Kaikki tiedotteet Kaikki tiedotteet 28.2.2019 Arkkipiispa Luoma Moskovassa: Toivon, että oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon kanssa jatkuvat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Tapio Luoma vieraili Moskovan ja koko Venäjän patriarkka Kirillin luona 27.2.–1.3.2019. Vierailu tehtiin patriarkka Kirillin kutsusta. Tervehdyspuheessaan Luoma onnitteli Kirilliä siitä, että tälle tuli hiljattain täyteen kymmenen vuotta tehtävässään. Luoma sanoi myös toivovansa, että oppikeskustelut Venäjän ortodoksisen kirkon ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon välillä voisivat jatkua. Oppikeskustelujen aloittamisesta tulee pian kuluneeksi viisikymmentä vuotta, ja ne ovat nyt olleet keskeytyksissä runsaan neljän vuoden ajan. ”On merkittävää, että me suomalaisina ja venäläisinä kristittyinä, luterilaisina ja ortodokseina, voimme vaihtaa ajatuksia ja syventyä teemoihin, joiden uskomme palvelevan Kristuksen kirkkoa”, Luoma sanoi. ”Keskinäinen jakaminen ja keskustelu rukouksen hengessä johdattavat meitä yhdessä huomaamaan täydemmin, mikä on Jumalan tahto omana aikanamme ja miten hän haluaa kuljettaa meitä kohti tulevaisuutta.” Yhtenä mielestään hyödyllisenä keskusteluteemana Luoma mainitsi kysymyksen luomakunnan tulevaisuudesta ja erityisesti ilmastonmuutoksesta. Luoma myös uudisti patriarkalle aiemmin esitetyn kutsun vierailla Suomessa. Lisätietoja: arkkipiispan teologinen erityisavustaja Juha Meriläinen, p. 040 142 4913, juha.merilainen@evl.fi Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/arkkipiispa-luoma-moskovassa-toivon-etta-oppikeskustelut-venajan-ortodoksisen-kirkon-kanssa-jatkuvat/ Kopioi linkki