Elina Vettenranta on hengellisen hermokeskuksen dynamo

Elina Vettenranta ei usko kenenkään välttyvän oman elämän haurauteen ja haavoittuvaisuuteen törmäämiseltä. Jokaisen on käytävä läpi omat kipukohtansa ja opittava kantapään kautta hyväksymään itsensä.

Tangokuningattarena tunnettu Elina Vettenranta johtaa loma- ja kurssikeskus Vivamoa. Hän visioi entistäkin merkittävämpää hengellisen elämän ja hiljaisuuden keskusta, jonne myös millenniaalit löytäisivät tiensä.

”Ihmiset kaipaavat kaiken melskeen keskellä rauhoittumista. Ortodokseilla on Valamo, mutta meillä luterilaisilla ei ole paljon vastaavia näkyviä paikkoja.”

Hymyileväinen hengennainen Elina Vettenranta luo ympärilleen hyväntuulista ja levollista ilmapiiriä liikkuessaan johtamansa loma- ja kurssikeskuksen kauniissa maisemissa, kesällä omenapuutarhoissa, Lohjanjärven rantamilla.

”En ole mikään suuri hengellinen äitihahmo tai pyhä nainen, joka kuljeskelee Vivamossa jakamassa viisauksiaan. En ole edes erityisen hyvä uskovainen, hengellinen opettaja, enkä puhuja”, hän toteaa heti aluksi vaatimattomaan, ellei jopa itseään vähättelevään tapaansa.

Vaatesuunnittelijaksi, laulajaksi ja sosionomiksi kouluttautunut Vettenranta tuntee silti olevansa täsmälleen oikeassa työpaikassa.

”En ole edennyt urallani suoraviivaisesti, mutta tässä tehtävässä saan käyttää hyväkseni koko persoonaani ja kaikkea mitä olen matkalla oppinut.”

Vivamon johtajan vahvuus on toiminnan organisoinnissa ja tilaisuuksien rennossa juontamisessa – ja tangokuningattaren tapauksessa tietysti myös laulamisessa. Elina Vettenrantaa kehutaan myös erinomaiseksi kuuntelijaksi, joka osaa olla lämpimästi läsnä kaikenlaisille ihmisille.

”Jo sosionomin taustani kautta ajattelen, että kaikki ihmiset ovat yhtä arvokkaita, ja meidän on oltava aina heikomman puolella. En lyö ketään Raamatulla päähän. Se on vastenmielinen ajatus.”

Tango on suuren tunteen paloa

Kristillisessä keskuksessa musisoidaan ja konsertoidaan säännöllisesti. Elina Vettenranta esittää mielellään monenlaista musiikkia, ja usein mukana on aviomies, viulisti Karri Perälä. Vettenrantaesiintyi kesällä 2025 vuosien jälkeen Tangomarkkinoilla, festivaalien 40-vuotisjuhlakonsertissa. Tangokuningattaren tittelistä oli hänelle aiemmin ammatillisesti suurta hyötyä.

Laulaminen merkitsi myös ”ulospääsytietä sisäisestä vankilasta ja oman elämän ahtaasta muotista”. Tangot tarjosivat alkujaan kanavan tukahdutetuille tunteille, taiteelliselle intohimolle ja ilmaisuvoimalle.

Kun luovuus ja sisäinen palo pääsivät vihdoin vapaaksi, Vettenrannan oli pakko kohdata omat kipupisteensä. Hän itki monesti aloitettuaan laulutunnit oopperalaulaja Pirkko Talolan johdolla.

”Minua puhuttelivat erityisesti surulliset ja melankoliset klassikot, kuten Siks’ oon mä suruinen ja Muista minua. Laulujen syvimmässä ytimessä eivät ole vain kauniit melodiat, vaan tangoihin liittyy vahvaa tunteen paloa – niin kuin hengelliseen musiikkiinkin.”

Kiihkeimpinä keikkavuosina yhteydenpito yläkertaan ei katkennut mutta oli vähäisempää.

”En enää kaipaa keikkailua siinä mittakaavassa. Laulan yhä mielellään konserteissa myös tangoja, mutten keskity niihin.”

Miten millenniaalia puhutellaan

Esiintyvän taiteilijan haasteena oli valloittaa yleisö konsertti- ja tanssilavoilla, ravintoloissa, yökerhoissa ja keikkapaikoissa ympäri Suomen. Nyt Vivamon vetäjän tavoitteena on löytää ja kutsua erityisesti hengellisyydestä kiinnostunutta yleisöä. Elina Vettenrannalla on edessään sama suuri haaste kuin kaikilla kirkollisilla ja kristillisillä tahoilla: Miten puhutella nuorta sukupolvea niin kiinnostavasti ja uskottavasti, että se tulee mukaan toimintaan osallistujana ja vastuunkantajana? Vivamossa on tulevaisuuden innovaatioita kehittävä tiimi, jossa mietitään, mitkä ovat ne tämän päivän ihmisten tärkeät hengelliset ja maalliset kysymykset, joihin kaivattaisiin vastauksia ja yhteisiä pohdinnan paikkoja.

