Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 10.9.2019 Piispa Kalliala: Olemme uskontojen kohtaamisen edelläkävijöitä Evankelis-luterilaisen kirkon piispainkokous kokoontuu kaksipäiväiseen istuntoonsa Sastamalaan 10.–11.9.2019. Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala nosti piispainkokouksen avauspuheessaan esiin suomalaisen uskontoajattelun pitkän historian. Ensi joulukuussa tulee kuluneeksi 150 vuotta niin sanotun Schaumanin kirkkolain voimaan astumisesta. ”Schaumanin kirkkolaki oli yli sata vuotta aikaansa edellä, kun sitä verrataan muihin Pohjoismaihin ja niiden luterilaisiin kansankirkkoihin. Pohjoismaiset tutkijat ovat viime vuosina huomauttaneet, että Suomi on edelläkävijä myös siinä, mitä tulee yhteiskunnan moniuskontoisuuteen. Suomen Islam-seurakunta perustettiin jo 1925, toisena Euroopassa ja Helsingin ja Turun juutalaiset seurakunnat muutamaa vuotta aikaisemmin.” ”Koska nykyään yhteiskuntamme on selvästi ja näkyvästi moniuskontoinen, on syytä nostaa tietoisuuteen suomalaisen uskontoajattelun pitkä kaari. Sen mukaan yhteiskunnalla ei ole uskontoa, mutta yhteiskunnassa uskonnoilla on paikkansa. Julkinen valta on uskontunnustusta vailla, mutta julkisessa tilassa, kansalaisten yhteisessä arjessa ja juhlassa, uskontojen ja niiden traditioiden on saatava näkyä ja kuulua”, piispa Kalliala sanoi. Kalliala muistutti, että oma kirkkomme on yhä aktiivisemmin ja organisoidummin mukana siellä, missä uskonnot kohtaavat ja tekevät yhteistyötä. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko on perustajajäsen vuodesta 2011 toimineessa USKOT-foorumissa, joka harjoittaa käytännön yhteistyötä yhteiskuntarauhan ja uskonnonvapauden puolesta ja jolla on vahva valtuutus edustaa juutalaisuutta, kristinuskoa ja islamia. ”Kohtaaminen ja yhteistyö haastavat kuitenkin myös periaatteelliseen pohdintaan. Mitä me muista uskonnoista ylipäätään ajattelemme, miten me niihin ja niiden edustajiin suhtaudumme, missä me voimme ja haluamme olla mukana ja missä kuitenkaan emme? Näitä kysymyksiä on pitkään työstetty piispainkokouksen asettamissa lähetyksen ja ekumenian toimikunnissa”, piispa Kalliala totesi. Vuonna 2017 piispainkokous asetti aikaisempien toimikuntien rinnalle uskontojen kohtaamisen toimikunnan. Se tuo nyt kokoontuvalle piispainkokoukselle keskusteluun luonnosvaiheessa olevan asiakirjan, jonka työnimenä on Suuntaviivoja uskontojen kohtaamiseen. ”Kunhan asiakirja aikanaan valmistuu, se antaa pohjaa paitsi yhteisöjen käytännön yhteistyölle ja yksilöiden arjen kohtaamisille myös oman kirkkomme uskontoteologian jäsentämiselle”, piispa Kalliala totesi. ”Niin oma kokemuksemme kuin sisarkirkkojemme kokemukset ja niiden pohjalta laaditut asiakirjat viittaavat siihen, että meidän on ennemmin syytä olla rohkeita kuin arkoja ja mieluummin luottavaisia kuin epäluuloisia.” Piispa Kallialan avauspuhe kokonaisuudessaan uutisen lopussa. Piispainkokouksen mediatapaaminen 11.9. klo 13 Piispainkokouksen mediatapaaminen on keskiviikkona 11.9. klo 13.00 Vammalan seurakuntatalossa (Asemakatu 6, kokoushuone Rantasali). Tapaamiseen osallistuvat arkkipiispa Tapio Luoma, Turun arkkihiippakunnan piispa Kaarlo Kalliala sekä piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen. Lisätiedot: piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen, p. 040 142 5189, jyri.komulainen@evl.fi Liitteet:piispainkokouksen-avauspuhe-100919.pdf Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispa-kalliala-olemme-uskontojen-kohtaamisen-edellakavijoita/ Kopioi linkki