15.5.2026

Kolme etenee Kirkkohallituksen hallinto-osaston johtajan valinnassa

Noora Allenius, Ritva Saario ja Marjukka Turunen etenevät Kirkkohallituksen hallinto-osaston johtajan virantäytössä. Rekrytointityöryhmä haastatteli 13.5.2026 yhteensä kuusi Kirkkohallituksen virkaa hakenutta.

Virkaa haki kaikkiaan 18 henkilöä.

Päätöksen valinnasta tekee kirkkohallituksen täysistunto ylimääräisessä kokouksessaan 16.6.2026. Tavoitteena on, että uusi johtaja aloittaa virassaan syyskuun alussa.

Valittu johtaja johtaa ja kehittää Kirkkohallituksen Hallinto ja lainsäädäntö -osaston toimintaa. Hänen tehtäviinsä kuuluu myös mm. toimia kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja kirkkohallituksen juridisena tukena ja osallistua päätöksentekoon virastokollegiossa. Lisäksi hän mm. huolehtii yhteistyössä vaikuttamisen poikittaistoiminnon johtajan kanssa edunvalvonnasta, joka koskee lainsäädäntöä, seurakuntien yhteiskunnallisia tehtäviä, kirkollisverotusta ja kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin saamaa valtion rahoitusta.

Lisätietoja: palvelupäällikkö Tuija Korva, tuija.korva@evl.fi, p. 050 342 7686

Takaisin sivun alkuun