Palaa sanaston etusivulle

Erityisnuorisotyö

Luterilaisen kirkon erityisnuorisotyöllä tarkoitetaan etsivää, lähimmäiskeskeistä nuoriso- ja varhaisnuorisotyötä. Työ kohdistuu nuoriin, jotka voivat olla vaarassa syrjäytyä tai ovat jo syrjäytyneet.

Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret tarvitsevat tukea erilaisissa kasvamiseen, jaksamiseen, ihmissuhteisiin, kotiin, kouluun, vapaa-aikaan, päihteidenkäyttöön sekä itsenäistymiseen liittyvissä kysymyksissä. Erityisnuorisotyössä työskentelevillä on erityistä osaamista haavoittavissa olosuhteissa elävien lasten ja nuorten kohtaamiseen.

Tavoitteena on, että nuori ymmärtää olevansa hyväksytty ja löytää merkityksen elämälleen Jumalan luomana ja lunastamana, ja että hänen itsetuntonsa vahvistuu ja hän kykenee omaehtoiseen vastuulliseen elämään.

Erityisnuorisotyötä on tehty seurakunnissa 1960-luvun lopulta lähtien osana muuta nuorisotyötä. Toiminnan peruslähtökohtina on nuorten kohtaaminen heidän omissa oleskelupaikoissaan, kontaktien luominen ja aikuisena tukena oleminen nuorille.

Nuorille seurakunnassa  Oppilaitoksissa ja kouluissa

Takaisin sivun alkuun