Luonto toipuu pahimmista ympäristömyrkyistä

Ympäristölle vaarallisimpien kemikaalien käyttöä on kielletty ja päästöjä ympäristöön vähennetty 1970-luvulta lähtien. Aineiden pitoisuudet ympäristössä ja sen myötä negatiiviset vaikutukset ovat vähentyneet Suomessa huomattavasti.

DDT oli ennen yleinen hyönteismyrkky, ja PCB-yhdisteitä käytettiin laajasti muun muassa kondensaattoreissa ja muuntajissa, elementtitalojen saumausmassoissa, betonin ja tiilien lisäaineena, maaleissa ja lakoissa sekä palonsuoja-aineena. Myös poltto- ja teollisuusprosesseissa tahattomasti syntyvien dioksiinien päästöjä ympäristöön on onnistuttu vähentämään merkittävästi.

Haitta-aineet vaikuttivat Itämeren eliöstöön ja syötävien kalojen kautta myrkkyjä päätyi myös ihmiseen. Etenkin rasvapitoisissa kaloissa kuten silakassa ja lohessa on aikaisemmin havaittu ihmisten terveydelle haitallisia pitoisuuksia. PCB:n ja DDT:n jatkuva väheneminen kaloissa näyttää pysähtyneen 10 vuotta sitten, sillä sen jälkeen pitoisuudet eivät ole muuttuneet.

Harmaahylkeellä, itämerennorpalla ja merikotkalla ilmeni lisääntymisongelmia, jotka johtuivat korkeista DDT- ja PCB-pitoisuuksista. Näiden ympäristömyrkkyjen pitoisuudet myös muualla ympäristössä ovat laskeneet niiden käytön rajoitusten ja kieltojen seurauksena.

Merikotkakanta toipuu hiljalleen

Ravintoketjun huipulla olevan merikotkan poikasmäärien romahdus 1950-luvulta alkaen oli yksi ensimmäisistä signaaleista ympäristömyrkkyjen haitallisista vaikutuksista Itämeren ekosysteemissä. Pysyvät orgaaniset myrkyt DDT ja PCB kertyvät ravintoketjussa merikotkiin, koska ne saalistavat muita eläimiä, jotka ovat altistuneet myrkyille. Merikotka on ollut pitkään myös ihmisten vainon ja häirinnän kohteena.

DDT:n ja PCB:n käytön lopettaminen 1970-luvulla alkoi näkyä merikotkan parantuneena pesimätuloksena 1980-luvulla, kun uusi, vähemmän ravinnon kuten lintujen ja kalojen kautta myrkyille altistunut merikotkasukupolvi, alkoi tuottaa jälkeläisiä. Merikotkien munien DDT-pitoisuudet ovat pienentyneet ja merikotkapopulaatiot elpyneet 1980-luvulta lähtien. Nykyään vakavin merikotkia uhkaava ympäristömyrkky on lyijy.  

Suomen merikotkakanta on kasvanut 2020-luvulla runsaammaksi kuin milloinkaan aikana, jolta tietoja on olemassa. Vuonna 2019 merikotka pääsi pois Suomen uhanalaisten lajien listalta ja se luokitellaan nyt elinvoimaiseksi.

Hylkeillä esiintyi lisääntymiskyvyttömyyttä

On arvioitu, että 1900-luvun alussa koko Itämeressä oli harmaahylkeitä eli halleja jopa 100 000 ja itämerennorppia jopa 200 000 yksilöä. 1970–80-lukujen vaihteessa hallien määrä oli romahtanut 2 000–4 000 yksilöön ja norppien 5 000 yksilöön. Kannat laskivat selvästi 1900-luvun puolivälin jälkeen ensin liikapyynnin ja myöhemmin 1960-luvulla hylkeiden kalaravinnon sisältämien ympäristömyrkkyjen (PCB, DDT) takia. Itämerennorppa kärsi ympäristömyrkkyjen vuoksi kohdunkuroumasairaudesta, joka aiheutti naaraiden lisääntymiskyvyttömyyttä.

Hallien määrä koko Itämerellä on kasvanut 2000-luvun alun noin 10 000:sta nykyiseen yli 30 000 yksilöön. Parhaimpina vuosina 2000-luvun alussa hallikanta kasvoi keskimäärin 7,5 prosenttia vuodessa, mutta tätä nykyä voimakkain kasvu Suomen merialueilla näyttää tasaantuneen. Valtaosa itämerennorpista elää Perämerellä, missä jäätä riittää myös leutoina talvina. Perämeri on ainoa itämerennorpan lisääntymisalue, jossa kanta on kasvanut vuosittain keskimäärin noin 5 prosenttia. Arvioitu itämerennorppien kanta on ollut viime vuosina 6 000–8 000 yksilöä.

Meren puhdistumisen myötä hyljekannat ovat elpyneet viime vuosikymmenien aikana, erityisesti Pohjois-Itämerellä. Suurin osa Itämeren hylkeistä elääkin nykyään Suomen ja Ruotsin vesialueilla. Ympäristö toipuu pahimpien ympäristömyrkkyjen aiheuttamista ongelmista edelleen. Lisääntyvä tutkimustieto auttaa arvioimaan ja tarvittaessa asettamaan rajoja ihmisen käyttämien kemikaalien moninaisia vaikutuksia ympäristölle.

Lähde: Suomen ympäristökeskus

Kuva: Seppo Knuuttila

Tässä Syken tuottamassa artikkelisarjassa kerrotaan ympäristön hyvistä kehityskuluista.