Translaki

Kirkkohallituksen virastokollegio antoi kokouksessaan 24.11.2022 vastauksen eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnan kirjalliseen asiantuntijalausuntopyyntöön translaista eli Hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta ja siihen liittyviksi laeiksi (HE 189/2022)

Kirkkohallituksen näkemyksen mukaan on tärkeää,

  • että lain uudistus saatetaan tämän hallituskauden aikana päätökseen 
  • että oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen merkityksestä sukupuoliristiriitaa kokevien lasten ja nuorten hyvinvointiin tuotetaan lisää tietoa.
  • että yhteiskunnassa kunnioitetaan ihmisoikeussopimuksia ja -suosituksia (YK:n ihmisoikeuskomitean suositus, YK:n lapsen oikeuksien sopimus, YK:n CEDAW-sopimus).

Lausunnossa ei oteta kantaa ikärajakysymykseen. Siinä korostetaan tutkitun tiedon tarpeellisuutta: mikä tukee sukupuoliristiriitaa koskevien lasten ja nuorten kasvua parhaiten.
“Jokainen nuori ansaitsee rauhan omalle kasvulleen. Aikuisina meidän on kuljettava heidän rinnallaan. Tämä on lausunnon pohjaintentio”, yksikönjohtaja Jarmo Kokkonen sanoo.

Kirkkohallituksen lausunto kokonaisuudessaan:

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Kirkkohallitus näkee sukupuolen vahvistamista koskevan lain tavoitteen henkilön itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta oikeansuuntaisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle on kohtuuton ja ihmisoikeussopimusten vastainen, ja Kirkkohallitus puoltaa vaatimuksen poistamista. Sukupuoli-identiteettiä on pidettävä olennaisena osana yksilön itsemääräämisoikeutta. Lisääntymiskyvyttömyyden liittäminen sukupuolen vahvistamisprosessiin on vakava perusoikeuksia loukkaava käytäntö.

Kirkkohallitus pitää oikeutettuna, että Suomi noudattaa vuonna 2021 YK:n ihmisoikeuskomitealta saatua suositusta (CCPR/C/FIN/CO/7) sukupuolen oikeudellisen vahvistamisen eriyttämisestä lääketieteellisistä tutkimuksista ja hoidoista. Kirkkohallituksen näkemyksen mukaan transsukupuolisuudessa ei ole kyse mielenterveydenhäiriöstä vaan identiteettikokemuksesta.

Kirkkohallitus näkee myönteisenä, että lain uudistamisen yhteydessä on kuultu heitä, joita asia koskee henkilökohtaisesti. Lakia uudistettaessa on pyritty huomioimaan lapsen oikeudet ja lapsen edun ensisijaisuus. Kuten hallituksen esityksessä todetaan, ehdotonta ikärajaa sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle ei voida pitää lapsen oikeuksien kanssa sopusoinnussa olevana ratkaisuna. Täysi-ikäisyysvaatimus juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä ei ole sopusoinnussa asiassa teetetyn selvityksen (Sanna Koulu, Selvitys sukupuolen oikeudellista vahvistamista koskevan sääntelyn vaikutuksista lasten ja nuorten perus- ja ihmisoikeuksien toteutumiseen) ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen kanssa. On tärkeää, että oikeudellisen sukupuolen vahvistamisen merkityksestä sukupuoliristiriitaa kokevien lasten ja nuorten hyvinvointiin tuotetaan lisää tietoa.

Yhteiskunnassa esiintyy vielä paljon vanhentunutta tietoa ja väärinymmärryksiä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolen moninaisuudesta. Vanhentuneen tiedon ja väärinymmärrysten aiheuttamaa kärsimystä voidaan lievittää ja korjata jakamalla luotettavaa tietoa.
Se, että henkilön ulkoinen olemus ei vastaa hänen oikeudellista sukupuoltaan, altistaa henkilön syrjintätilanteille ja loukkaa hänen oikeuttaan yksityisyyden suojaan. YK:n CEDAW- sopimuksen toimeenpanoa valvova asiantuntijakomitea on vuonna 2014 suositellut, että Suomi muuttaa pikaisesti translakia varmistaakseen, että transsukupuolisten henkilöiden sukupuoli vahvistetaan vaatimatta heitä mukautumaan stereotyyppisiin käsityksiin maskuliinisesta tai feminiinisestä ulkonäöstä tai käyttäytymisestä.

