Professori Pentikäinen: rohkaistaan nuoria unelmoimaan tulevaa maailmaa

”Kauneimpia asioita ihmisenä olemisessa on, että kuka tahansa voi joka hetki osoittaa rakkautta ja välittämistä ihmisille, joita kohtaa. Tavallaan kyse on lähimmäisenrakkaudesta. Nuoret toteuttavat tätä jo varmasti kukin omalla tavallaan omassa piirissään. Se, mitä pitää harjoitella, on tämän näkökulman vahvistaminen ja laajentaminen koskemaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä”, sanoo professori Antti Pentikäinen haastattelussa.

Ukraina, Gaza, Jemen, ydinuhka, lämpenevät meret ja lajikato. Uutisia seuratessa tuntuu siltä, että konfliktien uhka vain kasvaa ja rauhan tila pienenee. Erityisesti nuorille nykyisestä uhkien, kriisien ja vastakkainasettelun maisemasta muodostuu raskas kuorma.

”Siksi on valtavan tärkeää rohkaista nuoria unelmoimaan tulevaa maailmaa. Rakenteissa on paljon rikki, mutta jossain vaiheessa ne tullaan rakentamaan uudestaan. Epäselvää on vain se, kuinka kauan menee, ennen kuin tulevaisuuteen päästään ja kuinka suuri on kärsimyksen määrä tässä välissä”, miettii professori Antti Pentikäinen.

Unelmia varten pitää tehdä aktiivista tulevaisuustyötä.

”Nuorten kanssa on hyvä puhua siitä, että nämä meidän nykyiset kriisiytyneet järjestelmämme eivät edusta parasta, mitä ihmisessä on, vaan toisinaan jopa huonointa. He itse voivat alkaa etsiä, löytää ja rakentaa parempia pelisääntöjä!” Pentikäinen sanoo.

Ja sitä voidaan harjoitella jo valmiiksi: miten meidän parhaita puoliamme voidaan tuoda niihin omiin sosiaalisiin suhteisiin, on sitten kyse kaveripiiristä, perhepiiristä ja jostain riparin ilmapiiristä – tavasta, jolla rakennetaan sosiaalisia suhteita ja sovitaan, miten ollaan yhdessä olemassa”, Pentikäinen sanoo.

Maailma alkaa läheltä ja tulevaisuus tästä

Aiemmin Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajana, presidentti Martti Ahtisaaren neuvonantajana ja Ahtisaaren perustaman Crisis Management Initiativen hallinto- ja talouspäällikkönä toiminut Pentikäinen työskentelee tällä hetkellä johtajana ja tutkimusprofessorina yhdysvaltalaisessa Mary Hoch Center for Reconciliation -keskuksessa the Jimmy and Rosalynn Carter School for Peace and Conflict Resolution -koulussa, missä hän opettaa ja tekee konfliktinratkaisuun liittyvää tutkimusta sekä tukee sovintoprosesseja ympäri maailmaa.

”Tämä työ alkaa läheltä, ei kaukaa. Se pitää oivalluttaa nuorille”, Pentikäinen miettii.

Huomisen rauha maailmassa rakennetaan lähelläsi tänään. Kaiken keskiössä on yhteistoimijuuden rakentaminen. Siitä myös vaikuttava rauhantyö alkaa.

”Siinä on paljon työtä – mutta se on hyvää työtä. Ei kannata keskittyä tragedian tai tuhon ajattelemiseen niin, että niiden alle musertuu. Sen sijaan nuoria pitäisi auttaa näkemään unelmoinnin rooli uuden luomisessa.”

Pentikäinen rohkaisee nuoria – ja aikuisiakin – keskittämään voimiaan unelmien rakentamiseen ja unelmien kanssa työskentelyn mahdollisuuksiin ja haasteisiin.

”Enemmin tai myöhemmin unelmat saavat maailmassa enemmän tilaa. Toivo on valtavan tärkeä asia ja siitä on syytä pitää kiinni. Mutta sen pitää olla hyvin konkreettista. Tuota konkretiaa voidaan kuitenkin opetella ihan lähellä.”

Opetellaan arkisia mutta perustavia asioita!

Miten toivosta tehdään uhkien täyttämässä maailmassa konkreettista?