”Milleniaalien tavoittaminen on kutkuttava haaste, johon ei ole löytynyt vielä riittävän hyviä ratkaisuja. Kun niitä löytyy, se on avain tulevaisuuteen.”

Vivamon maanlaajuisesti tunnetut rippileirit ovat yhä täynnä ja tukevasti keski-ikäisellä ja varttuneemmalla väellä on kiinnostusta tulla hengelliseen toimintaan. Millenniaalit, nuoret aikuiset ja varhaiskeski-ikäiset sen sijaan eivät ole tottuneet tulemaan kirkollisten tahojen järjestämiin tilaisuuksiin.

”Onko se vain hyväksyttävä, että siinä ikävaiheessa ihmiset etsivät omaa polkuaan muualta? Mutta lähtevätkö he juurtumaan kristinuskoon myöhemmin? Jos, niin milloin he haluavat tulla takaisin kirkkoon ja kristillisiin yhteisöihimme”, Vettenranta kyselee.

Hän on vielä vailla varmoja vastauksia.

”Yhteiskunnan ja maailman muutos on radikaalia meidän aikanamme, mutta mikä on se radikaali muutos, joka meidän kristillisten piiriemme pitäisi tehdä?”

Taviksen usko tuo toivon

Kristinuskosta erkaantumista on tapahtunut Elina Vettenrannankin ystävä- ja tuttavapiirissä. Kirkosta on erottu ennennäkemättömällä tavalla erityisesti nuorten naisten joukossa.

”Ilmiö on tosi yleinen. Länsimaisten ihmisten on usein vaikea uskoa Jumalaan ja Raamatun opetuksiin. He eivät näe niissä pointtia.”

Elina itse on uskonut niissäkin elämänvaiheissa, jolloin on kokenut olevansa kauimpana Jumalasta. Hän ei ole ollut koskaan ahkera raamatunlukija, mutta on muistanut aina rukoilla.

”Miksi usko on minulla säilynyt? Kai se on joku lahja. Mikään ei ole saanut luopumaan siitä.”

Hän korostaa olevansa tavallinen kristitty, jolle ei ole annettu erityisiä hengellisiä kokemuksia tai lahjoja.

”Olisi varmaan helpompi kertoa uskosta, jos olisin saanut suuria kokemuksia. Tällainenkin usko tuo kuitenkin toivon, luottamuksen ja rauhan, joka on vahva pohja elämään. Toivoisin muidenkin löytävän sen.”

Taizésta ripaus luostarihenkeä

Elina Vettenranta vertaa Vivamoa ranskalaiseen, ekumeeniseen Taizén yhteisöön. Se on innoittanut monia suomalaisia kristittyjä, ja Vivamon väki teki sinne syksyllä opintomatkan.

”Ihmiset ihastuvat täällä yleensä rauhaan ja hiljaisuuteen. Tarkoitus on lisätä tunnelmaan vähän Taize-meininkiä. Haimme inspiraatiota sellaiseen säännölliseen hartauselämään, jota ihmiset voivat tulla harjoittamaan tänne itselleen sopivaksi ajaksi.”

Vettenranta viittaa keskiaikaisten kelttien kristikuntaan lanseeraamaan käsitteeseen ”ohut paikka”. Keltit kokivat Jumalan läsnäolon erityisen selkeästi luonnossa tietyissä paikoissa, joissa tämän- ja tuonpuoleisen raja tuntui väistyvän.

”Koen, että Vivamokin on ohut paikka, jossa on hengellisesti hyvä olo – rauhan Henki. Kun monet sukupolvet ovat olleet pyhän äärellä samassa paikassa, rukouksen henki jättää jälkensä.”

Vahvat hengennaiset ja -miehet inspiroivat

Elina Vettenranta seuraa hengellisen hermokeskuksen sykkivänä sydämenä ja dynamona vahvoja naisia, joita Vivamossa on vaikuttanut vuodesta 1916 lähtien.Tilukset osti tuolloin suomenruotsalainen senaattorintytär Karin af Björkesten. Kristittyjen naisten yhteisössä toimivat tanskalainen tohtorinna Elisabet Selmer, pyhäkoulutyön pioneeri Ellen Poppius, Helsingin Raamattukoulun perustaja Kerttu Vainikainen sekä Iitin kartanon tyttäret Mary ja Karin Stråhle. Af Björkesten lahjoitti Vivamon lähetystyöntekijä Karin Stråhlelle, ja lukuisat lähetit asuivat siellä työkausien välillä. Stråhlen sisarukset puolestaan lahjoittivat keskuksen Kansan Raamattuseuralle (KRS) 1950-luvun alussa. Alkuvuosikymmeninä vaikuttaneita tunnettuja KRS:n miehiä olivat Mauri Tiilikainen, William Uotinen, Niilo Tuomenoksa, Erkki Leminen ja Kalevi Lehtinen.

Luterilaisissa järjestöissä ja herätysliikkeissä esiintyi jo 1960-luvulla kirkkokriittisyyttä, mutta KRS:n johtaja Tiilikainen linjasi toisin: ”Kansan Raamattuseuran työntekijät eivät liiku seurakuntia haukkumassa. Muut tehkööt sitä, me emme.” Elina Vettenranta on samoilla linjoilla.