Teologisesti on kyse siitä, että jokaisessa ihmisessä Jumalan kuva ja kaltaisuus näyttäytyy yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla. Oman itsenään jokainen ihmisyksilö on ainutlaatuinen ja arvokas kuva Jumalasta. Luomiskertomuksessa kerrotaan, miten Jumala lopuksi katsoi kaikkea luomaansa, ja kaikki oli hyvää (1. Moos. 1:31). Edistämällä tasa-arvoa ja transihmisten asemaa kirkko kunnioittaa Jumalan luomistyön moninaisuutta ja rikkautta.

Vuonna 2019 julkaistun Turvallinen seurakunta asiakirjan mukaisesti turvallisuus ymmärretään kirkossa koskettavan kaikkia inhimillisen elämän alueita. Tavoitteena on, että jokainen ihminen kokisi tulevansa kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään. Kokonaisvaltainen näkökulma muistuttaa siitä, että vähemmistöihin kuuluvat eivät ole toiminnan objekteja, joille suunnataan tiettyjä palveluita. Lapset, nuoret ja kaikenikäiset kirkon jäsenet muodostavat kirkon ja kaikki suomalaiset yhdessä muodostavat suomalaisen yhteiskunnan.

Kirkkohallitus pitää tärkeänä, että lain uudistus saatetaan tämän hallituskauden aikana päätökseen. 

Kirkkohallituksen lausunto 31.3.2022 luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi sukupuolen vahvistamisesta sekä siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Sosiaali- ja terveysministeriölle

Vastaukset on ryhmitelty lausuntopalvelu.fi -sivustolla olevien kysymysten mukaisesti.

1. Kommenttinne liittyen sukupuolen vahvistamisen edellytyksiin (1 §):

Kirkkohallitus näkee sukupuolen vahvistamista koskevan lain tavoitteen henkilön itsemääräämisoikeuden vahvistamisesta oikeansuuntaisena ja ihmisoikeuksia kunnioittavana. Vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä edellytyksenä sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle on kohtuuton ja ihmisoikeussopimusten vastainen, ja Kirkkohallitus puoltaa vaatimuksen poistamista.

Kirkkohallitus pitää tärkeänä, että lain uudistamisen yhteydessä kuullaan monipuolisella tavalla heitä, joita asia koskee henkilökohtaisesti. Lakia uudistettaessa on huomioitava myös lapsen oikeudet ja lapsen edun ensisijaisuus. Lakia ei tulisi uudistaa ilman lapsivaikutusten arviointia. Monet tutkimukset osoittavat, että sukupuoliristiriitaa kokevat nuoret ovat muita alttiimpia kiusaamiselle, väkivallalle, yksinäisyydelle ja ahdistuksen kokemuksille. Niin lasten kuin nuortenkin parissa työskentelevien kykyä kohdata sukupuolten moninaisuutta tulee parantaa.

Yhteiskunnassa esiintyy valitettavasti vielä harmittavan paljon vanhentunutta tietoa ja väärinymmärryksiä seksuaalisesta suuntautumisesta ja sukupuolen moninaisuudesta. Vanhentuneen tiedon ja väärinymmärrysten aiheuttamaa kärsimystä voidaan lievittää ja korjata jakamalla luotettavaa tietoa. Luotettavan tiedon jakaminen ja ymmärryksen lisääminen vähentävät esimerkiksi sateenkaarinuorten riskejä mielenterveysongelmiin, parantavat heidän hyvinvointiaan ja tukevat myös niitä sateenkaarinuoria, joita oma perhe tai taustayhteisö ei tue.