”Itse pidän keskustelua yllä pohtimalla teemaa tietoisesti esimerkiksi opiskelijoiden kanssa. Mitkä ovat kunkin oman elämän keskeisimpiä löydöksiä, jotka tuoda mukaan, kun rakennamme uusia pelisääntöjä omalle yhteisöllemme, jotta se olisi turvallinen ja voisimme hyvin? Mitä kunkin kokemusten ja näkökulmien kunnioittaminen omassa yhteisössä tarkoittaisi?”

Kyse on hyvin arkisista, mutta perustavista asioista: ”Sellainen voi olla vaikka jonkun nuoren uskallus tulla nähdyksi sellaisena kuin on, tilanteessa, jossa on pelännyt, ettei häntä hyväksyttäisi”, Pentikäinen selittää. ”Mitä hänelle merkitsi, että hänet nähtiin ja kohdattiin? Onko siinä kyse asiasta, joka voisi olla periaatteena koko yhteisölle? Miten me olemme toistemme kanssa niin, että me tulisimme toisillemme nähdyiksi ja kunnioittaisimme siitä aukeavaa toivon ja arvokkuuden todellisuutta?”

Pentikäinen sanoo, että tällaisen työskentelyn kautta löytyy hienoja oivalluksia. Niiden vieminen käytäntöön puolestaan vaatii yhteisöltä kykyä kuunnella, nöyryyttä ja halua oppia oivalluksistaan. Tällä tavalla tulevaisuus rakentuu. Aikuiselta ja työntekijältä toivon näkökulma edellyttää valmiutta omaan muutokseen.

”Minulle ainakin mittari on ollut siinä, että jos en ole itse ollut kohtaamisessa valmis puntaroimaan omia näkökulmiani ja valmis muuttumaan, kohtaamiselle nuorten kanssa ei itse asiassa ole ollut todellisia edellytyksiä. Jos meillä on valmiit raamit, näkemykset ja säännöt sille, miten nuorten pitää elää, vuorovaikutus ei koskaan muodostu niin aidoksi, että nuoret pääsisivät tuomaan todelliset näkemyksensä ja unelmansa esiin.”

Eli tilaa ja valtaa nuorille!

Maailmaa ei saa väittää yksinkertaiseksi

Jos nuorten kesken kyetään luomaan kohtaava ja kuunteleva lähiyhteisö, globaalit uhkakuvat ja suru-uutiset eivät silti lopu. Miten nuoria voidaan auttaa kestämään tämä jännite?

”Se on erittäin vaikea kysymys. Ratkaisu ei ainakaan voi olla, että maailmaa väitetään toisenlaiseksi kuin se on”, Pentikäinen miettii.

”Havahduimme liian myöhään siihen, että olemme eläneet maailmassa, jossa on pidetty normaalina, että jossain kaukana väkivalta ja sodat saa jatkua. Nyt se väkivalta tulee myös meitä kohti ja lähelle. Se on tämän ajan tragedia.”

Maailma on monimutkainen, eivätkä ongelmat ole yksiulotteisia.

”Esimerkiksi rauhan aate on sillä tavalla hauras, että jopa sille tärkeitä periaatteita voidaan käyttää rauhaa itseään vastaan.”

Samaa hän näkee esimerkiksi Gazan väkivallassa ja Yhdysvaltojen suhtautumisessa Israeliin maana, jota eivät koske samat kansainväliset säännöt kuin muita. Tämän takana olevat ontoiksi jääneet periaatteet saattavat tulla takaisin vainoamaan sen omia demokraattisia rakenteita ja ratkaista seuraavat Yhdysvaltain presidentinvaalit, kun palestiinalaisia sympatisoivat ihmiset jättävät äänestämättä. Se voi johtaa siihen, että täällä presidentiksi tulee henkilö, joka ei tue enää demokratiaa tai oikeusvaltiota”, Pentikäinen kuvaa.

Sinä ratkaiset ongelmat, ei joku muu

Sama monimutkaisuus kuin rauhaa, koskee esimerkiksi ilmastonmuutosta: sitä ei voi siirtää syrjään, eikä helpoista ratkaisuista voi nuorille valehdella.

