Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 8.11.2021 Martin Junge kirkolliskokouksen avauspuheenvuorossa: kirkkoa ei saa ajaa eteenpäin nostalgia vaan toivo Luterilaisen maailmanliiton pääsihteerinä lokakuun loppuun asti toiminut Martin Junge käsitteli luterilaisen kirkon asemaa voimakkaasti muuttuvassa ja pirstoutuvassa maailmassa tänään 8.11.2021 käynnistyneen kirkolliskokousviikon avajaispuheessa. Kirkon tehtävä tarjota parannusta ja sovitusta Junge kysyi, mikä on kirkon rooli pirstoutumisen ja katkeavien keskusteluyhteyksien ajassa. Vahvistaako luterilainen kirkko jakolinjojen syntymistä ruokkimalla nykypäivänä vallalla olevaa ulossulkemisen, vähättelyn ja erillään pitämisen kulttuuria? Kirkon jakautumisen ja eriytymisen äärellä Junge kertoi miettineensä, miten oikeassa kirkko voi olla, jos oikeassa oleminen tapahtuu yhteyden kustannuksella – yhteyden, jonka takia Jumala tuli ihmiseksi Kristuksessa. Junge totesi, että oikeassa oleminen ja asioiden oikein ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa. Kirkon ykseys ei voi olla itsetarkoitus: ”Kirkkojen tulisi rapauttamisen sijaan päättäväisesti varjella ykseyttä lahjana pettyneille; niille, jotka vaeltavat kasvot vääristyneinä ja jotka eivät enää tunnista itsessään Jumalan kuvaa. ” Maallistuminen ei syynä kirkon haasteisiin Junge torjui ajatuksen siitä, että kirkko voisi sysätä maallistumisen syyksi omiin haasteisiinsa: ”Koko maailma ei ole maallistunut, mutta monet kirkot puhuvat paljon maallistumisesta. Se haastaa niitä. Olen kuitenkin huolestunut kuullessani maallistumista syytettävän kaikesta pahasta, kaikista kirkon kohtaamista haasteista ja puutteista, jotka maallistuminen tekee näkyväksi.” Junge ilmaisi huolensa ”vihaisesta” kirkosta, jonka hän näkee olevan vahvistumassa: ”Vihainen kirkko ei voi saarnata armoa. Ulossulkeva kirkko ei voi saarnata oikeudenmukaisuutta ja sovitusta.” Junge tulkitsee kirkon sisäisen riitaisuuden kertovan kirkoissa vallitsevasta ahdistuksesta. Kirkot kärsivät jäsenkadosta ja heikkenevästä vaikutusvallasta. Koetaan epäonnistumisen tunteita ja turhautumista siitä, ettei uskon lahjaa saada viestittyä nykypäivän ihmisille: ”Kaikesta tästä seuraa, että kirkkoa ei voida enää pitää itsestäänselvyytenä.” Vaikea todellisuus on kirkon suuri mahdollisuus Junge totesi kirkon vaikean todellisuuden antavan mahdollisuuden ymmärtää, mitä on olla tehtävälleen uskollinen kirkko. Suuren jäsenmäärän sijasta hän korosti merkityksellisyyttä ja nosti esimerkiksi oman pienen mutta jäsenilleen merkityksellisen ja elävän luterilaisen vähemmistökirkon Chilessä. ”Kirkon ei tarvitse olla suuri ollakseen merkityksellinen. Kirkosta tulee suuri olemalla merkityksellinen. Kirkon ei tarvitse olla osa vallitsevaa kulttuuria, jotta sen viesti olisi vastaanotettavissa.” Junge kehotti kirkolliskokousta kääntämään katseet tulevaisuuteen ja luopumaan menneisyydestä: ”Kirkko ei voi langeta kiusaukseen etsiä tulevaisuutta menneisyydestä, jos se haluaa tarttua tilaisuuteensa. Nostalgia on halvaannuttavaa. Nostalgia kiinnittää kirkon siihen, miten asiat aina ovat olleet ja estää hyväksymästä asioita niin kuin ne voisivat olla, ja niin kuin niiden ehkä pitäisi olla. ” ”Kirkkoa ei saa ajaa eteenpäin nostalgia vaan toivo.” Junge näkee kirkon tulevaisuuden avoimena ja täynnä mahdollisuuksia: ”Kirkon historia on täynnä hyviä esimerkkejä uskollisuudesta evankeliumille. Kun suuntaamme tulevaisuuteen tässä ajassa, emme ole keksimässä kirkkoa uudelleen. Me jatkamme sitä työtä, jota suuri todistajien joukko on tähän asti tehnyt. Me olemme perineet rikkaan teologisen perinnön, joka on kehittynyt vuosisatojen aikana ja jatkaa kehittymistään myös tulevaisuudessa. ” Junge kommentoi miehille ja naisille avointa pappisvihkimysvirkaa ja toteaa sen olevan osa kirkon uudistumista, “kirkolle annettu lahja. Sen kautta on mahdollista elää täydemmin todeksi Jeesuksen Kristuksen evankeliumia.” Junge päätti puheensa kiitokseen Suomen evankelis-luterilainen kirkolle: Olette jakaneet voimavarojanne: taloudellisia voimavaroja, henkilöstöä, tietoa, taitoa ja osaamista. Olette osallistuneet yhteiseen lähetystehtäväämme, jossa autamme kirkkoja nousemaan omille jaloilleen. Monet näistä kirkoista ovat tänä päivänä kukoistavia kirkkoja.” Puhe kokonaisuudessaan on tiedotteen liitteenä. Kirkolliskokousviikon verkko-osoitteet: Kirkolliskokousviikon videoseuranta ja asiakirjat Twitterissä kokousuutisia voi seurata tunnisteella #kirkolliskokous. Kirkolliskokouksen viestintä: Tuula Putkinen, viestintäpäällikkö, puh. 046 922 0232 Tuija Helenelund, viestintäasiantuntija, puh. 050 529 8503 Åsa Holmvik, sakkunnig inom kommunikation, tfn 040 581 1815 Liitteet:martin-jungen-avauspuheenvuoro-kirkolliskokouksessa-8.11.2021.pdf Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/martin-junge-kirkolliskokouksen-avauspuheenvuorossa-kirkkoa-ei-saa-ajaa-eteenpain-nostalgia-vaan-toivo/ Kopioi linkki