Kaikki tiedotteet

23.5.2022

Miksi helatorstaita vietetään?

Tällä viikolla vietetään helatorstaita. Monille se tarkoittaa mukavaa arkivapaata ja pidennettyä viikonloppua. Mutta miksi helatorstaita vietetään?

Helatorstai linkittyy pääsiäiseen. Raamatussa kerrotaan, että pitkänäperjantaina Jeesus kuoli ristillä. Pääsiäisenä kuoleman voittanut ja ylösnoussut Jeesus ilmestyi opetuslapsilleen. Ajatellaan, että ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus vietti 40 päivää opetuslastensa kanssa opettaen heitä ja helatorstaina hän astui taivaaseen. Tästä juontuu helatorstain toinen nimi Kristuksen taivaaseenastumisen päivä.

Voidaan ajatella, että Jeesuksen tehtävä oli tällöin tullut tehdyksi maan päällä ja vastuu ilosanoman levittämisestä siirtyi täysin Jeesuksen seuraajille ja heidän oli opeteltava selviytymään tehtävästä ilman Jeesuksen näkyvää läsnäoloa. Raamatun mukaan Jeesus ei kuitenkaan jättänyt seuraajiaan selviytymään uudesta tilanteesta yksin, vaan lähetti opetuslapsilleen puolustajaksi Pyhän Hengen. Tätä muistellaan helluntaina, jota vietetään 10 päivää helatorstain jälkeen.

Helatorstain merkitystä on kuvattu myös lyhyessä videossa, joka löytyy Kirkon kanavalta. Tässä linkki videoon.

Mistä tulee nimi helatorstai? 

Useimmissa kielissä päivän nimi viittaa suoraan juhlan aiheeseen, Kristuksen taivaaseenastumiseen. Suomen kielessä sillä on kuitenkin alkujaan ruotsista lainattu nimi, joka viittaa ruotsin kielen pyhää tarkoittavaan sanaan hel.

Suomessa helatorstai oli vielä 1800-luvulla yksi tärkeimmistä juhlapäivistä. Vanhan kansansanonnan mukaan päivä oli niin pyhä, ettei silloin ruohokaan kasva.

Pakanuuden ajalta periytyvä hela oli kevään juhla, joka ajoittuu kylvökauden alkuun ja sitä vietettiin rukoilemalla hyvää satoa. Etelä-Suomessa sytytettiin entisaikaan helatorstain aattona aukeille paikoille kokkoja eli helavalkeita. Karja ajettiin tulien läpi laitumelle karjatautien ehkäisemiseksi.

Lisätietoja:

Marjo Kiljunen, pastori ja tuottaja, Kirkon viestintä, 040-6881471, marjo.kiljunen@evl.fi

Tiedotteen liitteenä on helatorstaihin liittyvä kuva, jonka on ottanut Aarne Ormio/Kirkon kuvapankki.

Takaisin sivun alkuun