Suomen hallitus antoi tiedonannon yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistämiseksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Valmistelutyöryhmä pyysi lausunnot myös mm. arkkipiispa Tapio Luomalta, Kirkkohallituksen Diakonia ja yhteiskunta -yksikön johtaja Kalle Kuusimäeltä sekä Porvoon hiippakunnan piispa Bo-Göran Åstrandilta (elokuu 2023).
Tavoite 1: Tunnistetaan ja puretaan yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita: Yhdenvertainen Suomi -ohjelmassa tunnistetaan tarve tuottaa tutkittua tietoa suomalaisesta yhteiskunnasta yhdenvertaisen osallisuuden näkökulmasta. Yhdenvertaisuuslainsäädännön kehittämiseksi tarvitaan jatkossakin systemaattista seurantatietoa. Rakenteellisen eriarvoisuuden seuraukset korostuvat erityisesti niissä ryhmissä, joissa uskonto- ja kulttuuritaustainen rasismi sekä rakenteellisen dialogin ja tukitoimien puute on vaikuttanut ryhmien eristäytymiseen.
Tavoite 4: Kasvatetaan tietoisuutta rasismista ja sen eri muodoista: Yhdenvertainen Suomi -ohjelma kuvaa rasismia asenteena, jonka mukaan eri kansallisuudet tai etnisyydet oletetaan puhuvat tiettyä kieltä, näyttävät tietynlaiselta ja noudattavat tietynlaisia uskonnollisia ja kulttuurisia tapoja. Lisäksi rasismiin kuuluu ajatus eri kansallisuuksien ja/tai etnisyyksien paremmuudesta suhteessa toisiin. Yhdenvertainen yhteiskunta ei perustu yksikertaistaviin oletuksiin vaan pystyy tunnistamaan useita yhdenvertaisuuden toteutumiseen yhtä aikaa vaikuttavia tekijöitä. Kansallisuuteen ja/tai etnisyyteen liittyvien yksinkertaistavien ja eriarvoistavien oletusten rinnalla on välttämätöntä tunnistaa moniperustaista syrjintää.
Tavoite 7: Puututaan vihapuheeseen systemaattisella toiminnalla ja yhteistyöllä: Yhteiskunnallinen keskustelu on vaarassa muuttua vihamieliseksi ja erilaisia näkökulmia sietämättömäksi. Valtion johto sekä viranomaiset käyttävät merkittävää valtaa muun muassa yhteiskunnallisen keskustelukulttuurin luojana ja ylläpitäjänä. Erilaisten poliittisten ja hallinnollisten toimien kautta on välttämätöntä tukea vuoropuhelua mahdollistavaa puhekulttuuria, ei eri ääniä hiljentävää vihapuhetta. Luottamuksellisen yhteiskunnan rakentuminen ei ole mahdollista, jos jokainen Suomessa asuva ei voi turvallisesti osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun.
Erityisen hyödyllisinä näyttäytyvät sellaiset toimenpiteet, joissa työnantajia velvoitetaan vahvistamaan yhdenvertaisuusosaamista työpaikoilla (esim. toimenpiteet 14–17, 27–33, 38–41), vahvistetaan rakenteellisen syrjinnän seurauksena syrjäytettyjen äänen kuulemista ja osallisuutta (esim. toimenpiteet 24, 26) ja lisätään yhdenvertaisuutta edistämistä tukevia rakenteita (esim. toimenpiteet 3–4, 11, 12–13, 16, 19–21, 34, 48, 50–52)
Suomalainen yhteiskunta rakentuu perusoikeuksien toteutumisen, demokratian ja oikeusvaltioperiaatteen varaan. Demokraattinen yhteiskunta edellyttää jokaisen ihmisen luovuttamattoman ihmisarvon ja siitä nousevien ihmisoikeuksien toteutumista. Demokraattisen yhteiskunnan ihanteisiin on pyrittävä aktiivisesti. Jokaisen demokraattisessa yhteiskunnassa vaikuttavan yhteisön on tarkasteltava myös omaa toimintaansa ihmisarvon luovuttamattomuuden ja ihmisoikeuksien näkökulmasta. Rasististen ihanteiden hyväksyminen ja syrjimättömyyden periaatteista luopuminen romuttavat demokraattisen yhteiskunnan idean. On välttämätöntä, että poliittinen järjestelmä sitoutuu luovuttamattoman ihmisarvon periaatteeseen, joka on demokratian edellytys.