”Oppikysymyksiin emme ota vahvoja kantoja, ja työntekijätkin tulevat erilaisista taustoista. Kristinuskon tulkintamme on armokeskeistä ja ilmapiiri on lämmin ja vapaa. Kaikki toivotetaan tervetulleiksi ekumeenisessa hengessä.”

Matalan kynnyksen meininki

Vivamossa kristinuskon sanoma pyritään välittämään helposti lähestyttävässä muodossa, ”matalan kynnyksen meiningillä”, Elina muotoilee.

Hänellä on kutsumus ihmisten rohkaisemiseen ja vahvuuksien löytämiseen. Vaikeitakin asioita on toki tarvittaessa nostettava esiin, ystävällisesti ja lempeästi.

 ”Kaikkiin ihmisiin tulee suhtautua suvaitsevaisesti, arvostaen, avarakatseisesti ja tuomitsematta, vaikka toisen elämänkatsomus poikkeaisi omasta.”

Luterilaisen kirkon palvelujärjestö KRS rakentaa ohjelmistoa ja toimintaa niillekin, joille hengellinen toiminta on ennestään vierasta. Kursseja järjestetään esimerkiksi tunnetaidoista, itsetuntemuksesta ja taiteesta. Matias Nymanin johtamassa Raamattukylässä on 20-vuotisjuhlavuosi. Pääosin Anna-Mari Kaskisen käsikirjoittamia näytelmiä tullaan katsomaan pidempienkin matkojen päästä. Kaskisen ideoista on lähtenyt syntymään myös Vivamon Lastenkylä, jonka on festivaaleja, näytelmiä, aasiajeluja, vaarinverstas, köysirata ja Pyhän lapsen kappeli hengellisine ohjelmistoineen.

Euforiaa ja energiaa

Elina Vettenranta ei usko kenenkään välttyvän oman elämän haurauteen ja haavoittuvaisuuteen törmäämiseltä. Jokaisen on käytävä läpi omat kipukohtansa ja opittava kantapään kautta hyväksymään itsensä.

”En koe enää niin huonoa itsetuntoa tai alemmuutta kuin ennen, mutta välillä tuntuu silti, että olen muita huonompi. En ihan aina vieläkään hahmota, että riitän tällaisena.”

Hän näkee itsensä kuitenkin lempeämmässä valossa kuin takavuosina, jolloin kadotti liian sopeutuvaisena ja kilttinä itsensä ja itseluottamuksensa. Tuolloin Vettenranta ei pystynyt näkemään itseään hyvänä, saati kauniina. Ammatillinen vertailu muihin ei tehnyt hyvää.

”Ehkä alkujuuri alemmuuden tunteeseeni tuli siitä, että vanhemmat olivat menestyjiä omalla alallaan ja muilla paitsi minulla oli lapsuudenperheessäni akateeminen loppututkinto.”

Tänään hän tuntee kukoistavansa enemmän ja tasapainoisemmin kuin koskaan niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäkin.

”Rakastumisen vuodet tässä toisessa avioliitossa olivat mielettömän euforian aikaa. Tunsin olevani aivan pilvissä. Oloni on edelleen energinen ja iloinen. Olen ihan tyytyväinen peiliin katsoessakin.”

Syvä yhteyden kaipuu

Tilaisuuksissa ja esitysten välispiikeissä Elina Vettenranta valottaa toisinaan elämän ja uskon kysymyksiä henkilökohtaisten kokemustensa kautta. Niistä puhuessa moni on kertonut saaneensa vertaistukea. On lohduttavaa kuulla, miten muut ovat selvinneet vaikeuksistaan. Hengelliset työntekijät elävät samojen ongelmien ja haasteiden keskellä kuin kaikki muutkin, ja he tekevät työtään myös haavojensa ja kipujensa kautta. Jokaisella on toisaalta omat ainutlaatuiset lahjansa, jotka on tarkoitettu jaettaviksi muille. Kutsumustaan kyselevän ihmisen on vain luotettava, että oma paikka ja tehtävä näytetään ajallaan. Johdatukseen uskova Vettenranta on kiitollinen siitä, että saa olla nyt oikeaksi kokemassaan työssä ja ihmissuhteessa.

”Elämä tuntuu hyvältä. Kaikki ongelmat eivät ole ratkenneet, mutta tiedän, että on joku, jonka käsissä kaikki on, ja jolle kelpaan.”

Jumalaa Elina luonnehtii salatuksi ja mysteeriksi.

”Hän on rakastava, tahtoo meille hyvää ja haluaa olla kontaktissa luotujensa kanssa. Se syvä yhteyden kaipuu, mikä meillä on, tulee Jumalasta, koska me olemme hänen kuviaan.”

Koska ihmisen kaipuu Luojansa puoleen ei lopu, uskon etsijöitä, löytäneitä ja pyhiinvaeltajia saapunee jatkossakin kristillisiin keskuksiin ja ”ohuisiin paikkoihin”.

Teksti: Janne Villa
Kuva: Jani Laukkanen.