Jumalanpalvelus

Jumalanpalveluksella tarkoitetaan kirkon jumalanpalveluselämään kuuluvaa tapahtumaa, esimerkiksi messua, kastetta, hautaan siunaamista tai rukoushetkeä. Suomen kielen sana jumalanpalvelus (saks. Gottesdienst, ruots. gudstjänst) ilmaisee tapahtuman luonteen: toisaalta Jumala palvelee ihmistä ja toisaalta ihminen palvelee ja ylistää Jumalaa. Katekismuksen mukaan ”pyhäpäivän jumalanpalvelus on kohtaamispaikka, jossa Jumala itse puhuu meille ja me hänelle.” Myös kristityn arkinen elämä on jumalanpalvelusta.

Seurakunnan yhteinen jumalanpalvelus sunnuntaina tai muuna päivänä on seurakunnan elämän ja toiminnan keskus. Jumalanpalvelus on Jumalan kansan juhla, jonka toteuttamiseen osallistuu koko seurakunta. Jumalanpalvelusta johtaa liturgina oleva pappi. Kirkkomusiikista vastaa kanttori ja kirkkotilan kaunistamisesta suntio mahdollisesti vapaaehtoisten seurakuntalaisten kanssa. Seurakuntalaiset voivat myös osallistua erilaisiin palvelutehtäviin. He voivat esimerkiksi lukea raamatuntekstejä, laulaa tai soittaa musiikkiryhmissä, toimia rukousavustajina yhteisessä esirukouksessa tai koota kolehtia. Seurakuntalaisten on mahdollista ottaa vastuuta myös jumalanpalveluksen suunnittelu- ja valmistelutehtävistä.

Sisällysluettelo

[piilota]

Messu

Ehtoollisjumalanpalveluksen perinteinen kirkollinen nimitys on messu (lat. missa). Messu-nimitys tulee läntisen messun päätöskehotuksen sanamuodosta Ite, missa est (Lähtekää, palvelus on päättynyt). Suomen luterilaiseen kirkkoon messu-sana palasi, kun Jumalanpalvelusten kirja otettiin käyttöön adventtina 2000. Messu oli Suomessa ehtoollisjumalanpalveluksen nimenä vielä 1800-luvulla, ja se oli myös Lutherin ehtoollisjumalanpalveluksesta käyttämä nimitys.

Sunnuntain eli Herran päivän messun viettäminen on kristillisen seurakunnan elämän keskus. Messussa ylösnoussut Kristus on läsnä seurakunnan keskellä (Matt. 18:20). Hän itse puhuu, opettaa, armahtaa, ruokkii ja hoitaa. Seurakunta vastaa rukoillen, tunnustaen ja ylistäen. Luterilaisen ehtoolliskäsityksen keskeisin korostus on oppi reaalipreesensistä, Kristuksen todellisesta läsnäolosta.

Messun viettäminen

Messun vietossa kirkko elää todeksi sen, mitä se uskoo ja julistaa. Messun vietto pohjautuu luterilaisessa kirkossa läntiseen riitukseen eli latinalaiseen jumalanpalvelusperinteeseen. Monet messun osat palautuvat alkukirkon jumalanpalveluskäytäntöön, jotkut (esim. Raamatun lukeminen, Pyhä-hymni ja Herran siunaus) aina vanhatestamentilliseen temppeli- ja synagogajumalanpalvelukseen.

Messun vietossa on väljyyttä ja joustavuutta, mikä mahdollistaa kirkkovuoden ajankohdan sekä paikallisen perinteen ja voimavarojen huomioon ottamisen. Messun toteutus on koko seurakunnan asia.

Messun osat ja musiikki

Messun osat on vanhastaan ryhmitelty pysyviin (ns. ordinarium) ja vaihtuviin (ns. proprium). Pysyviä osia ovat esimerkiksi Kyrie (Herra, armahda), gloria (kunnia ja kiitosvirsi pyhälle Kolminaisuudelle), credo (uskontunnustus), Sanctus (Pyhä) ja Agnus Dei (Jumalan Karitsa). Vaihtuvia osia ovat esimerkiksi raamatuntekstit ja rukoukset.

Jumalanpalvelus on seurakunnan yhteinen kokoontuminen kolmiyhteisen Jumalan nimeen (vrt. Ap. t. 2:42). Tässä kokoontumisessa Jumala itse on läsnä (Matt. 18:20). Jumalanpalveluksen aineksia ovat Raamatun lukeminen, rukous sekä seurakunnan vastaus, joka toteutuu tavallisesti virren, laulun ja soiton muodossa. Messuun kuuluvat olennaisina elementteinä lisäksi ehtoollinen ja raamatunlukuun liittyvä saarna. Seurakunnan yhteisen jumalanpalveluksen puitteet määrittää Kirkkokäsikirja, jonka jumalanpalveluskaavat pohjautuvat kristittyjen vanhaan perinteeseen.

Virsilaulussa käytetään kirkolliskokouksen hyväksymää virsikirjaa (1986). Virsien sijasta jumalanpalveluksissa voidaan käyttää myös muita lauluja. Virsikirjan jumalanpalvelusliite sisältää otteita kirkkokäsikirjasta. Messusävelmäsarjoja on neljä, jotka poikkeavat tyylillisesti jonkin verran toisistaan. Niistä seurakunta voi valita sopivimmat.

Muut jumalanpalvelukset

Luterilaisen jumalanpalvelusteologian mukaan messu kuuluu jokaiseen sunnuntaihin. Jumalanpalvelus, jossa ei vietetä ehtoollista, on nimeltään sanajumalanpalvelus. Esimerkiksi pitkäperjantaina on aina sanajumalanpalvelus.

Pääjumalanpalvelusten ohella seurakunnat pitävät muita jumalanpalveluksia joko pääkirkossa tai kappeleissa. Niitä ovat esimerkiksi perhekirkot, viikkomessut, nuorten jumalanpalvelukset, iltakirkot, rukoushetket, oppilaitosten jumalanpalvelukset, Tuomasmessut ja Puolustusvoimien jumalanpalvelukset.