Uskonnollisiin ilmiöihin, uskontojen tulkintaan ja uskonnon harjoittamiseen kohdistuu vähintään välillisesti yhdenvertaisuutta uhkaavaa puhetta, vaikeasti tunnistettavaa väkivaltaa ja väkivallan uhkaa. Yksittäisiin ihmisryhmiin on myös kohdistettu poliittisia mielenilmaisuja. Uskontoihin liittyvät yhdenvertaisuuskysymykset haastavat päätöksentekijöiden, viranomaisten, kolmannen sektorin ja kansalaisten uskonto-osaamista ja uskontolukutaitoa. Uskontojen ja uskontojen välisen myönteisen vuorovaikutuksen näkökulman huomioiminen on välttämätöntä hyvien yhteiskuntasuhteiden rakentumiselle ja yhteiskunnan turvallisuudelle.
Tunnistetaan ja puretaan yhteiskunnan eriarvoisia rakenteita (tavoite 1). Tavoite vaatii eritaustaisten ja vähemmistöryhmiin kuuluvien ihmisten omien kokemusten aitoa ja jatkuvaa kuuntelemista sekä heidän kokemustensa todeksi ottamista. Etukäteen mietityt mekanismit auttavat puuttumaan rasismiin ja syrjintään, esimerkiksi yhdenvertaisuussuunnittelu osaksi organisaatioiden ydinprosesseja.
Kasvatetaan tietoisuutta rasismista ja sen eri muodoista (tavoite 4). Kun tietoisuus rasismista ja sen eri muodoista lisääntyy yhteiskunnan eri tasoilla, sitä on mahdollista ennaltaehkäistä ja siihen on mahdollista puuttua. Syrjivien käytäntöjen poistaminen ja monimuotoisuuden edistäminen vaatii jatkuvaa työtä ja toiminnan arviointia. Tämä avaa tietä myös muiden ohjelmassa esitettyjen tavoitteiden toteutumiselle.
Jatketaan hyvien väestösuhteiden politiikan kehittämistä ja varmistetaan turvallinen arki kaikille (tavoite 5). Hyvät väestösuhteet ovat yhteiskuntarauhan edellytys. Joidenkin ihmisryhmien arki on turvattomampaa kuin toisten. Näiden ihmisryhmien turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta tulee jatkossakin parantaa eri keinoin. Eri ihmisryhmien välisten sosiaalisten etäisyyksien kaventaminen vähentää turvattomuutta ja rasismia. Tarvitaan politiikkatoimia, joiden avulla eri ihmisryhmät voivat kohdata toisensa ja tehdä työtä ja toimia yhdessä (kaupunkisuunnittelu, työllisyystoimet, monimuotoisuusjohtaminen, dialogiosaaminen).
Toimenpiteiden useat kohdat (esim. toimenpiteet 14–17, 27–33, 38–41) tuovat esille koulutuksen merkityksen. Hyviä koulutuksia on luotu, ja niiden käyttöä kannattaa tulevaisuudessa laajentaa uusiin ammattiryhmiin sekä uusille työntekijöille. Koulutuksissa on tärkeää mahdollistaa osallistujien oma pohdinta sekä tuoda esille myös rasismia kohdanneiden oma ääni.
Tutkittu tieto on tehnyt rasismista näkyvämpää ja on mahdollistanut ja mahdollistaa siihen puuttumisen (esim. toimenpiteet 48–52).
Lisäksi rasismia ja syrjintää kokevien tukeminen ja heille suunnattujen palvelujen vahvistaminen (toimenpide 47) on auttanut rasismin ja syrjinnän uhreja toipumaan kokemuksistaan.
