1.9.2026 Piispa Salomäki: Kirkon ykseyden vahvistamiseen tarvitaan tahtoa yhteyteen Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki nosti piispainkokouksen avauspuheessaan Vaasassa esiin kirkon ykseyden ja tahdon etsiä tietä kohti keskinäistä yhteyttä. Salomäki piti puheen piispainkokouksen aluksi Vaasassa 1.9.2026. Hän tarkasteli puheessaan Lapuan hiippakunnan historiaa sekä kirkon ykseyden vaalimista tämän päivän tilanteessa. Salomäen mukaan piispojen tehtävänä on vaalia kirkon ykseyttä ja kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa. Hän kertoi todenneensa surullisena, miten jo vuosikymmenten ajan kirkon jäsenet eivät ole aina mahtuneet samaan ehtoollispöytään eivätkä kaikki papit yhdessä alttarille. Viime aikoina tilanne näyttää jännittyneen entisestään. Piispoille taas on suunnattu puheenvuoroja, joiden mukaan ratkaisut ristiriitoihin löytyisivät, jos vain tahtoa olisi. Salomäki totesi, että tehtäväänsä hoitaessaan piispat eivät voi pitää Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa vain ulkoisena organisaationa, jonka sisällä eri ryhmien kesken ei välttämättä tarvita sakramenttien yhteyttä. Jos piispat tyytyisivät tällaiseen tilanteeseen, he jättäisivät tehtävänsä hoitamatta. ”Silloin voi sanoa, ettei meillä ole tahtoa. Silloin olemme luovuttaneet”, Salomäki jatkoi. Salomäki piti tärkeänä keskustelua siitä, minkä verran ristiriitoja voidaan hyväksyä ilman sakramenttien yhteyden katkeamista. Hän kertoi ajattelevansa, että nykyisten erimielisyyksien ei tarvitsisi rikkoa sakramenttien yhteyttä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Hän totesi uskovansa, että tahtoa yhteyteen on kirkossa edelleen. Salomäki viittasi myös Jeesuksen rukoukseen opetuslasten ykseyden puolesta ja apostoli Paavalin kuvaukseen seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Puheensa lopussa hän totesi, että seurakuntaruumis on moninainen, mutta sitä yhdistää yksi pää, Kristus, ja yksi ravinto, leipä ja viini, Kristuksen ruumis ja veri. Lapuan hiippakunta täyttää 70 vuotta vuonna 2026. Hiippakunta perustettiin 1. heinäkuuta 1956, ja sen ensimmäiseksi piispaksi tuli Eero Lehtinen, joka Salomäen mukaan lähti määrätietoisesti rakentamaan yhteyttä hiippakunnan eri alueiden, herätysliikkeiden ja yhteiskunnallisten ryhmien kesken. Koko puhe on tiedotteen liitteenä. Piispainkokous kokoontuu syyskauden ensimmäiseen kokoukseensa Vaasassa 1.–2.9.2026. Kokouksessa päätetyistä asioista lähetetään tiedote 2.9.2026. Lisätietoja: PiispainkokousAnna-Kaisa Inkala, piispainkokouksen pääsihteeri, anna-kaisa.inkala@evl.fi, p. 050 380 3270 Liitteet:avauspuhe-piispainkokouksessa-vaasassa-2026-piispa-matti-salomaki.pdf Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispa-salomaki-kirkon-ykseyden-vahvistamiseen-tarvitaan-tahtoa-yhteyteen/ Kopioi linkki