Vanhan testamentin juutalaisessa perinteessä kehotetaan viettämään riemuvuotta joka 50. vuosi. Riemuvuosi alkoi suurena sovituspäivänä, jolloin puhallettiin koko maassa oinaansarviin juhlan alkamiseksi. Riemuvuonna vapautettiin orjaksi itsensä myyneet israelilaiset, ja myydyt perintömaat palautettiin omistajilleen. Riemuvuosi merkitsi myös täydellistä lepoa maalle, karjalle ja ihmisille (3. Moos. 25). Ei ole kuitenkaan tietoa, missä määrin riemuvuosi muodostui säännölliseksi käytännöksi.
Vanhan testamentin ennustuksissa riemuvuodesta tuli messiaanisen ajan esikuva. Jesajan kirjassa profeetta ennustaa: ”Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia.” (Jes. 61:1–2)
Jeesus liittyi omassa toiminnassaan messiaanisen riemuvuoden odotukseen. Luukkaan evankeliumin mukaan hän aloitti julkisen toimintansa lukemalla Jesajan kappaleen. Lukemisen jälkeen hän lausui: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:26)
Suomen kirkot ja kristilliset yhteisöt viettivät vuotta 2000 tunnuksin Riemuvuosi 2000 – Toivon vuosi sen kunniaksi, että oli kulunut 2000 vuotta Kristuksen syntymästä. Juhla alkoi adventtina 1999 ja päättyi vuonna 2001 nuorten ekumeeniseen pääsiäistapahtumaan.
Riemuvuoden tärkeimpiä hankkeita olivat Suomen ev.lut. kirkon Katekismuksen jakaminen jokaiseen suomalaiseen kotiin ja osallistuminen köyhien maiden velkojen armahtamisen puolesta toimineeseen Jubilee-kampanjaan.