Kirjailija Vehka Kurjenmiekka: Fantasian keinoin kohti parempaa maailmaa

Lukeminen on Venla Kurjenmiekan mielestä tärkein asia, mitä nuorille voi opettaa. Mitä enemmän heillä on sanavarastoa ja kykyä lukea erilaisia tekstejä, sitä laajempi työkalupakki heillä on esittää väitteitä ja puolustautua, kysyä ja ymmärtää asioita. Jos nuoret eivät lue, he ovat altavastaajan asemassa esimerkiksi haastaessaan aikuisia. Lukeminen tarjoaa myös mahdollisuuden tulla ymmärretyksi ja ymmärtää muita: monenlaisten tekstien kautta voimme poimia eri näkökulmia ja samaistua sitä kautta eri ihmisiin.

Vehka Kurjenmiekka tekee niin kirjailijan kuin papin työtä rakkaudesta lajiin. Rippikoululaisille hän taikoi tarinan ihmissudesta ja perfektionistista, jotka pohtivat syntiinlankeemuskertomuksen logiikkaa. Vehka Kurjenmiekka on yksi rippikoululaisille räätälöidyn lukupaketin kirjailijoista. Novellin luominen oli monitaiturille luontevaa, sillä hän toimii myös Suomen Lähetysseuran nuorisopappina.

”Nuorilta oppii hirveästi elämästä, koska he osaavat usein aikuisia rohkeammin ja avoimemmin ilmaista tunteitaan ja kokeilla uusia asioita, haastaa ja kyseenalaistaa. Kirjoittamisesta taas saan luomisen iloa ja energiaa, jotka ruokkivat nuorisopapin työtä.”

Kun ihmissusi ja perfektionisti kohtaavat

Kurjenmiekan lukupakettinovelli sijoittuu Suomen Lähetysseuran ja Lasten ja nuorten keskuksen kansainväliselle rippileirille Päiväkummun leirikeskukseen. Sen pääsankareita ovat perfektionistinen pianisti Terho ja Manchesterista saapuva ihmissusi Martti, joka soittaa harmonikkaa. Tarinan mittaan he ystävystyvät ja ihastuvat.

Novellissa käsitellään muun muassa Terhon ennakkoluuloja ihmissusia kohtaan ja sitä, uskaltaako hän perfektionistina soittaa osana porukkaa.

”Linkitän Terhon perfektionismia syntiinlankeemuskertomukseen. Hän kysyy esimerkiksi, miksi Jumala jätti ihmisen viljelemään ja varjelemaan maailmaa vaikka tämä tiesi ihmisen mokaavan. Martti vastaa siihen, ettei rakkaudessa ole kyse siitä, että tehdään jotain täydellistä, vaan että halutaan jakaa jotain.”

Kurjenmiekka haluaa kannustaa nuoria novellin kautta miettimään erilaisuutta, omia ennakkoluulojaan sekä sitä, mitä Raamatun kertomukset voisivat merkitä heille.

Papiksi mutkan kautta

Vehka Kurjenmiekassa on kytenyt halu luoda tarinoita pienestä pitäen.

”Koska minulla on ADHD, aloitin paljon tekstejä, mutta sain vasta 31-vuotiaana valmiiksi ensimmäisen romaanikässärini Talventaiton. Kirjoitin sen sitten muutamassa kuukaudessa. Seuraavana keväänä valmistui esikoisromaanini Kellopelisydän opiskellessani luovaa kirjoittamista Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulussa. Se oli ollut minulla kesken 13 vuotta.”

Kirjoittamisen ohella Kurjenmiekasta kuoriutui pappi. Idea iski häneen myöhäisteininä, mutta välillä hän ehti kuopata sen täysin.

”En halunnut johtamistehtäviin ja papit ja koko kirkkohierarkia ärsyttivät minua. Tuntui, että kirkossa raamattuopetus oli pitkälti vain pappien juttu, ja esimerkiksi saarnaamaan pääsi hyvin harvoin muita.”

Hän päätyi silti teologiseen tiedekuntaan opiskelemaan kirkkohistoriaa ja toimi muun muassa tutkijana. Toisena koronatalvena häntä pyydettiin töihin rippileirille, mikä johti nuorisotyönohjaajan sijaisuuteen.

”Totesin, että nuorisotyö on maailman parasta työtä. Sitten Lähetysseuralla aukesi nuorisotyön asiantuntijan tehtävä, johon vaadittiin pappisvihkimys. Päätin, että jos saan paikan, on tarkoitus, että teen opinnot loppuun ja minusta tulee pappi.”

Lähetysseurassa Kurjenmiekan työsarkaa ovat muun muassa kansainväliset rippikoulut. Hän kokee olevansa varsinkin sellaisten nuorten pappi, joiden on syystä tai toisesta vaikea löytää paikkaansa maailmassa.