”Vanhan ajan illuusio oli, että jotkut johtajat voivat istua pöytään, sopia asioista ja kirjoittaa paperiin alle nimet. Silloin jää näkemättä, miten suuri työ pitää tehdä kaikkien ihmisten tasolla, jotta se, mistä on sovittu, edes voisi kestää. Sama koskee ilmastonmuutosta: kukaan ei voi rehellisesti odottaa, että ’tuolla on joku, joka hoitaa nämä asiat muiden puolesta’.”

Miten siis liikkua umpikujasta eteenpäin? Pentikäisen tarjoama vastaus aukeaa toisaalta syvään metafysiikkaan ja on toisaalta hyvin käytännöllinen ja yksinkertainen: rakkauden ja välittämisen osoittaminen ihmisille, joita kohtaa.

”Haaste rauhanvälitystyössä ja konfliktien ratkaisemissa on siinä, miten traumat vaikuttavat konfliktien syntyyn ja uudistumiseen. Tätä ei ole riittävästi ymmärretty. Trauma on niin suuri ihmisen oletuksia ja käyttäytymistä ohjaava tekijä, että jos sitä ei osata ottaa huomioon, ei kyetä ymmärtämään, miten konflikteja voidaan lopulta ehkäistä. Tämä on niin itsestään selvä asia, että on hämmentävää, ettei sitä ole ymmärretty.”

Pentikäisen tarjoama oivallus on kirkas ja välitön. Omien ja toisten traumojen kohtaamista ja purkamista voi harjoitella jokainen. Myös jokainen nuori.

Tulevaisuus opetellaan nyt

”Kauneimpia asioita ihmisenä olemisessa on, että kuka tahansa voi joka hetki osoittaa rakkautta ja välittämistä ihmisille, joita kohtaa. Tavallaan kyse on lähimmäisenrakkaudesta. Nuoret toteuttavat tätä jo varmasti kukin omalla tavallaan omassa piirissään. Se, mitä pitää harjoitella, on tämän näkökulman vahvistaminen ja laajentaminen koskemaan kaikkia kohtaamiamme ihmisiä”, Pentikäinen sanoo.

”Jokainen voi harjoitella ruohonjuuritasolla, perhepiirissä, kaverisuhteissa, lähipiirin ihmissuhteissa. Siellä voi kehittyä sellaiseksi huippuosaajaksi, jonka osaamiselle on kysyntää ympäri maailmaa.”

Juuri tässä kohdassa astuu kuvaan unelmointi ja hyvän yhteisön pelisääntöjen pohtiminen.

”Asian kauneus on tässä: kun nuoret onnistuvat löytämään kohtaamisen välineitä ja tapoja toimia omassa lähipiirissä, nuorista väistämättä kasvaa meitä viisaampia ja parempia myös suurimpien asioiden hoitamisessa.”

”Näkökulman siirtäminen tarpeeksi lähelle on oikea tapa työskennellä tulevaisuuden eteen: nuoren varsinainen haaste onkin siis siinä, miten hän toimii nyt, mitä hän tekee omassa porukassa. Kun toimintaa opetellaan omassa piirissä, siitä voi kasvaa ennemmin tai myöhemmin jotain niin suurta ja merkittävää, että se alkaa vaikuttaa myös globaalisti.”

Kohti traumatietoisempaa yhteiskuntaa

Antti Pentikäinen puhuu tulevaisuuden yhteisöistä ja yhteiskunnasta, jossa ihmiset ovat nykyistä traumatietoisempia.

”Se edellyttää, että opetellaan kohtaamaan turvallisesti. Noudatetaan pelisääntöjä, jotka auttavat löytämään reittejä meitä rajoittavien aiempien kokemusten ja impulssien hankalissa maastoissa – etteivät ihmiset käänny toisiaan vastaan.”

Pentikäinen nostaa esiin vertaistoiminnan mahdollisuudet. Sen voima tulee esiin nimenomaan vaikeita kokemuksia jaettaessa.

”Ensin asioiden käsittely tuntuu raskaalta, mutta yhtäkkiä huomataan, miten ryhmä alkaa kantaa ja taakka kevenee kaikilla: ihminen ei jää yksin, hän on tullut näkyväksi. Aito, näkyvä toisten taakkojen kantaminen on tärkeä ja alikäytetty voimavara.”

