Ariel Neulaniemi tallensi Suomigospelin suuren kertomuksen

Kristillisen populaarimusiikin esittäjillä on ollut suuri merkitys monen kansalaisen elämään, muistuttaa suomigospelin historiikin Glow-tapahtumassa 24.8.2024 julkaissut Ariel Neulaniemi. ”Nykyään kristinuskon perusasiat ovat suomalaisille tuntemattomampia kuin 2000-luvun alussa, joten ne voidaan esittää taas tuoreina ja mielenkiintoisina.”

Tampereella 24. elokuuta saatiin todistaa kahta merkittävää kristillistä kulttuuritekoa, kun gospelin vanhat ja edelleen aktiiviset kärkitekijät yhteen kokoavassa Glow-tapahtumassa julkistettiin Ariel Neulaniemen historiikki Suomigospelin tarina (Kirjapaja). Vuosina 2004—2023 Radio Deissä työskennellyt Neulaniemi on paneutunut gospeliin perinpohjaisesti muun muassa Raatihuone-ohjelmassaan sekä uutuuskirjaansa pohjautuvassa ja siitä nimensä saaneessa sarjassa, jota hän elävöittää ääninäyttein.

Neulaniemi tunnetaan energisenä ja positiivisessa hengessä kulloisenkin aiheensa haltuun ottavana toimittajana, mutta laajaa pohjatyötä vaatineessa tietokirjassa hän ylittää itsensä. Hän on tallentanut suomigospelin suuren kertomuksen lukuisten henkilökuvien ja anekdoottien siivittämänä. Ne herättävät henkiin vuosikymmenten aikana tuotetun musiikin ja sen tekijät. Neulaniemi kuvaa, miten 1960-luvulla kehkeytyneestä kristillisestä populaarimusiikista kasvoi valtakulttuurin varjoissa vaikuttanut mutta monelle suomalaiselle hyvin merkityksellinen taiteenlaji. Nuoren seurakunnan punaisen laulukirjan veisut, kohti käyvät julistajat, Mansegospelin keskittymä, luterilaisten herätysliikkeiden ja helluntailaisten innoittamat yhtyeet sekä alan tunnetuimmat tekijät ja ilmiöt tulevat käsitellyiksi.

”Tongin historiaa ja otin selvittääkseni, mitä gospelkentällä on tapahtunut hyvässä ja pahassa”, itsekin gospelia tehnyt kirjailija kertoo.

”Tavoitteena on ollut välittää hyvän musiikin lisäksi toivoa. Jokaisella meistä muusikoista on omat lahjamme ja kykymme ja olemme pieniä paloja Jumalan isossa mosaiikissa.”

Afrikkalainen gospel-messu kohautti

Vuosikymmenten ajan gospeliin kohdistui myös kritiikkiä, ennakko- ja epäluuloja – silloinkin kun tekijät olivat teologialtaan konservatiivisemmasta päästä, kuten Pro Fide, Jukka Leppilampi ja Tarvo. Jo ”syntinen” rytmimusiikki, sähkökitara ja rummut riittivät tuomioihin. Puhumattakaan Jaakko Löytyn koulukunnan liberaaleista, kuten Jouko Mäki-lohiluoma, Teppo Nuorva ja Pekka Ruuska, joiden uskon laatua epäiltiin.

Neulaniemen kirjassa on siteerattu Kotimaa-lehteen kirjoittanutta kanttoria, joka kuvaili nuorten sieluja turmelevaa Afrikkalaista gospel-messua. Sen ”roisit” tekijät olivat sanoittaja Anna-Mari Kaskinen ja säveltäjä Pekka Simojoki. Ahtaita asenteita kuvaa myös tapaus Nivalasta Kirkon nuoripäiviltä vuonna 1983. Kaskisen ja Simojoen Afrikkalainen gospel-messu piti televisioida, mutta tuomikapituli päätti, ettei sitä voi esittää.

”Kohumessu” sai kuitenkin yleisöryntäyksen kirkkoihin. Yksinomaan Lahden nuorisopäivillä 1984 hienosti svengaaviin hengellisiin lauluihin yhtyi 10 000 hengen seurakunta. Simojoki-Kaskinen -tehokaksikon hengentyö oli tärkeä virstanpylväs alallaan, ja siihen liittyvä lööppikohu kääntyi gospelin eduksi. Seuraavina vuosina yhä uusia gospelbändejä syntyi ympäri Suomen ja genre kukoisti.

