Saamelainen arjen kristillisyys suhtautuu maailmaan ja elämään nöyrästi

Tore Johnsen ja Helga West keskustelivat saamelaisesta arjen kristillisyydestä Saamelaisilla kirkkopäivillä 5.8. 2022

Norjansaamelainen teologi ja pappi Tore Johnsen oli yksi pääpuhujista Saamelaisilla kirkkopäivillä Inarissa 5-7.8. 2022. Johnsen sovittaa yhteen kristillistä uskoa ja saamelaista uskomusmaailmaa ja luo siten saamelaista kontekstuaalista teologiaa.

Tore Johnsen on merkittävä vaikuttaja saamelaisessa kirkollisessa elämässä, niin Norjassa kuin muuallakin. Hän on työskennellyt Norjan evankelis-luterilaisen kirkon pappina Sisä-Ruijassa sekä Norjan saamelaisen kirkkoneuvoston pääsihteerinä.

Inarissa hän hahmotteli saamelaista arjen hengellisyyttä kristinuskon kontekstissa oman väitöskirjansa pohjalta. Johnsen on haastatellut tutkimukseensa vajaata kolmeakymmentä saamelaista saadakseen selville, millaiseen kristinuskoon heidät on kasvatettu ja mitä he ajattelevat siitä nykyisin. Miten paikallinen saamelaiskristillinen perinne on ohjannut ihmistä suhteessa ympäröivään maailmaan?

”Näistä keskusteluista paljastui pohjoissaamelaisen arkikristillisyyden teologinen syvyys monin tavoin. Pidänkin haastateltaviani projektin kanssateologeina”, Johnsen kertoi. 

Rikas arjen usko

Tore Johnsenin päähavainto oli, että pohjoissaamelaisessa kirkollisessa elämässä näytti kohtaavan kaksi erilaista kristillistä suuntautumista maailmaan.

”Toista suuntautumista edustaa Norjan kirkon institutionaalinen kristinusko. Toinen suuntaus puolestaan näyttää olevan saamelainen paikallinen arjen kristillisyys.”

Johnsen havainnollisti näiden kahden suuntautumisen välistä jännitettä kertomalla muun muassa erään haastattelemansa naisen tarinan. Kautokeinossa saamelainen poronhoitaja kertoi äitinsä kasvattaneen hänet siihen, että Isä Jumala, Ipmiláhčči oli kaikessa, kuten vuorilla, kivissä, puissa tai koiran kanssa. Siksi nainen oppi jo lapsena, ettei esimerkiksi puita saanut kohdella kaltoin, sillä puilla oli ääni ja ne puhuisivat vielä kerran tuomiopäivänä.

Äiti oli myös opettanut hänelle kenkäheinän leikkaamista. Siispä ennen kuin nainen saapui suon reunaan, hän ilmoitti saapuneensa ja siunasi paikan Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä. Sen jälkeen hän leikkasi muutaman ruohonkorren, hieroi niitä käsissään ja lausui ääneen: ”Toivottavasti nämä heinät eivät viillä käsiäni”. Vasta sen jälkeen hän oli valmis aloittamaan työnsä.  

”Tällaisessa tavassa keskeistä on, että maailmaa lähestytään järjestäytyneesti niin, ettei sen yläpuolelle asetuta. Haastateltava selitti tapaa niin, että he olivat oppineet suhtautumaan kaikkeen nöyrästi.”

Johnsenin mukaan nainen oli kuitenkin selvästi oppinut, etteivät ulkopuoliset aina pitäneet heidän tapaansa kristillisenä, vaan pikemminkin palvontana tai epäjumalanpalveluksena. Nainen oli kuitenkin kertonut Johnsenille, mistä tässä kaikessa oli syvimmiltään kyse:

“Ymmärräthän, se ei ole palvontaa. Se on nöyryyttä, kiitollisuutta ja tarvitsevuutta”.

Turvallisia tiloja vaikeisiin keskusteluihin

Saamelaisteologi Helga West piti kommenttipuheenvuoron Tore Johnsenin jälkeen ja kiitti häntä siitä, että Johnsen on antanut hänelle itselleenkin kielen puhua saamelaisesta hengellisyydestä.

”Tutkimustyösi on antanut minulle tavan ja kielen puhua hengellisyydestä. Aiemmin olen ollut vaille sitä”, Helga West kertoi ja pohti, miten voitaisiin järjestää turvallisia tiloja, joissa ihmiset voisivat puhua elämänkatsomuksestaan ja tunteistaan liittyen siihen.

”Olen havainnut, että saamelaisuudessa hengellisyys on ollut vaikeimpia keskusteluaiheita, koska aihe pitää sisällään monelle kipeitä kokemuksia. Monet ovat tulleet jopa tuomituiksi, kun he avanneet suunsa näistä asioista”, Helga West muistutti.

 Tore Johnsen näki, että juuri aiheesta kirjoittaminen avaa tietä laajempaan turvalliseen keskusteluun. Lisäksi hän rohkaisi saamelaisia keskustelemaan hengellisyydestä kotona perheenjäsenten kanssa ja lähestymään myös tätä aihetta nöyrästi.

Teksti: Anna Patronen, Kirkon viestintä