Näiden edistäminen edellyttää yhteisesti jaetun 1) arvopohjan ihmisarvon jakamattomasta luonteesta (ihmiskäsitys) ja 2) ymmärryksen ihmisyyden kunnioittamisen luovuttamattomista ehdoista (ihmisoikeudet, lainsäädäntö) sekä 3) sitoutumisen yhteiskuntaelämän perusarvoihin (oikeusvaltioperiaate).
Mikäli näitä lähtökohtia ei pidetä kaikkia osapuolia sitovina, jää yhdenvertaisuuden, tasa-arvon ja syrjimättömyyden edistäminen kunkin oman mielipiteen tai edustamansa ryhmittymän arvomaailman varaan. Erityisesti yhteiskunnallisten instituutioiden, arvoyhteisöjen ja niiden päättävissä asemissa olevien henkilöiden on osoitettava sitoutumista edellä mainittuihin ihmisarvotyön lähtökohtiin. Ihmisarvoa ei voida edistää vain periaatetasolla, vaan se on jatkuvaa käytännön työtä syrjivien käytäntöjen tunnistamiseksi ja poistamiseksi.
Suomen evankelis-luterilainen kirkko valmistelee parhaillaan toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa, joka tuottaa työkaluja syrjinnän tunnistamiseksi ja analysoimiseksi sekä syrjinnänvastaiseen työhön paitsi kirkossa myös muualla yhteiskunnassa.
Rasismista tulee käydä julkista keskustelua, ja sille tulee asettaa rajat. Lisäksi yhteiskunnan kaikkien tahojen tulee edistää kunnioittavaa ja rakentavaa vuoropuhelua ja siten edistää hyviä väestösuhteita ja yhdessäelämisen taitoa. Yhdessäelämisen taidosta lisää
Uskonto- ja katsomusdialogin edistäminen eri tavoin ajattelevien kesken edistää keskinäistä ymmärrystä. Joidenkin tahojen demonisoiminen tuottaa puolestaan näköalattomuutta ja syrjäytymistä sekä muuttaa yleistä ilmapiiriä vihamieliseksi tiettyjä ihmisryhmiä kohtaan.
Erityisen tärkeää on varmistaa, että lapset ja nuoret saavat kasvaa mahdollisimman syrjimättömässä Suomessa, jossa aikuiset ja kasvattajat tunnistavat ja käsittelevät lasten ja nuorten arkeen liittyviä yhdenvertaisuuden kysymyksiä. Syrjinnästä ja rasismista vapaa koulumaailma on jokaisen lapsen ja nuoren oikeus. Tukea ja yhteistyötä koulun kasvatustyölle tarjoavat monet koulun kumppanit (järjestöt, paikalliset seurakunnat). Antirasistisen kasvatuksen ja ihmisoikeusosaamisen (ihmisoikeuskasvatuksen) vahvistaminen koskee koko koulutusjärjestelmää. Tuoreen yhdenvertaisuuslain (1.6.2023) myötä velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja tehdä yhdenvertaisuussuunnitelma laajeni koskemaan myös varhaiskasvatuksen järjestäjiä ja palveluntuottajia. Varhaiskasvatuksen merkitys on huomattava asenteiden ja arvojen sisäistämisessä.
Lisäksi tulisi varmistaa, että hallituksen tiedonannossa kuuluu niiden ääni, joita asia koskee.
Tunnistetaan ja puretaan yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita. On erittäin olennaista tunnistaa ja torjua rakenteellista epätasa-arvoa ja rasismia. Tasa-arvoinen kohtelu on laillinen oikeus jokaisessa kohtaamisessa koulutusahjojen, työnantajien, instituutioiden ja viranomaisten kanssa– se myös edesauttaa ratkaisevasti osallisuuden tunteeseen.
