Kaikki tiedotteet

23.5.2023

Virsikirja.fi-sivusto on jokaisesta taskusta löytyvä virsien tietopankki.

Monissa juhlissa lauletaan Suvivirsi. Sanoilla ”Jo joutui armas aika ja suvi suloinen” alkava virsi löytyy virsikirjasta numeron 571 kohdalta. Mutta tiesitkö, että emme tiedä varmasti, kuka virren on alun perin sanoittanut?

Suvivirren ja kaikkien muidenkin Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsien tarinat löytyvät virsikirja.fi-sivustolta. Sivustolta löytyy myös virsiehdotuksia elämän suuriin juhliin: ristiäisiin, häihin ja hautajaisiin. Sinne on myös koottu virsiä erilaisin teemoihin, kuten kriisi, toivo ja luonto.

Virsikirja.fi on ollut hurjan suosittu, viime vuonna sivusto keräsi yli 2 800 000 katselukertaa. Virsien sanojen lisäksi sivustolta löytyy taustatarina jokaisesta virrestä sekä äänitteet, jossa voi kuunnella kyseisen virren ensimmäisen säkeistön laulettuna ja soitettuna. Uusimmista virsistä eli numeroista 901-979 on yhteistyössä Yleisradion kanssa tehty audiotiedostot, joissa esimerkiksi Aili Ikonen, Johanna Iivanainen, Hannu Lepola, Kamarikuoro Kaamos, Tapiolan kamarikuoro ja Make Perttilä esittävät kyseiset virret.

Suvivirsi kajahtaa myös jumalanpalveluksissa. Monissa seurakunnissa vietetään Suvivirren sunnuntaita joko 28.5. tai 4.6. Myös omat tutut tai vaikkapa taloyhtiön väen voi koota omalle pihalle ja kajauttaa Suvivirren koko komeudessaan – kaikki kuusi säkeistöä. Sanathan löytyvät jokaisen kännykästä, tuolta virsikirja.fi -sivustolta.

Lisätiedot ja haastattelut:

Director musices, asiantuntija Teija Tuukkanen Kirkkohallitus puh. 040 142 5175 teija.tuukkanen@evl.fi

Takaisin sivun alkuun