4. Kommenttinne liittyen sukupuolen vahvistamisen oikeusvaikutuksiin ja vanhemmuuteen (4 §)

Luterilaisen kirkon ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma, ainutlaatuinen ja arvokas. Omana itsenään jokainen ihminen on Jumalan silmäterä. Ihmisen arvo ei ole sukupuoleen tai seksuaalisuuteen sidottua tai niistä riippuvaa, vaan sama kaikilla: Jumala on luonut jokaisen ihmisen juuri omaksi ainutkertaiseksi itsekseen. Jokaisessa ihmisessä Jumalan kuva ja kaltaisuus näyttäytyy yksilöllisellä ja persoonallisella tavalla.
Kirkon elämän ja toiminnan perustavina arvoina ovat usko, toivo ja rakkaus. Näiden pohjalta kirkossa tuetaan kaikenlaisissa parisuhteissa ja perheissä eläviä näkemään itsensä ja toisensa arvokkaina ja hyväksyttyinä.

Kirkkohallituksen näkemyksen mukaan ehdotetut muutokset tukevat ja vahvistavat ihmisen omaa identiteettiä ja vaikuttavat sitä kautta myönteisesti vanhemmuuteen. Esitetyt muutokset parantavat myös oikeutta syrjimättömyyteen. 

Kohtaaminen kantaa – Kirkon perheneuvonnan suunta vuoteen 2022 asiakirjassa on kuvattu hyvää vanhemmuutta. Asiakirjan mukaan lapselle on tärkeintä, että hänen lähellään on aikuisia, jotka kykenevät asettumaan suhteeseen lapsen kanssa ja antamaan tilaa hänen tarpeilleen. Kirkon perheneuvonnassa halutaan tukea kaikkia pareja ja perheitä näkemään itsensä ja toisensa arvokkaina ja hyväksyttyinä.

5. Kommenttinne liittyen vanhemmuutta kuvaavaan nimikkeen muuttamiseen (5 §).

Erityistä huomiota pyydetään kiinnittämään sellaiseen lainsäädäntöön, jossa vanhemmuutta kuvaavaan nimikkeeseen liitetään oikeusvaikutuksia (vanhemmalle itselleen tai tämän lapselle) ja jota hallituksen esityksessä ei ole tunnistettu. Lausunnoissa pyydetään myös kiinnittämään huomiota niihin muutostarpeisiin, joita vanhemmuutta kuvaavan nimikkeen muuttaminen edellyttää esimerkiksi lausunnonantajan tietojärjestelmissä.

Kirkkohallitus näkee tärkeänä tavoitteen turvata lapsen oikeudellinen asema vanhemman vanhemmuusnimikkeen muutoksesta huolimatta.
Ehdotetuista muutoksista aiheutunee muutostarpeita evankelis-luterilaisen kirkon jäsentietojärjestelmään siltä osin kuin muutos koskee väestötietojärjestelmästä tulevia kirkon jäsenen tietoja tai hänen perhesuhdetietojaan. Muutostyön kustannukset konkretisoitunevat muutostarpeen laajuuden selkiytyessä.

Uskonnollisissa yhteisöissä vallitsee erilaisia käsityksiä parisuhteen ja avioliiton muodoista. On hyvin tärkeää, että avioliittoa koskevat vaikutukset ilmaistaan yksiselitteisesti niin, että niiden ihmisarvoa tukeva ulottuvuus ei jää epäselväksi.

9. Muut kommentit liittyen hallituksen esitysluonnokseen

Kirkkohallitus katsoo, että intersukupuolisten lasten fyysisen koskemattomuuden, itsemääräämisoikeuden ja lisääntymisterveydellisten oikeuksien varmistamiseksi olisi välttämätöntä, että lapsen sukupuolipiirteitä muokkaavat lääketieteelliset toimenpiteet, jotka eivät ole lapsen terveyden kannalta välttämättömiä ja jotka tehdään ilman tietoon perustuvaa suostumusta, kiellettäisiin lailla. Koska toimenpiteet on jätetty kriminalisoimatta, intersukupuolisten hedelmällisyyttäkin turhaan vaarantavia toimenpiteitä on edelleen mahdollista toteuttaa. 

Takaisin sivun alkuun