Suomella on selvä ja selkeä lakisäädäntö koskien tasa-arvoa ja syrjimättömyyttä. Tämän valossa on myös helppo määrittää mikä on syrjintää ja rasismia. Haasteellista on kuitenkin tämän lainsäädännön konkreettinen soveltaminen. Tietämättömyys ja sivistymättömyys ovat vieläkin huolestuttavan yleistä eri tilanteissa. Tästä syystä olen sitä mieltä, että tarvitsemme edelleen toimenpiteitä yleisen tietoisuuden lisäämiseksi siitä miten rakenteellinen rasismi ja epätasa-arvo ilmenee, ja selkeitä toimintamalleja, miten niitä torjutaan.
Olisi hienoa nostaa vuosittain esille tietty viranomainen, koulutusahjo, työnantaja, kunta tai instituutio, joka on määrätietoisesti työskennellyt torjuakseen rakenteellista rasismia. Kunnianosoitus sellaisesta työstä lisäisi tietoisuutta ja pyrkimystä samanvertaisuuteen ja tasa-arvoon.
Koska rakenteellinen rasismi on moniulotteinen ja joskus näkymätön ilmiö tarvitaan tukea tämän ilmiön jatkuvaan ja syventävään tutkimukseen. Kasvatetaan tietoisuutta rasismista ja sen eri muodoista. Tämän näen erittäin tärkeänä tavoitteena, joka vaati jatkuvaa työtä. Viimeisten kuukausien julkinen väittely on selkeästi osoittanut tarvetta lisätä tietoa ja tietoisuutta rasismista. Tässä kysymyksessä suomalainen yhteiskunta näyttää olevan muihin Euroopan maihin verrattuna jäljessä.
Merkityksellinen tapa lisätä tietoisuutta rasismista olisi lisäksi panostettava antirasistisiin mediakampanjoihin ja kansallisiin monimuotoisuuspäiviin erityisillä teemoilla. Kesän aikana käydyn järkyttävän julkisen väittelyn vanavedessä olisi hyvä keskittyä välittämään tietoa rasismista, lainsäädännöstä ja erityisesti miten antirasistista työtä voidaan edistää.
Koska rasismi usein myös sisältää uskonnollisen ulottuvuuden (esim. islamofobia, antisemitismi) olisi tärkeätä edistää sekä yhteiskunnallista että uskonnollista lukutaitoa. Tämä voisi tapahtua panostamalla lisää asiaohjelmiin ja julkiseen keskusteluun. Monimuotoisella uskonnonopetuksella ja tarpeeksi laajalla elämänkatsomustiedolla on suuri merkitys tiedonvälitykselle ja asennekasvatukselle. Jatketaan hyvien väestösuhteiden politiikan kehittämistä ja varmistetaan turvallinen arki kaikille.
Politiikka edistämään erilaisten kansanryhmien välisiä suhteita yhdistettynä konkreettisiin, ratkaisukeskeisiin työvälineisiin, on jatkuvasti kehitettävä paikallisille toimijoille. Olisi tärkeää edesauttaa tapaamisia ja keskusteluja koska niissä syvempi ymmärrys voi saada kasvutilaa. Kokemukset seurakunnissa, joissa on mahdollistettu tämäntapaisia arkikeskusteluja, esimerkiksi naisille suunnatut monikulttuuriset ryhmät, ovat olleet erittäin hyviä. Elämänkokemuksia jaettaessa tietoisuus siitä kasvaa, että emme ole rotuja, vaan että olemme samanarvoisia ihmisiä. Lutherilaisilla seurakunnilla on valmius yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa osallistua hyvien suhteiden edelleen kehittämiseen.
Esim. 7, 39, 44, 45 ja 50.
Mielestäni on tarpeellista ja tärkeätä että hallitus jatkaa työtä Yhdenvertainen Suomi-ohjelman linjauksen mukaisesti. Tarvitsemme nyt konkreettisia toimenpiteitä lisätäksemme ymmärrystä kansanryhmien välillä ja vähentääksemme polarisointia. Paitsi ne Yhdenvertainen Suomi-ohjelmassa nimetyt toimenpiteet meidän olisi myös tärkeätä vähentää sosiaalisia ja taloudellisia eriarvoisuuksia yhteiskunnassamme. Suuri taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus lisää jännitteitä ja turvattomuutta yhteiskunnassa. Tämä taas vaikuttaa jokaiseen haavoittuvaan kansaryhmään. Työ vähentääksemme syrjäytymistä ja ulkopuolisuuden tunnetta on hyvä investointi yhteiskunnan toimintakyvylle ja yhteenkuuluvuudelle. Ainoastaan yhdessä olemme vahvoja.