Fantasiaa kapinahengessä

Kurjenmiekka sanoo kirjoittavansa fantasiaa kapinoidakseen. Lajityyppiä kun ei lasketa hänen mielestään kaunokirjallisuudeksi yhtä lailla kuin muuta kirjallisuutta.

”Se ärsyttää minua hirveästi, koska onhan esimerkiksi Tove Janssonkin fantasiakirjailija. Haluan tuoda esiin, että fantasia on rikas laji, jolla pystyy tekemään upeita asioita ja tavoittamaan lukijoita, jotka eivät välttämättä lue mitään muuta.”

Kurjenmiekka nauttii myös rikkoessaan tyylilajien odotuksia. Fantasia on usein melko sankari- ja väkivaltaratkaisupainotteista, kun taas hänen kirjoissaan konfliktit ratkotaan keskustelemalla. Fantasiakirjallisuuden suuria etuja on se, että sen kautta voi kuvitella maailman toisin – eli vaihtoehtoisen todellisuuden.

”Fantasiakirjallisuudessa voidaan kuvata myös utopistisempia maailmoja, joissa konfliktit ratkotaan keskustellen, luontoa suojellaan, ja ihmiset oppivat elämään rauhassa toinen toistaan kunnioittaen. Jos pystymme kuvittelemaan jotakin, meidän pitäisi pystyä myös toteuttamaan se. Fantasia tarjoaa tähän työkaluja.”

Kuvittele parempi maailma

Lukeminen on Kurjenmiekan mielestä tärkein asia, mitä nuorille voi opettaa. Mitä enemmän heillä on sanavarastoa ja kykyä lukea erilaisia tekstejä, sitä laajempi työkalupakki heillä on esittää väitteitä ja puolustautua, kysyä ja ymmärtää asioita. Jos nuoret eivät lue, he ovat altavastaajan asemassa esimerkiksi haastaessaan aikuisia.

Lukeminen tarjoaa myös mahdollisuuden tulla ymmärretyksi ja ymmärtää muita: monenlaisten tekstien kautta voimme poimia eri näkökulmia ja samaistua sitä kautta eri ihmisiin.

”Mikään muu ei mahdollista sitä yhtä hyvin kuin lukeminen – paitsi tietysti keskustelu. Emme kuitenkaan voi keskustella kaikkialta maailmasta tulevien ihmisten kanssa, mutta pystymme lukemaan ympäri maailmaa kirjoitettuja tekstejä.”

Vanha lemppari muistuttaa lukemisen iloista

Miten sitten innostaa nuoret tarttumaan kirjaan?

”Kun nuorelle suositellaan jotain teosta, on tärkeä perustella, mitä hän kirjasta saa – eikä vain lykätä kirjaa käteen. Lukemisen voi myös pelillistää niin, että nuori saa vaikka jonkun palkkion luettuaan kirjan. Tai kirja voidaan lukea yhdessä ja sitten keskustella, mitä siitä opittiin.”

Pitkän paussin jälkeen kannattaa poimia esiin joku vanha lempikirja. Se palauttaa mieleen, miksi lukeminen on kivaa. Jos taas haluaa aloittaa lukemisen nollasta, on paras marssia kirjastoon ja kertoa työntekijälle oma tilanne ja kiinnostuksen kohteet.

”Kirjaston kirjavinkkarit ovat sairaan hyviä ja tietävät mikä on pinnalla ja innostaa nuoria. Voi myös katsoa netistä, mitkä ovat nyt luetuimpia nuortenkirjoja”, Kurjenmiekka sanoo.

”Nuoret lukevat nuorista kertovia kirjoja, jotka on kirjoitettu juuri tähän aikaan; menevän vetävää toimintafantasiaa, dekkareita, sportti- ja sateenkaariromansseja… Esimerkiksi Annukka Salaman jääkiekkomaailmaan sijoittuva Sulamispiste on ollut iso hitti. Suosittelen kovasti myös Tiia Mattilan Selviytymisen soittolistaa ja Elina Vahvaselän Kolmesti vietyä sielua.

Riparilaisille runoja ja iltasatuja

Kirjallisuus taipuu rippikoulun mausteeksi monin tavoin. Oppitunnin aiheen tiimoilta voi vaikkapa poimia otteita kirjallisuudesta: miten esimerkiksi syntiinlankeemuskertomus näkyy populaarikulttuurin tarinoissa?

”Syntiä käsitellessä olen käyttänyt muun muassa William Sleatorin vanhaa nuortenkirjaa Sokkeloportaikko, jossa on loputtomasti portaikkoja. Olen myös puhunut Soturikissat-kirjoista ja lukenut pätkiä Barbara Kingsolverin romaanista Myrkkypuun siemen”, Kurjenmiekka kertoo.

