16.10.2026 Piispainkokous pohtii uuden ruotsinkielisen Uuden testamentin käännöksen käyttöä Piispainkokous kokoontuu Helsingissä 21.10.2026. Kokouksessa käsitellään muun muassa Porvoon piispa Bo-Göran Åstrandin aloitetta Uuden testamentin uuden ruotsinkielisen NT 2026 -käännöksen käyttämisestä evankelis-luterilaisen kirkon seurakunnissa. Ruotsin Pipliaseura julkaisi uuden käännöksen syyskuussa. Suomen ruotsinkielisissä seurakunnissa käytetään pääosin samoja raamatunkäännöksiä kuin Ruotsin kirkossa. Raamatunkäännökset on hyväksyttävä kirkolliskokouksessa. Vuonna 2001 kirkolliskokous hyväksyi Bibel 2000 -käännöksen Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viralliseksi raamatunkäännökseksi. Piispainkokous käsittelee myös kirkon lähetysjärjestöjen kanssa vuosittain käytäviä ohjauskeskusteluja. Lisäksi pohditaan vuoropuhelun käynnistämistä Utrechtin unionin vanhakatolisten kirkkojen kanssa. Piispainkokous nimeää myös evankelis-luterilaisen kirkon edustajat Suomen Ekumeenisen Neuvoston yleiskokoukseen. Esityslistalla on kysymys papiksi vihittävien tai lehtorin oikeuksia hakevien todistusvaatimusten uudistamisesta. Nykyisen soveltuvuusarviointia koskevan todistuksen tilalle ehdotetaan todistusta KiTOS-seminaariin ja reflektiokeskusteluun osallistumisesta. Lisäksi käsitellään, mitä opintojaksoja suositellaan teologian opiskelijoille, jotka tähtäävät papin tehtävään. Piispainkokouksen esityslista löytyy Domus-palvelusta. Kokouksessa päätetyistä asioista lähetetään tiedote kokouksen jälkeen. Lisätietoja: Piispainkokous Anna-Kaisa Inkala, piispainkokouksen pääsihteeri, anna-kaisa.inkala@evl.fi, p. 050 380 3270 Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/tiedote/piispainkokous-pohtii-uuden-ruotsinkielisen-uuden-testamentin-kaannoksen-kayttoa/ Kopioi linkki