2.9.2024 Ariel Neulaniemi tallensi Suomigospelin suuren kertomuksen Kristillisen populaarimusiikin esittäjillä on ollut suuri merkitys monen kansalaisen elämään, muistuttaa suomigospelin historiikin Glow-tapahtumassa 24.8.2024 julkaissut Ariel Neulaniemi. ”Nykyään kristinuskon perusasiat ovat suomalaisille tuntemattomampia kuin 2000-luvun alussa, joten ne voidaan esittää taas tuoreina ja mielenkiintoisina.”
1.8.2024 10. sunnuntai helluntaista: Kuolleita lahjoja ei ole Tietoisella tasolla, “järjen” puitteissa, voi kuitenkin valita olla kiitollinen. Elossa olemisesta, rauhasta tässä maassa, valinnan vapaudesta, läheisistä ihmisistä, terveydestä silloin kun terveenä saa olla. Myös vaikeuksista.
14.6.2024 Kirkon leiriturvallisuus on kaikkien työntekijöiden vastuulla Paitsi kirkon työntekijöitä, myös vanhempia pohdituttavat usein kirkon leiri- ja tapahtumaturvallisuuteen liittyvät asiat. Mutta ei huolta, ajankohtaista tietoa on saatavilla ja mielen päällä oleviin kysymyksiin saa vastauksia, kertoo Kirkkohallituksen nuorisotyön asiantuntija Sirpa Syrjä.
23.5.2024 Miksi suvivirsi itkettää Suvivirsi on lähes kaikille Suomessa kasvaneille tuttu, kirjoittaa Heli Pruuki. Se on vahva kansakuntaa yhdistävä yhtenäisyyden symboli – yksi harvoistamme. Se on virsi ja siis hengellinen, mutta silti edes aktiivisista ateisteista vain harva haluaa katkaista sen laulamisen perinteen. Suvivirsi kertakaikkisesti kuuluu suomalaiseen kesän alkuun. Se on rakas laulu, sen symboliarvo on iso. Mutta miksi se tuo monelle aikuiselle kyyneleen silmään?
17.5.2024 Kirkolliskokousnoviisit: Tasa-arvoa kilvoittelun ja keskinäisen kunnioituksen kautta Kirkkohallitus hyväksyi marraskuussa kirkon toiminnallisen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman Ovet auki kaikille. Millaisia mietteitä se herättää tuoreissa kirkolliskokousedustajissa? Mihin suunnitelma kutsuu kirkkoa ja seurakuntia ja miten sitä voisi hyödyntää myös kirkolliskokouksen puitteissa? Haastattelimme kahta tuoretta kirkolliskokousedustajaa keväällä 2024. Haastattelut tehtiin ennen toukokuun kirkolliskokousta.
2.5.2024 Annastiina Papinaho: Hiljaisuus kietoi minut armon viittaan Pyhiinvaelluksella ei tarvitse analysoida tai suorittaa, korostaa pyhiinvaellustoiminnan asiantuntija, projektipäällikkö Annastiina Papinaho. “Arjen kohinan voi hetkeksi jättää, eikä tarvitse ottaa kantaa joka asiaan. Vähitellen mieli tyyntyy, koko ruumis rukoilee ja hiljaisuus hoitaa.”
25.4.2024 Ilari Aalto: Pyhä hipaisee aikamatkaajaa Missään nimessä pyhiinvaellus ei ole pelkkää self helpiä. Se asettaa meitä oikeaan suhteeseen toisten ihmisten, luomakunnan ja Jumalan kanssa, ajattelee arkeologi Ilari Aalto.
16.4.2024 Professori Pentikäinen: rohkaistaan nuoria unelmoimaan tulevaa maailmaa ”Kauneimpia asioita ihmisenä olemisessa on, että kuka tahansa voi joka hetki osoittaa rakkautta ja välittämistä ihmisille, joita kohtaa. Tavallaan kyse on lähimmäisenrakkaudesta. Nuoret toteuttavat tätä jo varmasti kukin omalla tavallaan omassa piirissään. Se, mitä pitää harjoitella, on tämän näkökulman vahvistaminen ja laajentaminen koskemaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä”, sanoo professori Antti Pentikäinen haastattelussa.
14.4.2024 2. sunnuntai pääsiäisestä Pienet tai suuret ympäristöteot, luonnon arvostaminen, vastakkainasettelujen vähentäminen ja toivon ylläpitäminen ovat tämän päivän todellista johtajuutta. Tällaiseen johtajuuteen meitä kutsutaan Hyvän paimenen sunnuntaina.
11.4.2024 Ole se aikuinen, jota tarvitsit, kun olit lapsi ja nuori Kun lapset ja nuoret oireilevat pahaa oloaan, mainitaan usein, että he tarvitsevat arkeensa turvallisia aikuisia. On tärkeää pysähtyä pohtimaan, miten olla turvallinen. Miten voin viestiä lapselle tai nuorelle – tai kelle tahansa ihmiselle, että tässä lähelläni on turvallista olla, olen sinua varten?