”Lisäksi luen leireillä usein runoja ja tarinoita iltasaduksi, ja saatan nostaa esiin jonkin jutun parhaillaan lukemastani kirjasta. Mielestäni kirjallisuutta ei kuitenkaan kannata pitää väkisin esillä, jos ei itse lue. Nuoret vaistoavat heti epäaitouden.”

Kirjailijan mielestä on myös tärkeä muistuttaa nuoria, että Raamattua voi lukea kuten mitä tahansa teosta, vaikka se on pyhä kirja: poimia jännittäviä tarinoita ja skipata tylsiä kohtia, ihmetellä ja kyseenalaistaa.

Ylpeä ja surullinen suomalainen

Kieli on ollut Kurjenmiekalle lapsesta asti se kaikkein kotoisin paikka. Melko yksinäisenä ADHD-lapsena hän pystyi tarinoiden maailmassa rakentamaan todellisuuden, jossa kaikki oli jotenkin paremmin hallittavissa.

”En näe, että kaltaiseni ihminen pärjäisi ilman kieltä. Sanat ovat kotini; elämäni on niissä. Sama on totta myös papin työssä. Sanotaan syystäkin, että alussa oli sana ja että Jeesus on sana. Ihminen on niin vahvasti läsnä kielessä.”

Kurjenmiekka rakastaa vivahteikasta äidinkieltään. Hän sanookin osittain kirjoittavansa fantasiaa, koska siinä saa tehdä suomen kielellä vaikka minkämoisia temppuja.

”On tärkeää pitää huolta omasta äidinkielestä, koska se on syvin tunnekielemme. Jos ihminen kadottaa yhteyden siihen, häneltä katoaa myös yhteyksiä hienosyisiin tunteisiin. Jos emme hallitse tiettyjä tunteita ilmaisevia sanoja, kuten ’kaiho’ tai ’räytyminen’, emme osaa lokeroida emmekä sanallistaa näitä tunteita. Se taas heikentää kommunikaatiota.”

Sivistys merkitsee Kurjenmiekalle ennen kaikkea uteliaisuutta, halua oppia uutta ja ymmärtää maailmaa mahdollisimman laajasti.

”Olen todella ylpeä juuristani ja monista kulttuurini piirteistä, mutta välillä on myös surullista olla suomalainen. Harmittaa asua yhdessä maailman rasistisimmassa maassa. Juhlin itsenäisyyspäivää aina ilolla, mutta suren samalla sitä, miten me suomalaiset – välillä minä itsekin – kohtelemme muualta tulleita.”

Ideasta kasvaa ihme – kirjoja paremmasta maailmasta

Vehka Kurjenmiekan maailmankatsomus perustuu ajatukseen siitä, että kaiken takana on rakastava, oikeudenmukainen ja hyvä Jumala. Se tekee elämästä turvallista ja mahdollistaa sen, että ihmiset voivat kohdata toisensa rakkaudella.

”Ja kun oma rakkaus loppuu, voi lainata Kristuksen rakkautta. Jaksan ihmisenä elää viallista ja rikkinäistä elämää, koska se ei ole kiinni itsessäni vaan suuremmassa hyvyydessä.”

Kirkon tehtävä on hänen mielestään toimia sen edestä, että Jumalan rakkaus näkyisi tässä maailmassa: tehdä työtä muun muassa oikeudenmukaisuuden ja syrjivien rakenteiden purkamisen eteen ja ylläpitää toivoa.

Kurjenmiekka ei kirjoita suoraan uskonnosta mutta kylläkin voimakkaasti uskosta.

”Pääteemojani ovat toivo ja kommunikaatio. Ne pysyvät pitkälti hengissä nuorten ansiosta, koska heidän kanssaan on äärimmäisen tärkeää pitää yllä toivoa ja opetellaan kommunikaatiota koko ajan.”

Kurjenmiekalle on pyhää paitsi elämä kaikissa muodoissaan myös yhteen tuleminen ja jakaminen. Kirjailijalle on pyhää myös kirjoittaminen. Kaikkein onnellisimmillaan hän on luodessaan jotain täysin uutta. Tarinan syntyminen on aina ihme.

”En suunnittele mitään. Minulla on alussa vain pieni idea, jonka pohjalta lähden katsomaan, mitä hahmot tekevät ja mitä tapahtuu. Se hetki, kun tarina alkaa syntyä itsestäni riippumatta, on minulle suuri siunaus ja lahja. Se on paras taito, jonka olen saanut oppia ihmisenä.”

Rippikoululaisille suunnattu Tunne teksti -lukupaketti julkaistaan lokakuun alussa kirkon verkkosivuilla.

Teksti: Sinimaaria Kangas
Kuva: Aliina Laine

750-vuotisjuhla