Kaikki tiedotteet

26.2.2019

Kysely: Suomalaisten hengellinen elämä yhä omaehtoisempaa

Joka kuudennella suomalaisella on ollut elämässään käännekohta, jolloin he ovat omistautuneet uudella tavalla uskonnolle. Monet ilmoittavat kuitenkin, että heillä on oma tapansa olla yhteydessä Jumalaan, ilman kirkkoja ja uskonnollisia toimituksia. Noin neljäsosa ilmoittaa, etteivät he noudata uskontoa, mutta ovat silti kiinnostuneita pyhistä ja yliluonnollisista asioista. Vajaa kymmenesosa suomalaisista sanoo kokeneensa ”uudestisyntymisen”, jonka myötä he ovat omistautuneet Kristukselle.

Muiden muassa nämä tiedot käyvät ilmi vastikään toteutetussa suomalaisten uskonnollisuutta kartoittaneessa kyselyssä, joka tehtiin osana kansainvälistä ISSP 2018 tutkimusohjelmaa.

Kyselyn tuloksia julkistetaan 13.3. järjestettävässä Kirkon tutkimuskeskuksen 50-vuotisseminaarissa Tampereella.

ISSP (International Social Survey Programme) on maailmanlaajuinen yhteiskuntatieteellinen vertailututkimusohjelma, joka perustuu vuosittaiseen aineistonkeruuseen osallistujamaissa. Tällä hetkellä ohjelmaan kuuluu 43 jäsenmaata eri puolilta maailmaa. ISSP-aineistonkeruu alkoi vuonna 1985, ja Suomi liittyi mukaan vuonna 2000.

Vuoden 2018 tutkimuksen teemana oli uskonto. Tilastokeskus keräsi tiedot internet- ja postikyselyllä syys-joulukuun aikana. Kyselyyn vastasi 1229 suomalaista.

ISSP:n suomalaiset jäsenorganisaatiot ovat Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta sekä Tilastokeskuksen haastattelu- ja tutkimuspalvelut -yksikkö.

Kyselyn tuloksia esittelee tutkija Kimmo Ketola Kirkon tutkimuskeskuksesta esitelmässään ”Euroopan muuttuvat arvot ja uskonnollisuuden murros”

Lisätietoa seminaarista
Lisätiedot: tutkija Kimmo Ketola, p. 040 570 1166

Takaisin sivun alkuun