Kuihtuuko gospel?

Sittemmin Kirkon Nuorisopäivät ja muun muassa Ristirock-tapahtuma on lopetettu yleisön vähentyessä. Oulugospel sentään jatkaa Pohjois-Suomen isona festivaalina.

“Vuosittainen Maata näkyvissä -festivaali on yhä hieno ja hyvässä iskussa. Festari ei ole näivettynyt, mutta huippuvuodet ovat ehkä takana. Kun evankelisen herätysliikkeen tilaisuuksissa ei nähdä kirkkopoliittisista syistä naisia alttarilla, seurakunnat eivät enää lähetä busseja sinne. Minua harmittaa, että kirkolliset riidat sekoitetaan väärään paikkaan.”

Gospelkulttuuri ei elä 2020-luvulla parasta kukoistusaikaansa. Nuoria ja nuoria aikuisia on vaikea saada hengellisen live-musiikin pariin. Seurakuntien nuorisotyö järjestää entistä vähemmän keikkoja ja esiintymään pääseminen koulujen kaltaisiin julkisiin tiloihin on monessa paikassa mahdotonta.

Glow-festivaali tavoittelee uutta

Piristäviä elonmerkkejäkin gospelkentällä on. Muusikoiden keikkamyyntiin ovat tuoneet ammattimaisuutta Johanna Vauton johtama Ohjelmatoimisto Kristalli ja Miika Luomarannan luotsaama ohjelma- ja manageritoimisto Puisto Live. Vauton järjestämä Glow-tapahtuma oli melkoinen, riskialtiskin voimainponnistus, mutta toimitusjohtajan rohkeus riitti. Vautolta oli kysytty vuosien ajan, milloin tämä järjestäisi gospelin suurtapahtuman aikuisille. Hän kuuli, että myös Tampereen pormestari ja jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola oli miettinyt jotain vastaavaa. Kaksikko tapasi ja kävi ilmi, että molempien haaveena oli saada Tampereen Nokia-areena täyttymään kristillisestä suurkonsertista.

”Uskon hyppy on korkea: Nokia Areena on varattu festivaalille jo muutamaksi vuodeksi. Ensimmäinen tapahtuma elokuussa 2024 on Vauton mukaan kunnianosoitus kaikille, jotka ovat elämäntyöllään luoneet suomalaisen gospel-musiikin”, Neulaniemi kertoo.

Glown tavoitteena on saada liikkeelle myös niitä, jotka eivät ole käyneet hengellisissä tapahtumissa vuosiin. Kohderyhmänä ovat 35–70-vuotiaat, jotka ovat aikanaan nauttineet suomigospelista, mutta jääneet sittemmin skenestä syrjään.

”Tässä konserttitapahtumassa sanotaan iso kiitos vanhoille gospelin tekijöille, mutta uskon, että Glow voi samaan aikaan rohkaista ja synnyttää myös uusia alkuja.”

”Toivottavasti seurakunnat ja yksittäiset tahot huomaisivat, että jos ne haluavat viedä vuorille viestin, niiden täytyy olla mahdollistamassa sitä myös erilaisin musiikillisin tavoin.”

Naisten uusi tuleminen

”Maallisen musiikkikulttuurin tapaan myös kotimainen kristillinen populaarimusiikki on ollut varsin maskuliinista”, Ariel Neulaniemi luonnehtii.

Hän pohtii, vaikeniko nainen seurakunnassa 1980-luvun lopulla, kun tunnetuin naispuolinen laulaja Outi Terho muutti Itävaltaan Lee-puolisonsa perässä. Terhon taiteellisesti niin ikään huippulahjakas aikalainen Taru Hallama ”nousee nimenä esille muutenkin kuin taustalaulajana”. Hallamalla riitti vientiä 1980-luvun puoliväliin saakka. Hän teki oman soololevyn ja eteni Syksyn Sävelen loppukilpailuun. Toisessa laulukilpailussa menestyi karismaattinen gospeltähti Nina Åström, joka toimi Suomen Euroviisu-edustajana. Åström on tehnyt pitkän uran laulaja-evankelistana.

