9. sunnuntai helluntaista: Hedelmistään puu tunnetaan

Matt. 7:15–23 Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7 Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. Jokainen […]

Teot puhuvat sanoja vahvemmin

Jeesus kehotti ihmisiä tekemään toisille niin kuin haluaisi itselleen tehtävän. Se ei tarkoita, että toinen ihminen haluaa tai tarvitsee samoja asioita kuin minä.  Ennen kuin lähden ratkomaan ja auttamaan toista, on pohdittava, että silloin, kun itsekin toivoisin apua, haluan määritellä tarpeeni itse. Tämän vuoksi on kunnioitettava lähimmäistään ja autettava niissä asioissa, jotka vievät hänen elämäänsä eteenpäin.

Takaisin sivun alkuun