Nimitys korkeakirkollisuus on lähtöisin anglikaanisen kirkon High Church -suunnasta. Se korostaa kirkollista perinnettä, pappisvirkaa ja sakramentteja. Jumalanpalveluksen muodoissa suuntaus on lähellä katolista kirkkoa.
Korkeakirkollisuutta edelsi Saksassa 1800-luvun puolivälissä niin sanottu uusluterilaisuus. Varsinainen korkeakirkollinen yhteenliittymä muodostui Saksassa vuonna 1918. Korkeakirkollisia liikkeitä on esiintynyt myös Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Yhdysvalloissa sekä reformoiduissa kirkoissa Sveitsissä, Ranskassa ja Alankomaissa.
Korkeakirkollisuus on saanut vastaparikseen matalakirkollisuuden. Termit ovat levinneet tarkoittamaan kirkollisia suuntauksia myös muissa kirkkokunnissa. Nykyisin kumpikin käsite on osin vanhentunut.