3.9.2026

Barometri: Kirkon työssä näkyvät hyvinvointivaltion aukot

Sosiaaliturvan muutokset, lapsiperheköyhyys ja ihmisten arjen ongelmien kasautuminen näkyvät seurakuntien diakonia- ja kasvatustyössä, osoittaa tuore Diakonian ja kasvatuksen barometri.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon diakonia- ja kasvatustyötä tarkasteleva Diakonian ja kasvatuksen barometri 2026 osoittaa, että sosiaaliturvan muutokset lisäävät seurakuntien vastuuta ihmisten tukemisessa. Kyselyyn vastasi yli 800 diakonian ja kasvatuksen ammattilaista.

”Tuloksista käy ilmi, että kirkko paikkaa yhä useammin hyvinvointivaltion aukkoja. Esimerkiksi lapsiperheköyhyyden lisääntyminen ja ihmisten elämäntilanteiden monimutkaistuminen näkyvät sekä diakonian että kasvatuksen työssä”, Diakonia-ammattikorkeakoulun yliopettaja Minna Valtonen sanoo.

Diakonian ja kasvatuksen barometrin mukaan muuttuvassa toimintaympäristössä seurakuntien työtä on jäsennettävä uudelleen. Työn ytimenä säilyvät kuitenkin ihmisten kohtaaminen, yhteisöllisyyden rakentaminen ja toivon ylläpitäminen.

”Diakonia ja kasvatus sekä ennaltaehkäisevät että korjaavat sosiaalisia ongelmia”, Valtonen sanoo.

Diakonia ja kasvatus rakentavat sosiaalista kestävyyttä

Barometri osoittaa, että diakoniaa ja kasvatusta yhdistää vahva yhteinen tehtävä: ihmisten tukeminen, yhteisöllisyyden rakentaminen ja osallisuuden vahvistaminen.

”Diakonian ja kasvatuksen toimijat ehkäisevät syrjäytymistä, vahvistavat osallisuutta sekä luovat toivoa ja luottamusta aikana, jolloin epävarmuus ja eriarvoisuus lisääntyvät”, Valtonen summaa.

Tutkimustietoa työn kehittämiseksi

Diakonian ja kasvatuksen barometri 2026 tarjoaa valtakunnallista tutkimustietoa yhteiskunnallisten muutosten vaikutuksista ihmisten arkeen ja seurakuntien työhön.

”Antamalla äänen työntekijöille barometri sekä dokumentoi ajankohtaisia työn käytäntöjä että kokoaa yhteen työntekijöiden näkymiä lähitulevaisuuteen”, Valtonen sanoo.

Diakonian ja kasvatuksen barometrin ovat toteuttaneet Kirkkohallitus ja Diakonia-ammattikorkeakoulu yhdessä monialaisen ohjausryhmän kanssa.

Barometri julkaistaan 9.9.2026 Diakoniatyöntekijöiden päivillä, ja se on saatavilla avoimena verkkojulkaisuna Kirkon julkaisut -verkkopalvelussa.

Lisätietoja:

Linkki julkaisuun: Yhdessä toivoa rakentamassa. Diakonian ja kasvatuksen barometri 2026. Suomen ev.-lut. kirkon julkaisuja. Kirkko ja toiminta 181.Kirkon julkaisut

Takaisin sivun alkuun