Suomalainen oikeusvaltio peruslainsäädännöllään, demokratiallaan ja kansainvälisillä sopimuksillaan on vahva. Poliittisista kuvioista riippumatta meillä on kansalaisina oikeus odottaa, että maamme päätösvaltaiset tekevät kaikkensa, jotta Suomi olisi turvallinen ja sisällyttävä maa jokaiselle täällä asuvalle. Tämä toteutuu aktiivisella työllä ja konkreettisilla teoilla torjuaksemme rasismia ja edistääksemme samoja oikeuksia kaikille. Tässä tärkeässä tehtävässä toivotan työryhmälle menestystä.
***
Kirkkohallituksen asiantuntijoiden Liisa Björklundin ja Jarmo Kokkosen vastaus Helsingin Sanomien Mielipide-osastolla 21.6.2023 julkaistuun kirjoitukseen, jossa esitettiin, että yhdenvertaisuuden edistäminen on kirkossa mielipidekysymys:
KIITOS Sari Roman-Lagerspetzille ja Johanna Korhoselle arvokkaasta puheenvuorosta (HS Mielipide 21.6.). On tärkeää, että syrjiviä käytäntöjä tehdään näkyväksi ja kirkkoa haastetaan niin sisältä kuin ulkoakin uudistumaan yhdenvertaisuutta kaikissa käytännöissään edistäväksi.
Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on vuosisatojen saatossa muodostunut moniääninen ja monimuotoinen yhteisö, johon kuuluu erilaisia ryhmiä erilaisine vakaumuksineen. Kirkko pyrkii käymään näiden ryhmien välillä sekä sisäistä että ulkoista dialogia uudistuakseen. Tutkimusten mukaan valtaosa kirkon jäsenistä haluaa edistää yhdenvertaisuutta kaikessa toiminnassaan. Kirkon päätöksentekojärjestelmään sisältyvän voimakkaan vähemmistösuojan vuoksi enemmistön tahto ei kuitenkaan pääse toteutumaan käytännössä. Kirkossa vaikuttaa ryhmiä, jotka yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolain soveltamisalaan kirjatun rajoituksen pohjalta perustelevat uskonnonharjoittamisen nimissä käytäntöjä, jotka ovat nyky-yhteiskunnan arvojen valossa syrjiviä.
Kirkkohallituksessa valmistellaan parhaillaan toiminnallista tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa yhdeksi keinoksi kohentaa yhdenvertaisuustilannetta kirkossa. Tavoite on, että kirkko organisaationa aidosti sitoutuu yhdenvertaisuuteen, edistää sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksia Suomessa ja on valmis tarkastelemaan ja jatkuvasti korjaamaan omaa toimintaansa jokaisen ihmisarvoa edistäväksi.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon yhdenvertaisuustyötä on linjattu asiakirjoissa Turvallinen seurakunta (2019) ja Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa (2021). Näiden pohjalta kirkon arjessa jokainen halutaan kohdata kunnioittavasti ja yhdenvertaisesti. Tuoreeseen translakiin kirkko on ottanut myönteisen kannan. Kirkko haluaa käydä ihmisoikeuksien edistämisestä sekä sisäistä että ulkoista keskustelua eri foorumeilla, sillä ihmisoikeustyö ei ole kirkolle vain profiloitumiskysymys vaan todellista työtä niin Pride-kuukauden aikana kuin jokaisena arkena ja pyhänäkin.
Mielipidekirjoituksessa viitatut asiakirjat: Turvallinen seurakunta (2019)Sateenkaarinuorten hyvinvointi seurakunnissa (2021)