Nuorille konkreettinen harjoiteltava malli voisi olla vertaissovittelu, jota voi harjoitella ja harjoittaa omassa elämänpiirissä: miten konflikteja ratkaistaan? Miten luottamus rakentuu?

”Tällaiseen tarjotaan välineitä jo kouluissa ja päiväkodeissakin ja niitä voisi vahvistaa edelleen nuorisotyössä ja rippikoulussa”, Pentikäinen toteaa.

”Yhteiskunnasta, jossa vertaissovittelua tapahtuu laajalla rintamalla, löytyy sekä ratkaisijoita että kollektiivista voimaa mennä positiivisesti eteenpäin. Se olisi todellista yhteiskunnan resilienssiä.”

Tulevaisuus on nuorten käsissä

Kuten nähdään, kriiseistä huolimatta, kaikkien mahdollisuuksien takia kannattaa olla toiveikas tulevaisuuden suhteen, Pentikäinen neuvoo. Onnistuneista mikrokohtaamisista kokemukset välittyvät lopulta suurempien ongelmien ratkaisuun.

Pentikäinen on tekemässä tutkimusta, jossa mitataan, kuinka suuri vertaistukiryhmien vaikutus on ihmisten luottamussuhteisiin, näiden suhteiden kehittymiseen ja konfliktien uusiutumisen tasoon. Tutkimuksen tuloksilla voidaan rakentaa optimismia pidemmälle.

”On olennaista tajuta, miten paljon parempi traumatietoisuus vaikuttaa koettuun vastakkainasetteluun ja yhteiskunnalliseen tilaan.”

Tällaista työskentelyä rauhan rakentaminen vaatii periaatteessa kaikilta ja koko ajan.

”Kun puhutaan, että nuorissa on tulevaisuus, on myös tuettava nuoria ottamaan se omiin käsiinsä. Nuorten itsensä tulee nähdä, että tulevaisuuden kannalta ratkaisevia oppimismahdollisuuksia ovat heidän omissa piireissään tekemät valinnat ja toimintatavat”, Pentikäinen sanoo.

”On rehellistä kertoa nuorille, että oikeita ratkaisuja ei välttämättä tule kukaan aikuinen opettamaan, koska emme itse niitä tiedä tai osaa. Avain onkin siinä, että nuoret itse opettelevat, miten elää keskenään ja pitää huolta toisistaan.”

Nuorisotyö on paikka harjoitella sovinnon taitoja

Apua nuorten työskentelyyn voidaan kyllä tarjota. Pentikäinen on itsekin valmistelemassa Helsingin seurakuntayhtymän, Lasten ja nuorten keskuksen ja nuorten pilottiryhmän kanssa sovinnon materiaalia rippikoulujen käyttöön. Ideana on lähestyä rippikoulua sovinnollisena tilana. Se muodostuu useammista ulottuvuuksista: Sovinto itsensä kanssa, eli miten omaa itseä ja omaa taakkaa ymmärtää ja miten rauhoittaa itseä. Sovinto lähipiirissä, eli miten kaveriporukassa toisia voidaan kuunnella ja tehdä näkyväksi, ja anteeksi pyytämisen sekä anteeksi antamisen kysymykset. Lopulta sovinto maailmassa, ja unelmien rooli siinä.

”Välineinä työskentelyssä ovat keskustelut ja esimerkiksi tarinankerronta ja taidetyöskentely. Taidetyöpajassa kerrotaan oma elämäntarina vaikka ensin piirtämällä ja kerrotaan siitä sitten muille. Lopuksi voidaan rakentaa yhteinen tahtotila, johon kukin konkreettisesti tuo omasta tarinastaan jonkun helmen, jonka haluaisi muodostuvan koko yhteisön pelisäännöksi.”

”Tässä on esimerkki, miten ihmisyyden käytännölliset kauniit piirteet voidaan tuoda yhteisöllisyyden ytimeen. Puhutaan elämänviisaudesta ja taidosta, joita on syytä opetella yhä uudestaan uusien sukupolvien kanssa.”

Tämä juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 2.4.2024 Villimedian sivuilla otsikolla ”Mitä konfliktien ratkaiseminen vaatii nykymaailmassa ja mitä siitä pitäisi opettaa nuorille?”

Kuva ja teksti: Jaakko Kaartinen

Rippikoulu – evl.fi