimaanavun verkkosivuilta löytyy useita keräyskohteita. Erilaisia keräyksiä järjestetään monissa seurakunnissa. Vuoden 2020 Rakenna Joulupuu -keräys toteutetaan lahjakorttikeräyksenä pääkaupunkiseudun seurakunnissa. Turun ja Kaarinan seurakunnat järjestävät jo perinteeksi muodostuneen Lahja lapselle -keräyksen. Seurakuntien ja kristillisten järjestöjen verkkosivuilla kerrotaan lisätietoja erilaisista joulukeräyksistä. Myös evl.fi-sivustolta löytyy lisätietoa keräyksistä. Ripusta enkeli ikkunaan Porvoon hiippakunnan seurakunnat kannustavat ihmisiä ripustamaan enkeleitä ikkunaan. Idea on sama kuin viime keväänä toteutettu nallejahti. Enkeleillä ikkunoissa halutaan nostaa pehmeitä arvoja yhteiskunnassa ja muistuttaa siitä, että voimme kaikki olla suojelusenkeleitä toisillemme. Enkeli-ikkunat toteutetaan ajalla 30.11. – 24.12. Ikkunassa olevasta enkelistä voi jakaa kuvan sosiaalisessa mediassa: #enkeliikkuna #änglafönster #suojelusenkeli #skyddsängel Lisätietoja Keskusteluapua tarjolla myös jouluna Kirkon keskusteluavun päivystäjät tarjoavat kuuntelevan korvan ja keskusteluapua myös joulun aikaan. Palvelua saa suomeksi ja ruotsiksi, puhelimessa, verkossa ja perinteisellä kirjeellä. Palveleva Puhelin (p. 0400 221 180) on avoinna joka ilta klo 18 – 24. Palveleva Chat on avoinna ma – pe klo 12 – 20. Lisätietoja: vs. viestintäpäällikkö Tuulikki Terhemaa, Kirkon viestintä, p. 050 372 1239, tuulikki.terhemaa@evl.fi Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/joulua-vietetaan-tanakin-vuonna-poikkeuksellisista-olosuhteista-huolimatta/ Kopioi linkki