Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 10.3.2020 Kummipäivä tulee taas 31.5.2020 Viime vuonna ensimmäistä kertaa vietetty valtakunnallinen kummipäivä saa jatkoa. Kummien ja kummilasten yhteistä päivää vietetään helluntaina 31.5.2020. Kummipäivän valtakunnallisina yhteistyökumppaneina toimivat tänä vuonna SuperPark ja Suomen partiolaiset. Kummipäivän ideana on tarjota yhteistä tekemistä kummeille ja kummilapsille sekä viestittää kummiuden tärkeydestä. Seurakunnat eri puolilla Suomea mahdollistavat yhteistyökumppaneiden kanssa tekemistä kummeille ja kummilapsille. ”Viime vuoden kokemukset kummipäivästä olivat erittäin positiivisia, ja tätä perinnettä kannattaa jatkaa. Vaikka omalla asuinpaikkakunnalla ei järjestettäisikään mitään erityistä tapahtumaa toukokuun viimeisenä sunnuntaina, kummipäivä on hyvä syy olla yhteydessä omaan kummilapseen”, kummipäivän koordinaattori Jari Pulkkinen kirkkohallituksesta toteaa. ”Suomen Partiolaiset on innoissaan kummipäivän yhteydessä tehtävästä yhteistyöstä. Perhepartio on uusi toimintamuoto, jossa nimen mukaisesti lapsi ja aikuinen harrastavat yhdessä. Kummi sopii oivasti lapsen kaveriksi harrastukseen. Perhepartiossa lapsi ja kummi pääsevät kokemaan yhdessä elämyksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaan ja tukevat lapsen ja aikuisen vuorovaikutussuhdetta. Perhepartiotoimintaa järjestetään jo nyt useissa lippukunnissa, eli partion paikallisyhdistyksissä, ympäri Suomen ja uusia ryhmiä perustetaan lisää vuosittain”, Kaisa Johto Suomen partiolaisista sanoo. Lisätietoja: Jari Pulkkinen, p. 040 688 1467, jari.a.pulkkinen@evl.fi Kummipäivän tapahtumat päivitetään huhtikuun loppuun mennessä: www.kummipäivä.fi #kumminkaa Uutisen liitteenä kummipäivän logo. Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kummipaiva-tulee-taas-31-5-2020/ Kopioi linkki