Kaikki artikkelit Kaikki artikkelit 24.7.2025 12. sunnuntai helluntaista: Elämän mittainen reissu Itsetuntemus Sana sinulle Elämän mittainen reissu Matt. 23:1–12 Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 23 ”Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” Tämän pyhän tekstit puhuvat itsensä tutkimisesta. Matka itseen on koko elämän kestävä matka. Matka, jolle lähdetään toisten avustamana, koska omassa repussa ei ole vielä mitään, jotta voisi selviytyä tässä maailmassa yksin. Vähitellen matkan aikana resurssit alkavat kasvaa, mutta aina aika ajoin on tunne, että matkan jatkumiseen tarvitaan toisia ihmisiä. Heitä, joilla reppuun on kertynyt jo hiukan enemmän varusteita ukkosenilmalle, sateelle, tuulelle tai auringon paisteelle. Vaikka oman matkan suunnittelisi miten tarkkaan tahansa, voi se mennä aivan eri suuntaan. Äkkiä huomaakin olevansa aavikolla toppavaatteet päällä ja pohtivansa hikipisaran tippuessa nenälle, että miten tämä elämän matka taas näin heittikin aivan ääripäähän. Reissu on usein täynnä myös ylä- ja alamäkiä sekä aika ajoin tasamaata niin pitkälle, kun eteensä näkee. Tai matkalle tulee tuulisempi merimatka ja elämä keinuttaa laidasta laitaan ennen kuin ilma taas tyyntyy ja aamu valkenee ulapan kaukaisuudessa. Ulapan takana näkyykin jo seuraavan saaren etappi ja edessä kohoa vuorien jono. Eikö olekin aika uskomatonta, että me olemme saaneet tällaisen reissun synnyinlahjana. Matka, joka on tehty juuri sinua varten. Matka, joka myötä- ja vastamäessä johtaa juuri sinne, minne pitääkin. Kaikella sen järjettömyydellä on tarkoitus. Ne pienet ja suuret elämänpalaset lopulta muodostavat kokonaisen tarinan. Tarinan, joka on täydellinen juuri sellaisenaan. Matka, jonka vain sinä voit kokea niin kokonaisena kuin se on, sillä kukaan muu ei pääse kokemaan matkaa niin kuin sinä. Jumala johdattakoon sinua elämäsi matkalla, olkoon hän kirkkain lamppu sumussa, lempein tuuli merellä, virvoittavin keidas autiomaassa ja tukiköytesi vuoristossa. Elina PöystiSairaalapappi, parineuvoja ja joitakin kurssikertoja vaille valmis lyhytterapeutti sekä ikuinen elämäntarinoiden ja mielenmaisemien tutkimusmatkailija Jaa: facebook twitter LinkedIn https://evl.fi/12-sunnuntai-helluntaista-elaman-mittainen-reissu/ Kopioi linkki