Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 27.11.2018 Kirkkovuosi: Adventti Uusi kirkkovuosi alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Tänä vuonna sitä vietetään 2. joulukuuta. Yhteensä neljän adventtisunnuntain ketju johdattaa jouluun, Jeesuksen syntymäjuhlaan. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina juhlitaan Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta. Ihmisjoukko otti hänet vastaan huutaen Hoosiannaa. Sana hoosianna tarkoittaa auta, pelasta. Jouluaaton jälkeen 1. adventtisunnuntai on toiseksi suosituin kirkossakäyntipäivä. Silloin kirkoissa lauletaan saksalaisen G. J. Voglerin 1700-luvun lopulla säveltämä Hoosianna-hymni. Hoosianna on virsikirjassa virsi numero 1. Ensimmäisenä adventtina on tapana sytyttää kynttilä, viimeisenä adventtina syttyy neljäs kynttilä. Ensimmäinen adventtisunnuntai sijoittuu marraskuun 27. ja joulukuun 3. päivän välille riippuen siitä, mihin ajankohtaan joulupäivä osuu. Kirkoissa liturginen väri on valkoinen, ilon väri. Toinen adventtisunnuntai julistaa Jeesuksen toista tulemista aikojen lopussa. Kolmas adventtisunnuntai muistuttaa Johannes Kastajasta, ja neljäntenä adventtisunnuntaina muistetaan Neitsyt Mariaa. Jouluradion uusi Hoosianna-sovitus julkistetaan perinteisesti ensimmäisenä adventtina. Lisää adventista Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/kirkkovuosi-adventti/ Kopioi linkki