Tunnustus

Tunnustus ilmaisee uskoa ja elämän suuntaamista sen mukaan. Tunnustaminen on oman itsensä jättämistä sen varaan, mihin tunnustaa uskovansa. Uskontunnustuksen lausuminen on kunnian antamista Jumalalle ja kiittämistä hänen pelastusteoistaan.

Varhaisimmat kristittyjen tunnustukset olivat lyhyitä: ”Jeesus on Herra”, ”Jeesus on Kristus”, ”Herra Kristus”, ”Jeesus on Jumalan Poika” (Luuk. 9:20, Room. 10:9, Fil. 2:11, 1. Joh. 4:15).

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon opillinen perusta on lausuttu kirkkolain ja kirkkojärjestyksen alussa (KL 1:1 §, KJ 1:1 §). ”Kirkko tunnustaa sitä Raamattuun perustuvaa kristillistä uskoa, joka on lausuttu kolmessa vanhan kirkon katolisessa uskontunnustuksessa, jotka ovat apostolinen, nikealaiskonstantinopolilainen ja Athanasiuksen uskontunnustus, sekä luterilaisissa tunnustuskirjoissa.”

Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Opin suhteen Raamattu on arvohierarkiassa ensisijainen, seuraavina tulevat kolme vanhakirkollista katolista tunnustusta ja luterilaiset tunnustuskirjat.

Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ovat

• Augsburgin tunnustus (1530)
• Augsburgin tunnustuksen puolustus (1530)
• Lutherin Iso ja Pieni katekismus (1529)
• Schmalkaldenin uskonkohdat (1537)
• Yksimielisyyden ohje (1577).

Nämä koottiin Yksimielisyyden kirjaksi (Liber concordiae).