Kaikki tiedotteet

21.3.2022

Ekumeeninen teko 2021 -tunnustus Itä-Suomen yliopiston ainejärjestöjen Fides Ostiensiksen ja Pistiksen yhteistyölle

Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus on myöntänyt Vuoden Ekumeeninen teko 2021 -tunnustuksen Itä-Suomen yliopiston ainejärjestöjen Fides Ostiensiksen ja Pistiksen yhteistyölle. Itä-Suomen yliopiston rikkautena on ortodoksisen ja läntisen teologian osastojen toimiminen samalla kampuksella.

Valintaperusteluissaan Suomen Ekumeenisen Neuvoston hallitus toteaa, että ainejärjestöjen yhteistyö on nuorten sisäsyntyistä ekumeniaa, joka perustuu vapaaehtoisuuteen. Yhteistyö on esimerkillistä käytännön ekumeniaa ja kylvää opiskelijoihin innostusta kristittyjen yhteistyöhön myös tulevissa tehtävissään työelämässä.

Tuutorointia, haalareita ja bileitä

Konkreettisia yhdessä tehtyjä juttuja ainejärjestöjen kesken ovat olleet yhteisiä tapahtumat, esimerkiksi paastoonlaskeutumisbileet sekä Fuksiaiset, joka on uusien opiskelijoiden ryhmäyttävä tapahtuma lukuvuoden alussa. Ainejärjestöillä on yhteisymmärrys siitä, että teologit saavat ja voivat käydä ristiin toistensa tapahtumissa ja tulla mukaan toimintaan, ilman että kysellään kumpaan ainejärjestöön kuuluu. Lisäksi uusien opiskelijoiden tuutorointi on molemmilla ainejärjestöillä yhteistä.

Valintaperusteena pidettiin myös ainejärjestöjen järjestämä Alias-turnausta, jonka kautta on haluttu kutsua läntisen teologian opiskelijat tutustumaan paremmin Joensuun ortodoksiseen seminaariin sekä järjestää ainejärjestöille yhteistä tekemistä.

”Teologian opiskelijoilla on Joensuussa myös yhteiset haalarit eli siinä kohtaa missä haalareissa tavallisesti lukisi, että mitä ainejärjestöä edustaa, meillä lukee “teologi”. Haalarit sopivat siis niin läntisen teologian kuin ortodoksisen teologian opiskelijoille”, kertoo Fides Ostiensis ry:n puheenjohtaja Alma Laukkanen. Huhtikuussa on tarkoitus järjestää ainejärjestöjen yhteinen haalarikaste, ja nyt pandemiatilanteen rauhoituttua on aktiivista yhteistyötä tarkoitus jatkaa enemmänkin.

”Joensuussa Itä ja Länsi kohtaavat, ja ainejärjestöjen tavoitteena on ylläpitää näitä kohtaamisia jatkossakin”, summaa  Pistis ry:n puheenjohtaja Siiri Klubb.

Ekumeeninen teko -tunnustuksen kautta nostetaan esiin ekumeeninen aloite tai toimintamuoto, joka vahvistaa ekumeenista asennetta ja vie eteenpäin pyrkimystä Kristuksen kirkon näkyvään ykseyteen. Tunnustus annettiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Katso myös aiemmin tunnustuksen saaneet.

Suomen Ekumeeninen Neuvosto
Suomen Ekumeeninen Neuvosto (SEN) on maassamme toimivien kirkkojen, kristillisten yhteisöjen ja seurakuntien yhteistyöelin.

Lisätietoja: 

Suvi-Tuulia Vaara, viestintä- ja toimintakoordinaattori, SEN, p. 040 637 1244

suvi-tuulia.vaara@ekumenia.fi

Takaisin sivun alkuun