Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 25.3.2020 Yle esittää pääsiäisenä dokumentin Franciscus Assisilaisesta Luterilaisen Kulttuurin Säätiön tuottama TV-dokumentti Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina esitetään Yle TV 1:ssä pitkäperjantaina 10.4. kello 15.00. Tunnin mittainen dokumentti kertoo Italian Assisissa vaikuttaneen pyhimyksen Franciscus Assisilaisen elämästä. Käsikirjoittajana ja kertojana toimii Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen. Giotton fresko basilikassa: Franciscus irtisanoutuu maallisesta isästään. (Saint Francis renounces his Earthly Father.) Kuva: Pekka Heikkilä. Kuvan käyttöoikeus vain tämän tv-dokumentin yhteydessä. ”Ilmastonmuutos tekee Franciscuksen sanomasta ajankohtaisen” ”Franciscus tunnetaan luomakunnan ystävänä ja yksinkertaisen elämäntavan puolustajana. Vaikka häneltä on säilynyt melko paljon kirjoituksia, hän opetti enemmän omalla esimerkillään ja elämäntavallaan. Nykyajan kulutuskulttuuri ja ilmastonmuutos tekevät hänen sanomastaan ajankohtaisen”, dokumentin käsikirjoittaja Jari Jolkkonen kertoo. ”Franciscuksen elämäntarina on pikemminkin rosoinen kuin kliseinen. Nuorempana hän ei ollut pyhimys, vaan bilehile, joka tunnettiin kaupungin parhaimpien kekkereiden järjestämisestä. Hänellä oli monta kääntymystä, hän sairasti koko ikänsä ja ajautui lopulta syrjään itse perustamastansa sääntökunnan johdosta,” Jolkkonen sanoo. ”Franciscus tunsi erityistä myötätuntoa köyhiä kohtaan ja hänet tunnettiin lepratautisten auttajana. Keskiajalla eristäminen oli käytännössä ainoa hoito tartuntatauteja vastaan. Sairastuneet karkotettiin kaupunkien ulkopuolelle ja heidät pantiin kantamaan kaulassaan varoituskelloa, jotta muut kulkijat osasivat väistää. Juuri näitä äärimmäiseen yksinäisyyteen hylättyjä Franciscus ryhtyi auttamaan,” Jolkkonen kertoo. Dokumentti sisältää ainutlaatuista kuvamateriaalia Kaikki Franciscuksen elämään liittyvät historialliset paikat Assisissa kuuluvat Unescon maailmanperintökohteisiin, siksi kuvauslupien saaminen on poikkeuksellisen vaikeaa. ”Luulenpa, että meillä on historian ensimmäisiä dronekuvia lentokuvauskiellossa olevasta Assisin kaupungista ja sen keskeistä pyhiinvaelluskohteista. Näitä Vatikaanin omistuksessa olevia kohteita hallinnoi fransiskaanimunkkien sääntökunta. Hyvässä yhteistyössä säätökunnan, Assisin kaupungin ja Vatikaanin kanssa kuvausluvat heltisivät. Meillä on ainutlaatuista kuvamateriaalia keskeisistä Franciscus Assisilaisen elämään liittyvistä paikoista Giotton freskoihin saakka”, ohjaaja Satu Väätäinen kertoo. Dokumentissa kuullaan pianotaiteilija Katariina Liimataisen soittamat Franz Lisztin kappaleet Legenda nro 1 “Franciscus Assisilainen saarnaa linnuille” ja Legenda nro 2 “Pyhä Franciscus kävelee vetten päällä”. Pääsiäisenä esitetään myös Matti Lutherista kertova dokumentti Pääsiäisen ohjelmistoon kuuluu myös Luterilaisen Kulttuurin säätiön vuonna 2017 tuottama dokumentti Martti ja minä – reformaattorin tarina. Reformaation 500-vuotismuistovuonna ensiesityksensä saanut Martti Lutherista kertova dokumentti uusitaan TV1:ssä toisena pääsiäispäivänä 13.4. klo 8.05. Tämänkin dokumentin käsikirjoittaja ja kertoja on piispa Jari Jolkkonen ja tv-ohjauksesta vastaa Satu Väätäinen. Franciscus ja minä – Jumalan köyhän tarina, Yle TV1, perjantai 10.4. klo 15.00 Martti ja minä – reformaattorin tarina, Yle TV1, maanantai 13.4. klo 8.05 Lisätietoja:piispan erityisavustaja Simo Parni, p. 044 705 0603tuottaja-ohjaaja Satu Väätäinen, p. 044 944 1426Kuva: Pekka Heikkilä. Kuvan käyttöoikeus vain tämän tv-dokumentin uutisoinnin yhteydessä. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/yle-esittaa-paasiaisena-dokumentin-franciscus-assisilaisesta/ Kopioi linkki