Miksi paastota?

Erilaiset hyvinvointivalmennukset ja pyrkimys jatkuvaan itsensä kehittämiseen ovat äärimmäisen yksilökeskeisyyden yleisimpiä ilmenemismuotoja. Uusin Instagramin algoritmin minulle tarjoilema erikoisuus hyvinvointibisneksessä oli kahviperäruiskeet. Näiden hyvinvointibisneksen sivutuotteiden väitetään puhdistavan sisäelimiä.. Epäilin parodiaa, mutta näin ei ollut. Elävä elämä oli ylittänyt parodiahorisontin.

Onkin olemassa uhka, että kristillinen paasto ja paastoaminen sekoittuu mielessä tällaiseksi uudeksi itsensä kehittämisen muodoksi. Ihmisen oma hyötyminen ei voi olla kristillisen paaston perustana. Omaa kunniaa ja hyötyä etsivä paasto on tuomittu epäonnistumaan.

Millaisia syitä paastoon sitten voi olla?

Erilaisia paastoja on Raamatussa kuvattu paljon. Esimerkkeinä mainittakoon ainakin Mooseksen (5. Moos. 9:9), Daavidin (2.Sam. 11-12), Esterin (Est. 4:16), ja Danielin (Dan. 10) paastot. Kaikkiin näihin paastoihin kuuluu kieltäytyminen ruoasta ja juomasta joko kokonaan tai osittain, sekä rukous. Paasto ilman rukousta onkin vain epäonnistuva laihdutuskuuri.

Syitä paastoon on sekä yksilöllisiä, että yhteisöllisiä. Yksilölliset syyt paastoon liittyvät ainakin katumukseen, Jumalan tahdon kyselemiseen, elämän suunnan etsimiseen, ja johonkin uuteen valmistautumiseen. Paaston yhteisöllinen puoli taas liittää paastoajan tämän maailman kärsimykseen yhä tänä päivänä. Paaston tehtävä on lisätä rakkautta, ja rakkaus toteutuu aina suhteessa toiseen.

Pääsiäistä edeltävän paaston esikuvana ovat paitsi vanhatestamentilliset esikuvat, myös aivan erityisesti Jeesuksen valmistautuminen julkiseen toimintaansa ja paastoaminen 40 päivän ajan erämaassa. Paha tarjosi autiomaassa Jeesukselle erilaisiin haluihin tyydytystä muualta kuin Jumalasta. Tuota houkutusta ei ihminen ollut kyennyt syntiinlankeemuksessa vastustamaan, eikä tulos ole tänä aikana sen parempi.

Elämme sellaisessa maailmassa, jossa on varmasti maailmanhistorian lyhyin matka mielihyvään. Aikaamme voisi kuvailla nopean tyydytyksen ajaksi; se näkyy tavassamme käyttää viihdettä, tavaroita, ja lopulta myös ihmisiä. Mutta millaista tyydytystä se on? Se on tyydytystä ja mielihyvää, joka jättää lopulta tyhjäksi. Aikamme saatana on halpa dopamiini.

Ihminen on keskellä tietotulvaa, jonka tarkoitus on luoda ihmiselle tarpeita. Saamme impulssin, seuraamme sitä, ja odotamme palkinnoksi (kerta kerralta vähentyvää) mielihyvää. Tähän psykologiseen mekanismiin on mahdollista paastonaikana puuttua. Eli ottaa tarkasteluun omat egoon perustuvat tavat ja kyseenalaistaa niiden tarpeellisuus. Oma mukavuutemme ei ole elämämme keskeisin asia. Saarnaajan kirjassa kuvataan tätä osuvasti: ”Minä en evännyt silmiltäni mitään, mitä ne halusivat, enkä kieltänyt sydämeltäni yhtäkään iloa. — Mutta kun tarkastelin töitä, joita käteni olivat tehneet, ja vaivaa, jonka olin nähnyt, minä havaitsin: kaikki se oli turhuutta ja tuulen tavoittelua.” (Saarn. 2:10,11)

Paasto ei ole itseisarvo

On syytä muistaa, että paasto ei ole koskaan itseisarvo, eikä se ole työkalu ihmisten tai Jumalan suosion hankkimiseen. Tekomme eivät tee meistä Jumalalle kelpaavia ja rakkaita. Maailma sen sijaan tarvitsee rakkauttamme, ja tuon rakkauden tulisi paaston aikana kasvaa. Tie rakkaudessa kasvamiseen kulkee katumuksen kautta. Usein paasto on käytännössä jostain ruoasta tai juomasta luopumista, oman rahansa ja aikansa antamista sitä tarvitsevalle, mutta ennen kaikkea se on rukousta. Rukous on Jumalan kanssa vietettyä aikaa, ja kuten vanha sanonta sanoo: ”Seura tekee kaltaisekseen”.

Paasto ei tyhjene luopumiseen, vaan se on mahdollisuus sille, että tapamme nähdä itsemme, toinen ihminen, ja koko luomakunta voisivat olla lähempänä sitä tapaa, jolla Jumala meitä jo katselee – rakkaudella. Kirkkaimmin Jumalan rakkaus tulee esiin pääsiäisenä, johon paasto valmistaa. Kristus on voittanut kuoleman.

Teksti: Visa Viljamaa