Kaikki tiedotteet

5.12.2018

Arkkipiispa Tapio Luoma: Kirkko on sitoutunut oman virkakäsityksensä mukaisiin ratkaisuihin

Arkkipiispa Tapio Luoma kommentoi keskustelua, jota julkisuudessa on käyty viime viikolla julkaistun, piispoille osoitetun vetoomuksen vuoksi. Kaikkiaan 28 kirkolliskokousedustajan ja papin allekirjoittamassa vetoomuksessa piispoilta toivotaan määrätietoisempia toimia kirkon ykseyden puolesta erityisesti ns. vanhan virkakäsityksen edustajat huomioon ottaen. Vanhalla virkakäsityksellä viitataan käsitykseen siitä, että vain mies voi toimia pappina.

Arkkipiispa toteaa, että kirkolle ovat mahdollisia vain sellaiset käytännöt, jotka ovat sen virkateologian sekä lainsäädännön mukaisia. Niiden mukaan pappina voi toimia yhtäläisesti sekä nainen että mies. ”Jokaisen papin tulee voida työskennellä Jumalalta saamansa kutsun mukaisesti ilman, että hänen pappeutensa asetetaan kyseenalaiseksi”, arkkipiispa sanoo.

Arkkipiispan puheenvuoro kokonaisuudessaan

”Viime viikolla tuli julkisuuteen piispoille osoitettu vetoomus toimia määrätietoisemmin kirkon ykseyden puolesta erityisesti ns. vanhan virkakäsityksen edustajat huomioon ottaen. Ykseyden puolesta toiminen kuuluu keskeisesti piispojen tehtäviin. Vetoomuksesta syntyneen keskustelun valossa on syytä korostaa kahta seikkaa.

Ensinnäkin kirkollamme on pappeudesta yksiselitteinen kanta, jonka mukaan pappina voi toimia yhtäläisesti sekä nainen että mies. Kirkko voi olla sitoutunut vain sellaisiin ratkaisuihin, jotka ovat sen virkateologian sekä lainsäädännön mukaisia. Jokaisen papin tulee voida työskennellä Jumalalta saamansa kutsun mukaisesti ilman, että hänen pappeutensa asetetaan kyseenalaiseksi.

Toinen olennainen lähtökohta on, että tätä kirkon näkemystä pappeudesta ei ole tarkoitettu ketään vastaan eikä sen pyrkimyksenä ole kenenkään ajaminen pois kirkon yhteydestä. Ketään ei estetä saapumasta seurakunnan yhteiseen messuun, vaan sinne on jokainen tervetullut.

On tärkeää, että jokainen kirkon jäsen ja työntekijä voi kokea kirkkomme omakseen ilman kokemusta vähättelystä tai ohitetuksi tulemisesta. Toivon, että keskustelua kirkossamme voidaan käydä toinen toistamme kunnioittaen ja arvostaen. Kirkon ykseyden rakentaminen ei ole vain piispojen vaan kaikkien kirkon jäsenten tehtävä.”

Lisätietoja: arkkipiispan erityisavustaja Petri Merenlahti, p. 040 1425 299

 

Takaisin sivun alkuun