Neulaniemi huomio vanhoista tekijöistä myös Kipinät-yhtyeen ja sen laulajan Merja Laaksosen sekä Mirja Lassilan ja Elina Aaltosen muodostama Avoin Lähde -duon. 2000-luvulla on tullut taas iso joukko uusia tasokkaita tekijöitä, kuten Mirkka Paajanen, Jepa Lambert ja Jonnu Heikkilä sekä tunnetuimpina Jippu, Ilta ja kantelekuningatar Ida Elina.

Maitopartaisen miehen mahtiaika

Kurikasta kotoisin oleva Ariel Neulaniemi muutti viime vuonna perheineen Helsingistä takaisin ”raamattuvyöhykkeelle Seinäjoelle”. Hän kuunteli lapsena ensin Beatlesiä, Elvistä, Abbaa, U2:ta ja 1960-luvun klassikoita. Seurakuntanuoruudessa läheisiksi tulivat myös musiikillisesti mielenkiintoiset kotimaisen kristillisen populaarimusiikin helmet.

”Olen tosi kiitollinen siitä, sain olla nuoren seurakunnan kasvatti ja kuunnella noita levyjä.”

Seurakunta-aika oli ”mahtavaa”. Nuoret tekivät paljon asioita yhdessä ja opettelivat kristittynä elämistä. Sähly, pesäpallo, beachvolley, raamattukerho, saunaillat ja nuorten illat tarjosivat mielekästä tekemistä. Gospel soi stereoissa ja bändikämpässä. Nuorisotyön porukka järjesti myös keikkoja.

”Silloin piti valita, tykkääkö Terapiasta vai onko oma suosikki bass’n Helen. Jälkimmäisen jäsenet Olli ja Harri Helenius ovat pikkuserkkujani, ja fanitin niitä siitäkin syystä.”

Neulaniemi haastatteli seurakuntanuorten tekemille nettisivuille jo 1990-luvun lopussa suomigospelin artisteja, kuten Juha Tapio, Olli ja Harri Helenius ja J. Jyrä. Pian hän meni paikallisradion toimitusjohtajan ovelle tarjoamaan osaamistaan ja sai oman radio-ohjelman.

”Alleviivasin kokemattomuuttani ja innokkuuttani ohjelman nimellä Maitopartainen mies.”

Vuonna 2004 Neulaniemi pääsi Radio Dein palvelukseen. Reilu parikymppinen toimittaja perusti Ariel & Supremos -yhtyeen, jonka kautta tutustui laajemminkin suomigospelin tapahtumiin. Omissa ohjelmissaan hän on tavannut suhtautua erilaisiin ihmisiin ja katsomuksellisiin taustoihin lähtökohtaisen suopeasti ja myönteisen uteliaasti.

”Huomasin, että tapoja sanoittaa on monta, mutta kulmakivi on sama. Miten hienoa onkaan, että yhtyeet eri kirkkokunnista voivat hyppiä rajan yli.”

Neulaniemi mukailee rovasti Olli Valtosta, jonka mukaan me kaikki olemme teologisesti väärässä, tosin toisinaan ehkä oikeassakin.

”Kristillisen kentän ymmärrykseni on laajentunut. Jo 1980-luvulla gospelkentän eri laidat, ’vuohet ja lampaat’ yhteen tuonut Laulu yhteisestä leivästä -levy ja -kiertue alleviivasivat hienosti sitä, että liekkejä on monta, mutta valo on yksi.”

Musiikki tunteiden kielenä ja kanavana

Useat Suomigospelin tarina -kirjaa varten haastatelluista vertasivat hengellistä musiikkia kieleen, jota ei tarvitse tulkata niin kuin latinaa tai vierasta liturgian kieltä. ”Musiikki on monelle ainoa tai vähintäänkin paras hengellisyyden kieli.”

Omat tunteet saavat musiikin kautta sanoittajan ja vertaisryhmän, joka jakaa samanlaisia tuntemuksia.

”Nuoruuden nostalgiset musiikkikokemukset nostavat ihon kananlihalle. Esimerkiksi Pekka Ruuskan ja Livingstonen tekstit ovat totta nyt aikuiselämässäni ja tarjoavat vertaistukea.”

Musiikki puhuu välittömästi ja suoraan sisimpään.

”Ihmisillä on kaipuu kokea kuuluvansa joukkoon ja uskoa, että joku on langan toisessa päässä. Kyse on siitä, onko tuolla Luojaa.”

