Miksi suvivirsi itkettää

Suvivirsi on lähes kaikille Suomessa kasvaneille tuttu, kirjoittaa Heli Pruuki. Se on vahva kansakuntaa yhdistävä yhtenäisyyden symboli – yksi harvoistamme. Se on virsi ja siis hengellinen, mutta silti edes aktiivisista ateisteista vain harva haluaa katkaista sen laulamisen perinteen. Suvivirsi kertakaikkisesti kuuluu suomalaiseen kesän alkuun. Se on rakas laulu, sen symboliarvo on iso. Mutta miksi se tuo monelle aikuiselle kyyneleen silmään?

Kun lapseni oli kahdeksanvuotias, hän teki tutkimusta. Hän asettui istuvan isänsä viereen, sytytti taskulampun ja osoitti sillä isänsä kyynelkanavaa. Sitten hän laittoi Evakon laulun soimaan. Kuinka monta sekuntia kuluisi siihen, että ensimmäinen kyynel nousisi esiin?

Samanlaiselle tutkimukselle olisi tilaisuus kaikkialla Suomessa aivan näinä päivinä, kun ympäri maan kouluissa kaikuu ”Jo joutui armas aika”. Lapset laulavat iloisina, mutta aikuiset pyyhkivät silmiään. Pala nousee kurkkuun, ääni väräjää. Käsillä on yksi vuodenkierron koskettavimmista hetkistä. Suvivirsi on lähes kaikille Suomessa kasvaneille tuttu. Se on vahva kansakuntaa yhdistävä yhtenäisyyden symboli – yksi harvoistamme. Se on virsi ja siis hengellinen, mutta silti edes aktiivisista ateisteista vain harva haluaa katkaista sen laulamisen perinteen. Suvivirsi kertakaikkisesti kuuluu suomalaiseen kesän alkuun. Se on rakas laulu, sen symboliarvo on iso. Runoilija P. Mustapään mukaan ”se on kaikkein virtten suloisin”.

Mutta miksi suvivirsi itkettää? Minulla on viisi ehdotusta.

1) Muistot. Suvivirsi on pikakyyti omaan lapsuuteen. Kevätjuhlan tiheä tunnelma ja juhlaa varten hankittu kukkakuvioinen kesämekko. Kikatus kaverien kanssa, äidin hymy yleisön joukosta. Virkatut valkeat nilkkasukat ballerinakengissä. Todistusten jako ja siihen liittyvä jännitys.

Ja juhlan jälkeen pitkä, pitkä kesä: häikäisevä vihreä, pölyiset hiekkatiet, niittykukkien runsaus niiden varsilla. Hitaat viipyilevät tunnit. Ja tietenkin aina paistava aurinko.

2) Sukupolvien ketjuun liittyminen. Suvivirsi on tullut virsikirjaan jo vuonna 1701, ja nykyiset sanamuotoilutkin ovat vuodelta 1937. Sukupolvesta toiseen suomalaiset lapset ja aikuiset ovat yhtyneet tähän samaan kevään ja kesän ylistykseen – liittyneet yhteiseen iloon ja helpotukseen. On selvitty pitkästä talvesta, ruoka on riittänyt sen yli ja nyt – viimeinkin – taas niityt vihannoivat, ja laiho laaksossa. Elo on taas turvattu joksikin aikaa.

On koskettavaa ajatella edesmenneitä sukupolvia, isovanhempia ja heidän vanhempiaan, tätä samaa virttä veisaamassa. Heitä, jotka joskus olivat ja heitäkin, jotka vielä ovat, mutta joiden suvivirsiä ei ole enää montaa jäljellä. Meistä kukin on omalla paikallaan sukupolvien ketjussa, kun me eri-ikäiset yhdessä laulamme.

3) Lapset ja nuoret. Suvivirsi on aina ihana ja sopii moneen juhlaan ja kesäiseen hetkeen. Aivan omanlaisensa tunnelman tuovat kuitenkin lasten äänet: se, että sitä laulavat lapset. He tietävät vasta häivähdyksen siitä raskaasta, mitä elämä heille eteen tuo. He elävät hetkessä ja iloitsevat alkavasta pitkästä kesästä. Se koskettaa. Aikuinen täyttää usein mielensä erilaisilla huolilla ja murheilla. Puhdas viaton ilo on harvinaisempaa. Lasten iloa ja viattomuutta tekisi mieli suojella ja suojata. Niinpä suvivirsi on monessa sydämessä myös rukous: Kunpa, kunpa elämä olisi heille hyvä! Rakas Jumala, siunaa lapsiamme ja nuoriamme!

4) Kauneus koskettaa. Joskus kauneus koskettaa niin syvältä, että se pakahduttaa. Suvivirsi koskettaa kauneudellaan, sen kauneus osuu samaan herkkään kohtaan kuin luonnon kukkaan räjähtänyt tuoreus ja pesivien lintujen riemu. Suvivirsi on kaunis niin melodialtaan kuin sanoitukseltaan. Se on tulvillaan samaa vihantaa kiitosta, jota luonto ilmentää vehreydellään.

5) Elämän ohikiitävyys. Elämä virtaa eteenpäin, se on hauras ja se on lyhyt. Suvivirret tuntuvat tihenevän vuosi vuodelta, vuodet ovat jo käyneet lentämään. Se on kaunista, mutta myös murheellista ja haikeaa. Oi, miten arvokas on lyhyt elämämme! Suvivirsi on lohtu ja se on kiitos. Kiitos, että saan elää! Kiitos, että saan kokea tämänkin kevään! Kiitos, että sinä Jumala uudistat luonnon ja uudistat myös minua!

Eikä siinä kaikki. Meillä on kaikilla omat kokemuksemme, ja omasi on juuri oikea. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää tai analysoida. Voi vain elää hetkessä, nauttia ja laulaa mukana – kyynelillä tai ilman.

Heli Pruuki
TT, psykoterapeutti

Virsi 571 Jo joutui armas aika (Suvivirsi), s. 1-3

1.
Jo joutui armas aika
ja suvi suloinen.
Kauniisti joka paikkaa
koristaa kukkanen.
Nyt siunaustaan suopi
taas lämpö auringon,
se luonnon uudeks luopi,
sen kutsuu elohon.
2.
Taas niityt vihannoivat
ja laiho laaksossa.
Puut metsän huminoivat
taas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuosi vuodelta.
3.
Taas linnut laulujansa
visertää kauniisti.
Myös eikö Herran kansa
Luojaansa kiittäisi!
Mun sieluni, sä liitä
myös äänes kuorohon
ja armon Herraa kiitä,
kun laupias hän on.