Sielunhoito on toista ihmistä varten olemista

Sielunhoito on keskustelutukea, jossa yhdessä ihmisen kanssa tarkastellaan ja etsitään vastauksia elämänkatsomuksellisiin, hengellisiin ja henkisiin kysymyksiin. Sielunhoidollisen keskustelun piiriin kuuluvat kaikki olemassaoloon, ihmissuhteisiin ja arkielämään liittyvät asiat. Sielunhoidossa vuorovaikutus syntyy läsnäolosta, kiireettömästä toista ihmistä varten olemisesta. Silloin syntyy tila, jossa ihminen voi tulla nähdyksi, kuulluksi ja totena pidetyksi.

Toivo ja tukeminen

Sielunhoitotyön tavoitteena on tukea ihmistä elämän arjessa ja pyhässä. Sielunhoidossa autetaan ihmistä löytämään itsestään ja elämästään voimavaroja, jotka auttavat häntä elämässä ja kannattelevat toivoa. Sielunhoitajan työvälineitä ovat yhtä aikaa ihmistieteiden tuottama ymmärrys ihmisestä ja kirkon vanha traditio erityisine työkaluineen. Kirkon perinteestä nousevat rukous, Raamatun tekstit, musiikki, ehtoollinen ja siunauksen välittäminen.

Kristillinen lähimmäisenrakkaus perustana

Seurakunnissa toimii sielunhoidon ammattilaisia, kuten perheneuvojia ja diakoniatyöntekijöitä. Sielunhoidon ammattilaisia työskentelee myös sairaalapappeina, vankilapappeina sekä kehitysvammaistyön pappeina ja kuurojenpappeina. Kun tarvitset kuuntelijaa, ota yhteyttä omaan seurakuntaasi.

Kirkkojärjestys muistuttaa, että sielunhoitotehtävä kuuluu kaikille seurakunnan jäsenille. Kun aidosti kuunteleva toinen ihminen, sielunhoitaja, katsoo ongelmaa etäämmältä, hän kykenee avaamaan autettavalleen uusia näkökulmia. Sielunhoitajaa sitoo vaitiolovelvollisuus. Sielunhoitoajattelun perustana on kristillinen lähimmäisenrakkaus ja toisesta välittäminen.

"Siellä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään." (Matt. 18:20)

Sielunhoidon ajatus toivon herättämisestä ja kärsimyksen lieventämisestä toteutuu sekä yksityisissä sielunhoitokeskusteluissa, että seurakunnan yhteisöllisessä työssä kuten jumalanpalveluksessa ja ryhmätoiminnassa.