Gospelin tekijät ovat hyvin erilaisia lähestymistavaltaan.

”Toiset esittävät asian suoremmin, toiset epäsuoremmin ja -selvemmin, karismaattisesti ja joskus hyvin mustavalkoisestikin. Ristiin, josta lauletaan, liittyy kuitenkin kaikilla toivo, jolla on yleensä hyvät seuraukset. Ymmärrän vasta nyt, että kaikenlainen gospelin tekeminen on ollut tärkeää, vaikken diggaisi läheskään kaikkia ilmaisutapoja.”

Hengellistä musiikkia aikuisille

Yli puoli vuosisataa tehtyä kristillistä populaarimusiikkia kuuntelee yhä enenevässä määrin myös aikuisväki, mikä on huomattu esimerkiksi Radio Deissä. Suomigospelin erikoisuutena on ollut, että esittäjän ikääntyessä alati vaihtuva yleisö pysyy nuorena. Artisteille on ollut tyypillistä mennä esiintymään nuorisotyöntekijöiden tilaamille keikoille, alle kaksikymppisille. Muusikkona Ariel Neulaniemi on törmännyt samaan ongelmaan.

”Minne mennä, kun tekstit kertovatkin jo aikuiselämän todellisuudesta ja haasteista, joista nuorten ei vielä tarvitse tuntea epätoivoa? Missä kysyntä ja tarjonta kohtaavat, jos haluaa laulaa biisejä, joissa toivo linkittyy Jumalan puoleen?”

Ariel Neulaniemi on esiintynyt myös ravintoloissa. Parasta on silloin, jos yleisö kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi laulujen kautta.

”Kun laulan parisuhdehuolista ja rakkaudesta, voin laulaa hienovaraisesti myös Jumalasta. Baarikeikalla kuulijat syövät, juovat viiniä ja kuuntelevat. Jos lopussa on pari gospelbiisiä, jotkut tulevat pienessä hiprakassa juttelemaan omista hengellisistä jutuistaan.”

Monelle keski-ikäiselle gospelmusiikki voi olla ainoa yhteys hengellisiin kuvioihin, Neulaniemi pohtii.

”Nyt kun suomigospel on tullut aikuiseen ikään, ketkä tekevät sitä musiikkia aikuistuneelle yleisölle – sitä minä kysyn!”

Miltä suomigospelin tulevaisuus näyttää?

”Löytty puhisee ja julkaisee välillä kenties hyviäkin levyjä. Simojoki jatkaa tuotteliaana duurilla loppuun asti. Sekaan tulee lyhytaikaisia bändiviritelmiä tai artisteja. Algoritmien suotuisuudesta riippuu, mitkä biisit jäävät elämään”, Ariel pohtii.

”Kentälle jää toimimaan myös Ossi Mäki-Reinin tapaisia tekijöitä, jotka tekevät paljon ja hyvää tavaraa. Suomen Raamattuopiston musiikkilinja Kauniaisissa syöttää uusia pelaajia kentälle ja Maata Näkyvissä -festivaaleille poimitaan aina tuoreita tekijöitä. Helluntailaiset kallistunevat post-Hillsong -tyyppiseen ylistyshenkiseen musiikkiin.”

”Löyttyä seurannut körttijengi oli osa nuorta aikuisuuttani: Kari Haapala, Teppo ja Mika Nuorva, Mäki-lohiluoma, J. Jyrä… Nyt he alkavat olla eläkeiässä, eikä samaan maastoon ole korvamerkitty ketään.”

Tapa jakaa alan toimijoita taustan mukaan vuohiin ja lampaisiin on siirtynyt gospelmusiikista kirkkopolitiikkaan ja kirkolliskokoukseen.

”Piispa Teemu Laajasalo ei edusta mitään herätysliikettä, mutta on sanonut olevansa ’Jeesuksen miehiä’. Ehkä kristillisen populaarimusiikin tekijöistäkin tulee yleiskirkollisia jeesusmiehiä ja -naisia, eikä minkään leirin edustajia.”

”Tärkeintä on kuitenkin se, ettei ydinsanomasta jää epäselväksi se, kenen asialla lopulta ollaan”, Ariel Neulaniemi summaa.

Teksti: Janne Villa.
Arielin kuva: Jani Laukkanen.