30.3.2023 Evankelinen allianssi Evankelinen allianssi perustettiin Lontoossa vuonna 1846. Se on kristittyjen yhteysliikkeen haara, jonka tarkoituksena on koota matalakirkollisessa hengessä protestanttisten kirkkojen yksittäisiä kristittyjä yhteistoimintaan evankelioimistyössä ja eräissä s osiaalisissa kysymyksissä.
30.3.2023 Evankelioiva herätyskristillisyys Evankelioiva herätyskristillisyys on kansainvälinen, tunnustuskuntien rajat ylittävä virtaus, jonka juuret ovat enimmäkseen Amerikassa. Sitä kutsutaan usein myös evankelikaaliseksi liikkeeksi. Evankelioimisliikkeiden toiminta suuntautuu uskosta vieraantuneiden tavoittamiseen kotimaassa ja ulkomailla. Evankelioiva herätyskristillisyys korostaa tietoista uskonratkaisua, uudestisyntymistä, Raamatun arvovaltaa sekä usein tämän kirjaimellista tulkintaa. Kritiikkiä kohdistetaan kirkon ja ”maailman” välisen rajan hämärtymiseen maallistuneessa kristinuskossa. Liikkeen tavoitteena on ihmisten […]
30.3.2023 Viisikielinen Viisikielinen on viidennen herätysliikkeen taustalla vaikuttavien järjestöjen julkaisema laulukokoelma, joka sisältää 404 eri ikäistä laulua. Kirja on julkaistu vuonna 2014, mutta monet lauluista on ollut erityisesti viidennen herätysliikkeen piirissä suosittuja jo ennen sitä. Viisikielistä kustantaa Suomen Raamattuopiston kirjakustantamo Perussanoma Oy. Viisikielinen laulukirja
30.3.2023 Evankelinen lähetysyhdistys, ELY Evankelinen lähetysyhdistys on vuonna 2008 Suomen Luterilaisesta Evankeliumiyhdistyksestä (SLEY) erkaantunut, vuonna 2008 perustettu lähetysjärjestö. Kirkon lähetysjärjestöksi ELY hyväksyttiin 11.11.2022. Erkaantumisen aiheutti kiista naisten mahdollisuudesta pappisvirkaan. Osa Sleyssä toimineista pappeista ja maallikoista ei hyväksynyt Sleyn naispappeutta vastustavaa linjaa ja erkaantuminen tapahtui Sleyn Ylistarossa pidetyn vuosikokouksen yhteydessä vuonna 2007. Naispappeuden hyväksyviä Elyläisiä on nimitetty myös kirkollisiksi evankelisiksi. […]
30.3.2023 Virsikirja ja Hengelliset laulut Virsikirja ja hengellisiä lauluja on esikoislestadiolaisessa herätysliikkeessä käytettävä laulukokoelma. Sitä käytetään erityisesti hengellisissä seuroissa. Nykyisin käytössä oleva laulukirja on uudistettu vuonna 1992. Ensimmäinen kokoelma julkaistiin vuonna 1945. Suurin osa lauluista on syntynyt 1800-luvun loppupuolella lestadiolaisen herätysliikkeen parissa. Lisäksi mukana on useita virsiä vanhoista ja nykyisestä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon käyttämistä virsikirjoista. Monet melodiat ovat maallisten kansansävelmien […]
30.3.2023 Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys, Sley Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) on kirkon sisällä toimiva evankelinen herätysliike. Yhdistys on perustettu vuonna 1873. Sley on yksi kirkon seitsemästä virallisesta lähetysjärjestöstä. Sleyllä on lähetystyöntekijöitä kahdeksassa maassa.. Työ painottuu sinne, missä on vähän kristittyjä. Suomessa Sley tekee maahanmuuttajatyötä. Sleyn kotimaantyö suuntautuu tavoittamaan niitä ihmisiä, joille kristinuskon asiat ovat vieraita. Liikkeen kesätapahtuma, valtakunnallinen evankeliumijuhla, järjestetään vuosittain […]
30.3.2023 Lähetysyhdistys Kylväjä, ELK Lähetysyhdistys Kylväjä perustettiin vuonna 1974, ja siitä tuli kirkon virallinen lähetysjärjestö vuonna 1979. Samoin valtion kehitysyhteistyöjärjestönä Kylväjä on toiminut vuodesta 1979 lähtien. Kylväjän tausta on ns. viidennessä herätysliikkeessä. Kylväjää on luonnehdittu vaikeiden alueiden lähetysjärjestöksi. Järjestön ensisijainen tehtävä on evankeliumin vieminen sinne, missä Jeesuksesta ei ole kuultu. Kylväjällä on työtä Itä- ja Pohjois-Afrikassa, Japanissa, Bangladeshissa, Kaukasiassa, […]
30.3.2023 Hengen uudistus kirkossamme -liike Hengen uudistus kirkossamme -liike on Suomen luterilaisen kirkon sisällä toimiva Pyhän Hengen työtä esillä pitävä uudistusliike, joka on vaikuttanut kirkon piirissä vuodesta 1978 lähtien. Luterilaisena karismaattisena uudistusliikkeenä se painottaa yksilön ja seurakunnan hengellisen uudistumisen tarvetta. Liikkeen toiminnan painopisteitä ovat seurakuntauudistus, Sanan ja rukouksen illat, ylistys sekä seurakunnissa tapahtuva rukous– ja armolahjakoulutus. Kesäisin Hengen uudistus kirkossamme […]
30.3.2023 Kielilläpuhuminen Kielilläpuhuminen tarkoittaa hurmostilassa tapahtuvaa, yleensä käsittämättömistä tavuista koostuvaa puhetta. Se tunnetaan ilmiönä myös muissa uskonnoissa kuin kristinuskossa. Ensimmäisenä helluntaina koettiin ihme, kun eri kieliä puhuvat ihmiset ymmärsivät, mitä apostolien puhe merkitsi (Ap. t. 2:4–11, katso myös 1. Kor. 14:1–19). Tämä puhe ei ollut merkityksetöntä hurmoskieltä, joka olisi edellyttänyt erityistä tulkinnan armolahjaa. Paikalla olevat ihmiset kuulivat […]
30.3.2023 Kristityt Yhdessä ry Kristityt yhdessä ry on Radio Dein toimintaa tukeva kristillinen järjestö. Toiminta painottuu kristillisen radiotyön tukemiseen, Rukouspuhelimen ylläpitämiseen, vappuna järjestettävään Jeesus-marssiin ja konserttien järjestämiseen. Päämääränä on lähimmäisten auttaminen, evankeliumin vieminen eteenpäin ja kristittyjen välisen yhteyden edistäminen. Kristityt Yhdessä ry Radio Dei