Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 23.10.2018 Kirkkovuosi: Pyhäinpäivä Pyhäinpäivä on säilyttänyt Suomessa asemansa vainajien muistopäivänä. Suomalaisilla on silloin tapana muistaa edesmenneitä rakkaitaan ja viedä näiden haudoille kynttilöitä ja seppeleitä. Tapa yleistyi toisen maailmansodan jälkeen, ja se on jäänyt meille vahvaksi perinteeksi. Pyhäinpäivä on myös neljänneksi suosituin kirkossakäyntipäivä viimeisten, vuoden 2015 tilastojen mukaan. Tänä vuonna pyhäinpäivää vietetään lauantaina 3.11. Pyhäinpäivää vietetään aina sinä lauantaina, joka osuu 31.10. ja 6.11. väliseen aikaan. Myös monissa seurakunnissa pyhäinpäivän hartaushetkessä muistetaan vuoden aikana kuolleita seurakuntalaisia ja sytytetään kynttilä heidän muistolleen. Pyhäinpäivässä yhdistyy kaksi keskiaikaista juhlaa: alun perin marttyyrien muistoksi vietetty kaikkien pyhien muistopäivä sekä kaikkien uskovien vainajien muistopäivä. Pyhäinpäivään on toisen maailmansodan jälkeen liittynyt myös kekri eli vanha suomalainen sadonkorjuujuhla. Nykyään meillä on yleistynyt myös Halloweenin vietto, johon kuuluvat kurpitsalyhdyt, naamiaiset ja karkkeja ja kepposia jakavat lapset. TV1 lähettää Pyhäinpäivänä klo 10.00 nojatuolikirkon, jossa muistetaan itsellemme rakkaita ihmisiä, jotka eivät ole enää kanssamme. Isäntänä on Kimmo Saares ja vieraina Matti J. Kuronen, Milla-Maria Tervo ja Marja Kuparinen. Nojatuolikirkkoa voi seurata myös Yle Areenassa. Sosiaalisessa mediassa pyhäinpäivän tunnelmia voi jakaa tunnuksella #sytytänkynttilän. Lisätietoja pyhäinpäivästä Pyhäinpäivä.fi Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkkovuosi-pyhainpaiva/ Kopioi linkki